Olen koko elämäni kieltänyt itsessäni vihan tunteet.

Siitä asti, kun opin ettei ne ole hyväksyttyjä. Opin, että viha loukkaa toisia ihmisiä, ja en halunnut läheisteni loukkaantuvan minulle tunteideni vuoksi.

Nyt tiedostan vasta tämänkin asian.

Ymmärrän, että olen koko ikäni piilottanut vihan tunteitani läheisiäni kohtaan ja hävennyt niitä.

Nyt on vihdoin aika myöntää itse itselleni viha. Antaa vihalle mahdollisuus tulla esiin.

Vihani äitiäni kohtaan olen kieltänyt. Olen kieltäytynyt kokemasta ja uskomasta sitä tosiseikkaa, että olen vihannut äitiäni hänen tekojensa ja tekemättömyytensä vuoksi. Olen vihannut äitiäni hänen vastuuttomuutensa vuoksi.

Vihani isääni kohtaan on edelleen tunnistamatta. Vihasin isääni, koska hän aiheutti pelkoa minussa. Vihasin häntä, koska hän kuoli. Vihaan elämässäni isän puutetta.

Vihaan lastenkodin työntekijöitä, sillä samalla lapsen vihalla, joka ilmeni aina tunnistaessani vääryyden ja kaltoinkohtelun, epäreiluuden. Vihaan heitä, koska he eivät tukeneet minua tai äitiäni riittävästi. Vihaan heitä, koska he erottivat minut sisaruksistani väkivalloin.

Vihaan myös enemmän tai vähemmän muita elämässäni tapahtuneita asioita, ihmisiä.

Edelleen kiellän itseäni tuntemasta vihaa lapsiani kohtaan, tai heidän tekemisiään, samoin miesystävää ja hänen tekemisiään tai tekemättä jättämisiään.

Itseni viha itseäni kohtaan on tutumpaa, olen aina siirtänyt kaikki kokemani vihan omaksi syyksi ja vihannut lisää itseäni.

Sisälläni on niin paljon haudattua vihaa, joka juuri nyt vie minulta voimavaroja.

Olen tänään hyväksynyt sen ajatuksen, että viha on yksi perustunne, joka kuuluu samaan sarjaan muiden tunteiden kanssa. Viha on täysin normaali tunne ja siinä ei ole mitään erikoista, ihmeellistä.

Olen tänään hyväksynyt ja antanut luvan vihan tunteelle. Olen jollain tapaa onnistunut myös tunnistamaan sen itsessäni. Viha on energiaa, kuten muutkin tunteet. Vai voisiko sanoa, että viha energian polttoainetta. Nyt vain pitää osata laittaa se oikeaan astiaan palamaan yhdessä sen vastakohtansa kanssa, niin että syntyy tasapaino.

Pelkoni on poissa. Se hävisi sillä hetkellä, kun päätin luovuttaa, antautua. Ja mitä siitä seurasikaan? Pääsin tunteideni lähteille, ja olo on heti parempi. Päätin ottaa vihantunteeni lähempään tarkasteluuni ja antaa sille tien purkautua, tulla näkyväksi.

Minusta tuntuu, että vihani on hyvin suuri voima, oikein ohjattuna. Se on yhtä suuri voima, kuin suuri rakkaus ja näiden kahden pitää olla tasapainossa keskenään. Kahden äärimmaisyyden jälkeen asioilla on tapansa hakea se tasapaino.

Äärimmäisen vihan jälkeen seuraa äärimmäinen rakkaus ja sen jälkeen sopusointuinen yhteiselo.

Molempia tarvitaan. Niin vihaa kuin rakkautta. Ja padottujen, äärimmäisten vihan tunteiden jälkeen, niin mitä sitten? Sisälläni on paljon tunteita, joiden huomaan kaikkien olevan piilossa. Ne ovat niin äärimmäisiä, että olen itse myös pelännyt niitä kaikkia ja työntänyt kestämättöminä pois.

Vihaa koen jatkossakin ja nyt toivottavasti osaan suhtautua siihen oikein. Osaan toivon mukaan kanavoida sen oikeaan tarkoitukseensa. Auttamaan minua?

IMG_9257.jpg