lauantai, 18. elokuu 2018

sietokykyä koetellen

Elän edelleen elämääni kuin jojon päässä olisin. Narua heiluttaa joku muu, kiepun ja pyörin voimatta vaikuttaa elämässäni oikeastaan mihinkään. Asenne ja sen ainainen pitäminen kohdillaan pelkän tahdonvoiman avulla alkaa sekin rasittaa, aina kun ei jaksaisi.

Kun joskus elämä hellisi minuakin. Huomaan miten monet aiemmin elämässäni kulkeneet ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä, menneet ns. eteenpäin. Mitä kohdallani käy? Asia kerrallaan romahtaa, elämäni kulkee taaksepäin.

Eikö jo riittänyt ero, hirveä avioliitto, työkyvyn menetys ja sen tuoma työttömyys, lasten huolet, exän jatkuva kiusanteko ja köyhyys? Miksi minulle on annettu tätä taakkaa elämässäni näin paljon ? Jo sieltä lapsuudesta lähtien ja ei nuo piikit tunnu katoavan minnekään. Kuinka paljon ihmisen on jaksettava? Mitä jos en enää jaksa? Koska olisi minun vuoro onnistua, olla onnellinen ilman varjoa ja jatkuvaa huolta,pelkoa?

Milloin minun elämäni voisi lähteä lentoon? Ilman jatkuvaa tuskaa? Jatkuvia romahtamisia ja itsensä uudelleen kasaamista? Milloin elämä voisi helppoa, siedettävää tai peräti nautinnollista ja täyteläistä?

Yritän jokainen päivä pitää itseni kasassa, siinä olen hyvä. Osaan suhteuttaa asioita, ajatella positiivisesti jokaisen ikävänkin asian, muutoin en varmaan olisi tässä ja nyt. Osaan siirtää omat huoleni ja ongelmani sivuun, osaan jopa unohtaa ne tarkoituksella, keskittyen vain lapsiini ja heidän hyvinvointiinsa. Siedän, kestän ikävät harmit ja käytännön ongelmat joihin törmään tämän tästä, voimatta estää niitä, voimatta ennakoida mitenkään, keksien aina jonkin ratkaisun kulloisiinkin asioihin, ongelmiin joita exä aiheuttaa lapsille ja heidän kauttaan minulle.

Voisiko elämäni joskus olla sellaista tavallista kenties? Jos onkin, niin aina sen onnistuu ex jollain pilaamaan ja ikäänkuin palauttamaan minut ja elämäni "ruotuun", sairaalla tavalla. Elän elämääni selkä seinää vasten, ilman mahdollisuutta puolustautua, paeta, kuin odottaisin viimeistä kuoliniskua?

Niin, tuo on totuus elämästäni, josta siis yritän selviytyä päivittäin. Selviytyminen on itseasiassa melkoisen voimia syövää ja esimerkiksi tällä viikolla olen ollut kiitollinen siitä, etten ole säännöllisesti työelämässä, koska en olisi kyennyt tekemään työtä todennäköisesti? Huomenna, tänään voi olla jo parempi fiilis, kun kieltäydyn ajattelemasta asioita, unohdan tarkoituksella ikävät ja elämääni häiritsevät ulkopuoliset tekijät, joille en siis mahda mitään.

Eilisen päivän itkin pitkästä aikaa, koin sellaista tuskaa rinnassani, mitä en ihan vähään aikaan olekaan kokenut. Tuska ja ahdistus oli jo sitä luokkaa, että todellakin toivoin olevani kuollut. Kun ihan jokainen harmi iski tajuntaani melkoisen kerralla, kun ymmärsin jotenkin eri tavoin sen, miten en edelleenkään pääse elämään sitä omaa elämää, vaan ex kummittelee ja vaikuttaa edelleen hallitsevasti minun elämääni. Tuon käsittäminen sai minut murtumaan, vaikka fyysisesti saankin olla rauhassa exältä, hän silti onnistuu romuttamaan elämääni lasten kautta.

Tämän kesän aikana olen opetellut vähän sitä, etten enää mahdollistaisi minun hyväksikäyttöä lasten tarpeiden varjolla. Se vaan tuntuu niin kauhealta lasten puolesta, koska isä kieltää kodissaan lastensa perustarpeet ja niitä olen paikannut sallimalla lasten kuljettaa ja viedä isälleen tarvitsemiaan asioita ja olen myös mahdollistanut isän toimet kun olen aina suostunut siihen sitten, että minä viimekädessä sitten huolehdin lasten perustarpeista lähtien kaiken. Tajusin sen, miten olen väärin toiminut ja sitä kehää olen opetellut katkomaan silläkin uhalla että lapset eivät ymmärrä asiaa.

