Varoitan, älä lue pidemmälle, jos et halua pilata omia uskomuksiasi joulusta ja sen "hyvyydestä".

Ihmiskunnalla on historiansa, ja hyvin usein kirjoitettu historia on erittäin kaunisteltua ja osin muunneltua. Illalla ymmärsin hämärästi sen, miksi.

Ymmärrän, ihmiskunta kokonaisuudessaan kehittyy, kasvaa eläimestä kohti jumalallisempaa tietoisuutta. Ymmärrän, että ei ole kaukana ne ajat historiassa, jolloin ihminen on tehnyt hirvittäviä vääryyksiä, pahoja tekoja jonkin oikeuttavan syyn vuoksi. Kokonaiset kansakunnat ovat tehneet kamaluuksia, uskomustensa vuoksi. Pelon vuoksi. Siksi, että pitää jumalat tyytyväisinä.

On hassua, että lukiessani teini-ikäisenä raamatun kannesta kanteen, ymmärsin paljon mutten halunnut uskoa tai hyväksyä sitä tietoa, joka rivien välistä jo tuolloin tuli esiin. Nyt on mennyt aikaa ja jouduin toteamaan itsekseni saman, minkä jo moni muukin "uskonoppinut" on itsekseen todennut. Ihmiskunnan historia kokonaisuudessaan on raaka, julma, eläimellinen kaikkine tapoineen ja erityisesti uhreineen. Ihmisuhreineen.

On todellakin totta, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Olen miettinyt joulua, sitä mikä on kaiken alku, mistä kaikki on alkanut joulun vietossa. Sen tiesin jo, että luonnon vuotuinen kierto on määrittänyt ihmisten elämää paljon.

Sitä en tiennyt, kuinka kehittymättömiä ihmiset ovat olleet. Kuinka jokin yhteisesti hyväksytty syy on voinut ikäänkuin antaa luvan toimia julmasti toista ihmistä kohtaan. Kuinka yhteisö on tarvinnut uhrin/uhreja ja niihin on liittynyt hirmuisia menoja.

Nykyisenkaltainen joulukin on täynnä näitä vuosisatojen takaisia uhrimenojen symboleja. Joulukuusi ja joulukinkku nyt ensinnäkin. Joulukinkku on tullut uhriksi, sijaisuhriksi viattoman ihmisen tilalle. Joulu on aina ollut lapsen juhla, kirjaimellisesti. Jouluna uhrattiin lapsi, esikoinen ja sitten syötiin ja herkuteltiin. Tähän tarvittiin suuri määrä puita, valvottiin ja odotettiin vesi kielellä paistin kypsymistä. Julmaa, niin sairasta.

Myöhemmin uhreiksi kelpasivat sotavangit, lainrikkojat, kyläyhteisön ulkopuoliset jäsenet, joita kohdeltiin erittäin hyvin ja lihotettiin kuukausia, ennen uhrausta ja syöminkejä.

Ymmärrän kristinuskon, Jeesuksen olevan esikoinen. Tuohon aikaan oli ilmeisen tavallista uhrata oma esikoinen. Seuraavassa heitän oman mielikuvani tuon ajan tapahtumille, ja en voi sanoa olevani oikeassa, korkeintaan voin sanoa heittäväni hatusta ajatuksia. Mutta, Jeesus syntyi esikoisena, äitinsä Maria lähti maanpakoon, koska ei halunnut uhrata lastaan, esikoistaan, kuten siihen aikaan oli tapana. Jeesus olisi hyvinkin voinut olla ensimmäinen lapsi, jonka vanhemmat kieltäytyivät toimittamasta perinteistä uhria. Maria ja Joosef uskalsivat nousta ensimmäisinä vastustamaan julmaa tapaa, julmaa uhriperinnettä. Jeesus olisi voinut olla se ensimmäinen, joka selvisi hengissä. Ja myöhemmin on mukaan liittynyt muitakin äitejä ja isiä, jotka ovat uskaltaneet julkisesti vastustaa ihmisuhreja, kieltäytyneet antamasta omaa lihaa ja vertansa toisille.

