Uusi aamu, pimeys ympäröi ihan fyysisesti ja se on kaunista. Tumma, synkkä taivas. Voiko kauniimpaa ollakaan? Huomaan etsiväni jokaisesta hetkestä sen kauneuden, sen positiivisen jutun jujun.

Uskon, että monet sadattelevat pimeyttä ja synkkyyttä tälläkin hetkellä. Moni valittaa väsymystä ja kärsii itseaiheutetusta kiireen tunteesta. Jokaiseen hetkeen voi pysähtyä, vaikkapa vaan sekunniksi. Se pieni hetki antaa voimaa pitkäksi aikaa, se ei ihan heti unohdu ja vähän kerrallaan sitä oppii odottamaan näitä hetkiä. Yksittäisistä hetkistä muodostuu kokonaisuuksia.

On omalla vastuulla, miten haluaa kokea yksittäiset hetket. Aina voi valita, purnaako ikäviä asioita vai löytääkö jokaisesta hetkestä sen pienenpienen kipinän, sen hyvän hetken.

Tänään aurinko paistaa, kuin vastakohta eiliselle harmaudelle. Ilma kimmeltää, jäätynyt lumi heijastelee pienen pieniä timantteja.

Olen onnellinen, kaikesta huolimatta. Valitsen itse olla onnellinen ja ympäröivä luonto muistuttaa minua jatkuvasti, herättelee pois synkkyyksistä, joihin myös niin mielelläni vajoan.

Viime yö oli synkkä. Heräsin painajaiseen, pelko hiipi sisimpääni. Valvoin pitkään ennenkuin sain uudelleen unen päästä kiinni. Itketti, koska päästin irti. Vihdoin ja viimein koen olevani sinut menneisyyteni kanssa, totuuden verho on raottunut niin paljon, että pystyn hahmottamaan riittävästi kokonaisuutta.

Ymmärrän, että syy ei ollut minussa. Ymmärrän, että elämässä sattuu ja tapahtuu vahinkoja, joiden seurauksia ei kukaan pysty ennustamaan. Vain jälkikäteen voi nähdä syyn ja seuraukset.

Jouduin yöllä hyväksymään, ymmärtämään. Tänään olo jälleen helpompi. Ymmärrän miksi kaikki on mennyt niinkuin on mennyt omassa historiassani. Ymmärrän omaa entistä avioliittoani, ymmärrän syyn eroon ja kaikkeen siihen paskaan, mikä on niskaani kaatunut.

Kaikkein pahinta omalta kannaltani tässä on se, että vastaus on todellakin ollut silmieni edessä. Olen tiennyt koko ajan, en vain ole koskaan halunnut nähdä tai kuulla totuutta, vaikka jo siis tiesinkin kaiken. Ihmisen on niin helppo unohtaa asiat, jotka ovat esteenä omalle onnelle. On niin helppo unohtaa ja lakata ajattelemasta koko asiaa, kuten itselleni kävi. 

Tiesin ja suljin kaiken pois mielestäni.

Tänään olen paketoinut yhteen nippuun koko parikymmenvuotisen historiani. Tänään olen onnistunut yhdistämään monta asiaa, jotka ovat olleet vain kurjaa seurausta yhdestä yöstä. Yhdestä hetkestä, joka sittemmin on vaikuttanut niin monien ihmisten elämään. Pieni paikkakunta, pienet piirit. Piirileikki on nyt saatettu toivottavasti päätökseen.

En voi itsekään sanoa olevani syytön, tiesin mutten halunnut uskoa, en halunnut uskoa. Suljin koko asian pois mielestäni, täydellisesti. Unohdin ja jatkoin omaa elämääni ja nyt muistan.

Kuitenkaan se ei mitään muuta. Paitsi ymmärryksen, tänään ymmärrän useampaa ihmistä paljon paremmin. Ja ymmärryksen myötä häviää epävarmuus, tilalle tulee anteeksianto.

Jossittelu ei auta mitään, mennyttä ei voi muuttaa. Se mikä on ollut, täytyy vain hyväksyä ja oppia elämään sen kanssa. Sitä en voi minä, eikä kukaan muukaan muuttaa.

Olen totuuteni saanut menneisyyteni suhteen. Kiitos!

Ja nyt voin jälleen keskittyä elämän opetteluun tässä ja nyt. Imeä itseeni viimeiset valonpisarat ennen pimeyttä.

IMG_9257.jpg