 

 

 

torstai, 16. elokuu 2018

Uskomattomia asioita

Oikeastaan ei ole semmoista päivää, etteikö lasten isän suunnilta tulisi jotakin ikävää. Harvoin, erittäin harvoin osaa yllättää positiivisella tavalla.

Eräänä päivänä yritin avata lasten isän tekemisiä ihmiselle, jonka luulen olevan kaverini. Oikeastaan olen yrittänyt avata eron jälkeistä elämää monelle muullekin ja aina saan huomata sen saman asian. He eivät ymmärrä, eivät pysty uskomaan sitä vähääkään, minkä paljastan kaikesta siitä meidän todellisuudesta menneessä tai nykyisessä tilanteessa.

Minusta tuntuu niin pahalta todeta aina, ettei meillä mene mikään asia niinkuin normaalisti, mikään asia ei toimi normaalisti ja jopa pieninkin lasten asia saa kohtuuttomat mittasuhteet, edelleen.

Lasten isä tekee kiusaa tahallaan ja se kun toinen ei voi käsittää sellaista, tuntuu niin pahalta. Koen itseni vähintäänkin valehtelijaksi, kun toinen tuijottaa minua epäuskoisena kerrottuani lasten isän tekemisistä lapsiaan tai minua kohtaan. Onhan se hurjaa kuunneltavaa, onhan se epäuskottavaa, että kukaan kykenisi sellaisiin tekoihin omille lapsilleen, mutta valitettavasti lapsille se kaikki on todellisuutta, ikävää sellaista, kuten minullekin.

Kun emme pysty minun yrityksistä huolimatta tekemään yhteistyötä lasten isän kanssa. Minua harmittaa niin suuresti jo lasten puolesta, kuten itsenikin puolesta jatkuva kiusanteko lasten isän taholta. Kärsimys ei päättynyt eroon, vaan edelleen ex jaksaa jatkaa omituista käytöstään perhettään ja minua kohtaan.

Jos nyt ei joka päivälle niin ainakin jokaiselle viikolle on useampia asioita, joissa kiusanteko näkyy ja kuuluu. Ex jaksaa vedättää, pimittää tietoa lapsiin liittyen. Kieltäytyy hoitamasta omaa vanhemman osuuttaan ja sälyttää kaiken minulle, käskee lapsia hoitamaan asiat ainakanssani, erityisesti ja pääsääntöisesti myös ne rahaan liittyvät asiat. Hän ei halua, ei viitsi eikä kykene muuhun kuin kiusantekoon lasten kautta ja lapsille tekemään kiusaa.

Monesti mietin, miten elämä lapsilla olisi paljon helpompaa, mikäli tuo isä ei olisi arjessa ollenkaan mukana. Lapset kärsivät isänsä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä suuresti sekä heitä koskevan tiedon pimittämisestä ja suoranaisesta salailusta. Kun isän uusi vaimoke ei tiedä meidän lasten kuulumisia tai asioista mitään, on se minun mielestäni kovin outoa. Ja isä suuttuu lapsille, mikäli vaimokkeen korviin tulee lapsilta vahingossa jokin tieto tai asia, josta ei saa puhua.

Aikanaan muutama lapsi on esimerkiksi jäänyt auton kolhaisemaksi isäviikolla. Isä kielsi lapsia kertomasta tapahtumista mitään minulle. sain kuitenkin tietää, koska eihän tuollaista asiaa voi olla kertomatta äidille. Lääkäriin isä eivienyt vaan käski olla puhumatta tapahtumista ollenkaan, kellekään. Mielestäni tuollainen on sairasta mutta esimerkki siitä, miten isä toimii.

Lapset joutuvAT salailemaan paljon elämäänsä isänsä kanssa, se on heille todella raskasta. Monesti lapset sanovat jonkin asian minulle ja minun on luvattava, etten saa kertoa kellekään, ettei isä saa tietää lasten vasikoineen asiaa, koska siitä seuraa taas isän vihanpitoa ja huutoa ja väkivaltaa lapsiin itseensä monin eri keinoin isä siis sitten kostaa lapsille itselleen.

Yhtälö on siis mahdoton, kaiken suhteen ja olen yrittänyt itse sietää ja auttaa lapsia kestämään tilanteen ja isänsä järjestämät ikävät yllärit. Kuten jo aiemmin olenkin kirjoittanut, olen ollut edelleen pitämässä kulisseja pystyssä isän eduksi, koska muutoin lapset joutuvat kärsimään paljon enemmän kuin mitä he nyt kärsivät. Pahin pelkoni jäytää edelleen tuolla jossakin päänsisällä, ja yritän jatkuvasti tasoitella tietä lasten isälle, se on yllättävän rankkaa ja haastavaa myös. Noidankehä, josta ei ole ulospääsyä, kunnes jokainen lapsista on täysiikäinen.