Tämän tiedon valossa ymmärrän kristinuskon voimakkaan suhtaumisen kansan parissa vallitseviin julmiin juhliin, joissa ihmisiä uhrattiin eri syistä. Uskon, että näihin juhliin on aina liittynyt myös eläimiltä tuttu veren,-ja lihan himo. Jokseenkin nyt ymmärrän hämärästi, miksi vanhat pakanalliset tavat kansan keskuudesta haluttiin kitkeä pois.

Kotoinen joulukinkkukin siis on jäänne entisaikojen ihmisuhreista. Ja raamattu kieltää sorkkaeläinten syönnin, kuten possun. Miksikö, possu muistuttaa kaikin puolin ihmistä, liha on todennäköisesti samankaltaista kuin omammekin.

Olen kuvitellut, että possuparkaa kasvatettiin vain siksi, että siitä saatiin paljon ravintoa pitkälle talveen ja näin turvattiin pohjoisessa kuoleminen nälkään. Mutta, että se onkin jäänne rituaaliuhrista, se onkin sijaisuhri esikoisesta.

Kristinusko tavallaan vapautti ihmiset uhraamisesta, Jeesus oli esimerkki siitä, että hän esikoisena sai jäädä eloon ja mitään pahaa ei tapahtunut, vaikka häntä ei uhrattukaan. Hän oli elävä esimerkki, kävelevä esimerkki, puhuva esimerkki. Jeesus kertoi omaa tarinaansa siitä, kuinka ihmisen ei tarvitse uhrata, ei lepyttää jumalia mitenkään.

Ihmiskunnan historiassa aina joku keksii jotakin uutta, joka sitten leviää koko kansan tavaksi. Niin oli uhraaminenkin jäänne esihistoriallisilta ajoilta, jolloin ihminen oli vielä "tyhmä" ja toimi laumassa. Sanonta, joukossa tyhmyys tiivistyy pitää hyvin paikkaansa. Laumassa on aina johtajansa, ja kansa on tehnyt ja myöhemmin myös matkinut johtajiensa tapoja, uskomuksia ymmärtämättä miksi. Sitten asioista tehdään vain kun niin on aina tehty, muodostuu perinne, jonka alkuperää ei muisteta. Ei muisteta syytä, miksi niin tehdään.

Itselleni tuli hyvin huijattu olo koko joulusta. Ne, jotka ovat tienneet totuuden näistä koko kansan tavoista juhlista, ei ole liiemmin ääntä pitäneet ja ymmärrän kyllä miksi. Joulustakin on muodostunut jotakin "pyhää ja kunnioitettavaa hyvällä tavalla. Joulu on edelleen lapsen juhla, lapsi on edelleen pää-osassa joulun juhlassa, mutta elossa ja kunnioitettuna.

Raahaamme edelleenkin sisään jouluksi puita, emme paistaaksemme uhria. Joulupuusta onkin tullut symboli sille, että puuta ei polteta, vaan se pidetään elossa ja sitä kunnioitetaan. Se on muisto siitä, että esikoinen ei joudu uhriksi vaan saa jäädä eloon.

Lahjatkin ovat ikivanha tapa ollut lohduttaa sitä kärsivää perhettä, jonka esikoinen on uhriksi päätynyt. Perheen pienempiä lapsia on lahjottu mielipahan ja surun hellittämiseksi, samoin koko muuta perhettä. Lapsia on myös haluttu suojella ja pitää heidät tietämättöminä aikuisten uhrimenoista, joten siitä tullee myöskin joulun salaisuus. Likainen salaisuus, likainen ja itsekäs salaisuus, josta Jeesuksen tarina kertoo myös ja siitä ilosanomasta, että tavoista voi myös luopua. Ei tarvitse pelätä.

