Kaikki juhlivat tänään. itsenäistä Suomea, joka ei tänään ole kuitenkaan itsenäinen.

Mitä ihmiset juhlivat, miksi he juhlivat?

Meillä ei aikoinaan juhlittu, meillä surtiin ja ymmärrän kyllä hyvin miksi.

Isoisäni oli sodassa, rintamalla ja palasi sieltä fyysisesti haavoittuneena mutta myös sydän sirpaleina ja mieli pirstoutuneena.

Hän oli hyvä mies, teki kaikkensa perheensä eteen, itse omin käsin viljeli maata ja osallistui myös sotakorvausten maksuun. Itsenäisyyspäivä aiheutti tuossa miehessä suunnatonta vihaa, koska se hinta oli niin suuri.

Kun juhlitte itsenäisyyspäivää, miettikää millaisen hinnan jokainen yksittäinen mies on rintamalla ollessaan ja taistellessaan maansa puolesta maksanut. Sitä hintaa maksan minäkin tänä päivänä, kannan mukani perintöä, jonka seuraukset ovat nähtävissä vanhemmissani, minussa ja kaikissa perheemme sukupolvien yli kulkevissa ongelmissa.

Mikä on se hinta sitten? Suru, viha kaikista menetyksistä, joita tulee kun ihminen menettää rakkaimpiaan. Traumaa, joka aiheutuu toisten ihmisten silmittömästä tuhoamisesta, tappamisesta ja kaikesta siitä, mitä yksikään tuntemattoman sotilaan tapainen elokuva ei pysty kertomaan.

Sodan kauhut, ne asiat jotka ovat traumatisoineet vahvankin miehen mielen, eivät poistu juhlimalla itsenäisyyttä. Oikeasti siinä päivässä ei ole loppujen lopuksi mitään juhlaa tai ilon aihetta.

Traumat, jotka juurtuivat syvälle jokaisen rintamalla olleen miehen mieleen, eivät kadonneet koskaan, vaikka elämä jatkuikin. Lapsia syntyi, Suomi maksoi velkaansa ja se mitä näissä kodeissa sitten neljän seinän sisällä tapahtui, en voi edes kuvitella. En voi kuvitella sitä kauhua, jonka sodan kokenut sotilas kokee aina vaan yhä uudelleen ja uudelleen. Ja kun tuo kauhu sitten purkautuu tavalla tai toisella ulos, todistajina omat perheenjäsenet, pienet lapset saavat myös osansa kaikesta ja kaikista niistä tarinoista,jotka ovat rintamalla tapahtuneet.

En itse saata, en edes pysty kuvittelemaan sodan julmuuksia, joista yksi tappava pyssyn laukaus on kaikkein armollisin tapa kuolla, sitä mitä kaikkea muuta nämä miehet ovat rintamalla ollessaan kokeneet, jää vain hurjimpien mielikuvitusten varaan. Mutta suurin osa näiden rintamalta selvinneiden lapset tietävät ne kauhut, ne hetket kun kuolemakin olisikin parempi kuin eloon jääminen. Siinä ei ole oikein juhlan tuntua.

Rikinkatkuista kärsimystä on vaikea juhlia, varsinkin kun itse olen saanut tuta sodan seurauksina kaikenlaista, ihan kuten vanhempani omiltaan, niiltä jotka Suomen rintamalla taistelivat.

Taistelleita juhlitaan mutta kuka oikeasti on miettinyt niitä seurauksia, joita koko sota aiheutti jopa kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka? Kuka tai ketkä on maksaneet omaa hintaansa siitä, että Suomi on tänään näennäisesti itsenäinen? Me, me olemme kokeneet ne henkiset seuraukset kaikkein julmimmalla tavalla.

Itse ymmärrän hieman paremmin, miksi perheessämme ei ole koskaan juhlittu positiivisessa hengessä itsenäisyyttä, koska itsenäisyyden hinta on ollut kallis kantaa, seuraukset ovat olleet kamalia.

Joten, miettikää sitä kun riemuitsette ja juhlitte. Onko niillä perheillä aihett juhlaan, jotka ovat sen kaikkein raskaimman hinnan maksaneet jäämällä eloon sodan jälkeen, jotka ovat jokainen yö kuulleet tuskien huudot kuolemaansa saakka, heidän lapsensa, jotka ovat joutuneet todistaman yhä uudelleen ja uudelleen sodan kauhut isiensä kautta. Ja sitten myöhemmin me, kolmannet sukupolvet, jotka olemme autuaan tietämättömiä omien vanhempiemme kärsimyksistä ja kauhuista, joita sota välillisesti heille aiheutti.

Onko kärsimyksessä aihetta juhlaan?

Oikeastaan voisin sano, että havetkää ihmiset, jotka repostelette muka kunnioittaen niitä, jotka palvelivat rintamalla itsenäisyyden puolesta. Sodassa ei ole mitään kaunista, ei mitään ihailtavaa tai mitään kaunista. Se, mitä sota aiheutti niissä ihmisissä, jotka eloon jäivät, eivät voi ymmärtää tämän päivän karnevaaleja itsenäisyydestä. Juhliminen halventaa jokaisen ihmisen kokemaa kärsimystä, joka sodasta aiheutui.

IMG_9257.jpg