Niin ja lisää sarjassamme uskomattomia juttuja. Epäilin jo avioliiton aikana exän suhteita muihin naisiin ja jopa silloisiin ystäviini, joita siis luulin ystäviksi mutta olivatkin enemmän exän petikumppaneita. Kyllähän ex jo vihjaili silloin niistä ihmisistä, en vain tahtonut uskoa. Mutta, on kait se uskottava ainakin siihen, mitä itse näen tänään.

Epäilin aikanaan ja en halunnut uskoa, mutta syy eräänkin ns. kaverin mielenkiintoon minua kohtaan olikin vain halu saada kuulla exästä kuulumisia tietystä syystä, johon kiinnitin ikäväkseni huomiota jo vuosia sitten. Olipas hänen lapsensa kovin tutun näköinen, ja herraisä kun tuo sama lapsi tuli somessa vastaan, minun piti kaivaa oman lapseni valokuva esiin ja mikä järkytys, näytin ensin somen kuvaa miesystävälle, joka luuli kuvassa olevan minun lapseni. Sitten näytin fyysistä kuvaa ja mies tuumasi, että samalta näyttää mutta somen lapsi olikin tuo entisen kaverini lapsi. Aloin miettiä, kuinka tuntuu pahalta tuollainen. Kyllähän nyt lehtolapsia on iät ja ajat ollut, mutta silti se jotenkin rikkoo pyhää avioliittoa. Mietin, tietääkö tuon lapsen ns oikea isä asiasta, että onkin maksanut elatusmaksuja" kaverinsa" lapsesta?

Miltä mahtaa kyseisestä lapsesta tuntua pitää isänään väärää ihmistä? Mitä jos selviääkin jokin tauti? Ja nyt kun muistelen exän puheita, niin näitä tämmöisiä lehtolapsia on ympäri suomenmaata, valitettavasti. Epäilyni jo avioliiton viimemetreillä  ovat yksi kerrallaan osoittautuneet todeksi ja laskin, että ex maksoi jo tuolloin ainakin kolmen muun mukulan elatusmaksuja salaa, koska avasin useinkin hänen luottotilinsä tiliotteet ja siellä oli jokainen kuukausi kahteen eri paikkaan melkoisen säännölliset maksut, joista sitten vaadin selitystä ja turpaan tuli, ilman selitystä. Kolmesataa euroa eli kaksi lasta ja sataviisikymmentä eli yksi lapsi. Siinä jo kaksi eri "perhettä". Eli exä on onnistunut reissutöissään kulkemaan useamman eri perheen väliä. Ja ainakin yhdelle naiselle siis jäi jostain syystä kiinni, kun alooin tuolloin saada niitä omituisia puheluita, joissa toinen halusi varmistella asioita. Mutta tämäkin vielä, se että exä on pannut ns. kavereitani paksuksi ei enää mene kaaliin, samalla paikkakunnalla taitaa olla sisaruksia enemmänkin. Ymmärrän kyllä exän kohtelun minua kohtaan tuon valossa oikein hyvin, ei halunnut liikkua kanssani julkisesti, autoa piti vaihtaa useinkin, moottoripyörällä pääsi nopeasti ja huomaamatta liikkumaan ja minun palkkani kustansi hänen menonsa ja kotimme kustannukset jne.

Ymmärrän nyt niin montaa ihmistä näin jälkikäteen, ymmärrän monien ihmettelyn, tutuntuttuja kun on aina näin pienellä kylällä ja puheet liikkuvat ja juorut kulkevat. Kamalaa ja kaikki on jo alkanut ennenkuin edes aloimme seurustella exän kanssa, hänellä oli tuolloin monta naista samaan aikaan. Halusi hurvitella ja hurmata naisia jokaiselle sormelle ja minut piti kotona, oli mustasukkainen ja en saanut elää omaa sosiaalista elämääni ollenkaan ja turpiin tuli, jos edes ehdotin lähteväni jonnekin silloisten kavereiden kanssa. Ja jokaisen kaverini hän kaatoi sänkyymme, hyi helvata. Se selittää, miksi mies innostui ajoittain vaihtelemaan lakanoita, vaikka olin ne juuri edellisenä päivän vaihtanut esimerkiksi tai miksi hän siivosi useinkin kaikki minun henkilökohtaiset tavarat pois näkyvistä, hänelle tuli naisvieraita, jooille on valehdellut olevansa eronnut yksinhuoltaja. Totuus kasautuu pikkuhiljaa, onneksi niin. En olisi mitenkään saattanut kestää kaikkea vuosia sitten.

