Pääsimme pienempien kanssa vielä tämän vuoden aikana uimaan. Olipahan kokemus, halli lähes tyhjä ja joululaulut kaikuivat kaiuttimista. Lapset polskivat ja uimataito on melkein saavutettu. Olen opettanut jokaisen lapsen uimaan, niin että pysyvät pinnalla ja jaksavat uida vähintään sen 200 metriä yhtäjaksoisesti. Uin itsekin vajaan tunnin ja siitähän ei kroppa tykännyt yhtään.

Vedestä noustuani lihakset tuntuivat hyytelöltä ja loppupäivä menikin sitten pedissä. Ennen tuo uiminen ei ole noin vaikuttanut, tai sitten uin vähän liikaa tai sitten yhdelle viikolle on tullut hieman liikaa liikuntaa. En tiedä. Kroppa on tänäänkin poissa pelistä ja joudun unohtamaan perusteellisemman siivouksen suosiolla. Ihan turha enempää kiusata kroppaa, koska sitten seurauksena on vain oma mielenpahoitus jaksamattomuudesta. Ja nyt koko syksyn olen ollut olevinani jaksavinani hieman aikaisempaa paremmin tuon kropan kanssa.

Diagnoosia en edelleenkään halua itselleni, vaikka se siellä sairaalan papereissa odotteleekin viimeistä varmistustaan, eli selkäydinpunktiota. Kieltäydyin siitä aikoinaan, asia pelotti minua ja oikeastaan hyvinhän tässä on elämä soljunut eteenpäin ilmankin.

Käyn puntarilla vain uimahallissa, eli en kovinkaan usein. Viimeksi lukema näytti jotain, mikä järkytti minua itseäni sen verran, että oli aika alkaa "laihduttamaan". Laihduttamisesta en voi puhua, koska kilot lähtevät samoin, kun ne on tullutkin ja samassa ajassa mutta tekemällä vain päinvastoin. Nyt on puolen vuoden aikana tippunut 10 kiloa ja vielä toiset 10 kiloa ja alan olla omissa mitoissani. En ole laihtumisen eteen tehnyt kuin herkkulakon, mikä tarkoittaa pääosin sokerista ja sitä sisältävistä tuotteista luopumista. Liikunta on tullut myös mukaan, pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan.

En ole muuttanut laihtumisen suhteen elämäntapaani, vain  jättänyt ne herkut pois ja runsaasti hiilihydraattia sisältävät kakut ja baakkelsit pois, joilla oli kiva herkutella kahvin kera. Myöskin kauppareissuilla käteen jäi hyvin usein jokin pieni suklaapatukka tai levy ja nyt ne on historiaa. Miesystävälle joudun useinkin sanomaan, etten ole mikään syöttöporsas, jota pitää lihottaa tieten tahtoen, kuten asia oli aikoinaan tavatessamme. Kuiihduin ihan silmissä ja olin kuin tikku, kärsin tuolloin itsekin omasta laihuudestani, koska en oikeastaan jaksanut enää mitään ja ulkomuoto oli muutoinkin karmea kokonaisuus. Nyt kuitenkin olisin mielelläni sen kokoinen, koska fyysisesti tämänkokoisen ruhon kantaminen on jokseenkin raskasta ja ei se peilistäkään kovin kivalta näytä tuo ylimääräinen rasvakerros keskivartalolla.

Lapset on viety isälleen, toivon heille oikein rauhaisaa ja mukavaa joulua.

Yöllä paistoimme pienen kinkun, jota en saata tosin itse enää syödä. Ennen se oli myös minun herkkuani, ei enää. Oikeastaan jo pelkkä haju saa aikaan pahoinvointia. Onneksi on kaikkea muuta syömistä. Lohta kahdessa eri muodossaan ja joulusilli. Imelletty perunaloota pääsi uuniin muhimaan ja myöhemmin myös muut laatikot. Kaikki itsetehtyinä. Rosolli odottelee valmistumista, samoin meidän perheen perinteiset jälkkärikiisselit. Riisipuurosta en tänä aamuna jaksanut innostua, vaikka hyvää se on. Keittelen sen sitten vaikka joulunpyhinä, nyt kun ei ole lapsia, joille tarvitsee aamupalaa tarjoilla.

Suklaarasioita on monta, samoin luumurahkajälkkäri pitää huolen ylensyöneestä vatsasta. Jouluolutta oli tänäkin vuonna vaikea enää löytää, sellaista perinteistä. Kaikkien valmistukseen oli käytetty lisä,- ja makeutusaineita, joista saan migreenikohtauksen. Ehkä ensi jouluksi joudumme tekemään jouluoluen ihan itse. Päädyimme sitten näin aikuisten joulun kunniaksi ostamaan punaviiniä, hienostellaksemme ruokapöydässä.

Joulusaunalla ei ole kiirettä, menemme kun menemme. Samoin hautuumaakierros kierrätyskynttilöineen. Olemme useampana vuonna vieneet hautuumaille vain pienen kynttilän, jonka tipautamme hautuumaan roskiksesta löytyneisiin lasisiin suojiin. Kierrätystä parhaimmillaan ja emme aiheuta roskaamista ostamalla uutta, kun käytettyäkin löytää. Monesti olemme vieneet ylimääräisen kynttilän myös sellaiselle haudalle, joka on kovin unohdetun oloinen. Ihan kuten oman isäni hautapaikka oli vuosia unohdettu, koska emme tienneet, missä isämme hauta sijaitsi. Onneksi se sitten viimein selvisi sekin asia ja olen päässyt käymään viimeisellä makuusijalla. Tosin, ei siellä enää mitään ihmeellistä ole, se mikä ihmisestä jää jäljelle, kulkee tarvittaessa koko ajan mukana, ei sinne haudalle tarvitse mennä muisteloimaan. Vaan, voihan se olla niinkin, että vainajat kokoontuvat jouluisin hautuumaille katselemaan kaunista kynttilämerta, kukin omien hautojensa luo odottaen omaisiaan ja vanhoja tuttujaan?

Miesystävällä on vapaata, ja sen hän käyttää nyt hyvin kuorsaamalla sohvalla. Minä ehdin kirjoitella tänne. Ei ole oikein muutakaan juuri nyt. Jouluaattona. On vain aikaa, ja rauhaakin olisi, mikäli viitsisin sulkea tv:n. Jäi ostosteevee päälle miehen selaillessa kanavia ja nukahtaessaan kesken kaiken. Omituinen ihminen tosiaan. En ole yllättynyt, en ollenkaan. Tätähän se on aina. Ellei ole työssään, sitten kuorsaa sohvalla tv auki ja minä yritän sietää.

Mutta, en anna hänen pilata jouluani. Osaan nauttia tästä itsekin, ilman toista.

Hyvää ja rauhallista joulua!

IMG_9257.jpg