Tänään, ihmiskunta on toivottavasti hieman kehittyneempi kokonaisuudessaan. Emme tarvitse enää julmia uhreja, emme tarvitse sijaisuhreja lepyttämään pahoja jumalia. Toivon mukaan me ihmiset voisimme olla ihmisiä isolla iillä.

Jeesuksen eloon jääminen ja sanoma on ilosanoma kaikille esikoisille erityisesti. Tästä seurasi tosiaankin jotakin hyvää vaikka se tapa, millä sanomaa on istutettu kansakuntiin pakolla ja väkisin, ei välttämättä olekaan oikea. Tässä kohtaa ymmärrän vanhan sanonnan, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Ymmärrän noitavainot ja pakanallisuuden kitkemisen pois väestön keskuudesta.

Ihmisen matka kulkee kohti jumaluutta. Joskus tulevaisuudessa ihminen on henkisesti niin kehittynyt, että on enemmän jumalan kaltainen, kuin raadollisen eläimen. Joskus jokainen ihminen tietää oikean ja väärän. Sekä osaa toimia oikein.

On edelleen olemassa eläimellisiä ihmisiä, niitä jotka siirtävät kaikki syyt toisten ihmisten niskaan. Niitä, jotka kärsivät omaa pahaa oloaan ja syyttävät siitä muita. He tarvitsevat edelleen uhreja, joiden niskaan voivat kaataa omat virheet, pahat olot ja kaikki syyt jaa seuraukset.

Nämä elaimelliset ihmiset toimvat yhteisöissä. Työpaikoilla, kouluissa, kodeissa, vapaa-ajalla.  Jokaisesta yhteisöstä löytyy se kiusattu, uhri joka tätä nykyä tapetaan henkisesti ja joskus jopa fyysisesti. Jokainen yhteisö, oli se sitten millainen tahansa, vaatii uhrinsa. Yleensä sen viattoman ja puolustuskyvyttömän uhrin. Kun uhri on lynkattu, saatu poistumaan yhteisöstä tai tieten tahtoen uhrattu, on yhteisö taas hetken aikaa onnen ja rauhan tyyssija. Kunnes pyörä lähtee pyörimään uudelleen.

Ihan kuten entisinä aikoina, kyläyhteisön kaikki ongelmat ratkesivat, kun löytyi joku syntipukki, joka uhrattiin kirjaimellisesti koko yhteisön edun vuoksi. Ja jokainen vuosi oli tehtävä uhraus.

Emme tarvitsi sijaisuhreja, mikäli jokainen ihminen kantaisi oman vastuunsa omista ongelmistaan, eikä syyttäisi muita omista ongelmistaan. Tämä on ongelma, jonka ratkaisu olisi hyvin yksinkertainen ja helppo. Se vain vaatii ihmisen henkistä kasvua ja ymmärrystä. En osaa sanoa, kumpi on pahempaa, ihmisen eläimellinen halu ja itsekkyys vaiko joukkoharha, jollaiseksi miellän myös nämä erilaiset rituaaliset julmat tavat ihmisten keskuudessa.

Joukkoharhasta kirjoitan, koska ihmiset luulivat ja uskoivat yhteisesti, että koko kylän edun ja hyvinvoinnin vuoksi oli uhrattava yksi keskuudestaan. Ja säännöksi vuosisatojen kuluessa muodostui sitten esikoisen uhraaminen.

Nykyäänkin tätä uhraamista tapahtuu, koulukiusattu erotetaan yhteisöstään. Työpaikka kiusattu vaihtaa työpaikkaa eli toimii uhrina, ihmisuhrina, syntipukkina.

Miksi ihminen edelleen tarvitsee sijaiskärsijän? En ymmärrä, miksi ihminen ei osaa ottaa omista asioistaan vastuuta vaan edelleenkin jaksaa syyttää muita?

possu.jpg