Exä on siis valitettavasti pihi, rahanahne miespuolinen huijari. Säälin lapsiani, toivon, ettei he koskaan saa tietää, vaikka joskus onkin heidän taholtaan tullut samankaltaista puhetta, kuin isältään aikoinaan, vihjauksia sisaruksista muuallakin kuin kotonaan. Järkkyä, ei voi muuta tuumata. Mutta tiedänpähän ainakin perustavaalaatua olevan suuren syyn omaan kohteluuni avioliitossa, siitä miksi exä kohteli minua kuin kynnysmattoa ja miksi hän halusi niin kovin hallita minua ja elämääni. Miksi en saanut liikkua julkisesti, miksi hän vaati minua lopettamaan eräässäkin työpaikassa jne.

Tietääköhän exän äiti muista kuin minusta ja siitä eräästä lapsesta, joka syntyi samaan aikaan kun me menimme kihloihin? Tiesin, että sielläkin perheessä oli jokin suuri synkkä salaisuus, josta minulle ei voinut puhua. No, ehkä eräänä päivänä puhun suuni puhtaaksi exanopille, ymmärtää tai ei mutta luurangot kaapissa kolisevat kyllä tuolloin. Ja voin jopa melkein luvata, että hän kuolee häpeästä. Noh, tässä elämässä en jaksa enää yllättyä oikeastaan mistään, harmittelen vain lasteni puolesta kaikkea sitä, mitä he ovat joutuneet syyttöminä elämäänsä kokemaan ja näkemään.

Nyt en oikein pääse kosketuksiin omien tunteideni kanssa tässä asiassa. Järkytys varmaankin kuvaa parhaiten oloani. Yllättävä järkytys, jonka yksi somekuva sai aikaan. Ikäänkuin todenne exän silloisista puheista, vihjeistä ja ennenkaikkea siitä pilkkeestä silmäkulmissä, kun tämä kyseinen nainen miehensä kanssa kävi muutaman kerran kylässä. Ja myöhemmin muka tämän mies ja lapset kävivät meillä, kakanmarjat, nainen ja lapset kävivät siellä talossa minun ollessa työvuorossa. Helppoa, simppeliä ja yksinkertaista exän näkökulmasta, työttömänä kotona, lapset tarhassa ja vaimo työssä. Ymmärrän, miksi hän oli toisinaan liiankin tarkka mm. siivousten suhteen, miksi henkilökohtaiset asiani piti exän toimesta piilottaa jne.

 

 

tiistai, 14. elokuu 2018

öööö

Viimeyönä uni ei tahtonut tulla, valvoin ja päässäni pyöri ajatuksia. Kääntyilin ja patjakin allani oli olevinaan kovin muhkurainen, samoin tyyny ei asettunut mitenkään päin. En osannut rauhoittua, hermostuin äänistä ympärilläni, tuhinaa ja kuorsausta. Nousin ylös, kävin haistelemassa kosteaa yöilmaa, kävin huussissa, join vettä ja edelleen jokin kalvoi sisintäni, jokin kalvaa edelleen sisintäni.

Jonkinlainen takauma jälleen, ymmärrän senverran jo itseäni ja tiedän tämän menevän ohi, mutta silti en pidä tästä. Pari ilkeää viestiä lasten isältä, kiristystä tällä kertaa ja koko elämä pilalla parin viestin vuoksi. Lapset ovat isällään, tunnelma siellä on kuulemma kovin vihainen ja luulen olevan pelottavakin. Tieto saa minut pois tolaltani, isä vihaisena on arvaamaton ja mitä tahansa voi sattua. Tilanne kokonaisuudessaan on käsittämättömän jopa naurettava, mikäli joku ulkopuolinen kuulisi tai näkisi. Mutta oikeasti nauru on kaukana, mitään huumoriin viittaavaa ei todellakaan ole. Siirrän omia pelkojani, mietin, ettei mitään pahaa ole aiemminkaan tapahtunut, vaikka tiedänkin isän keinot lasten hiljentämiseksi. Uhkailu, lahjonta ja kiristys.

Kärsin, mutta niin kärsii lapsetkin. Aamu, kuulen hämärästi puhelimen herätyksen, nukahdan uudelleen. Herään ja huomaan molempien nukkuneen pommiin, kiire ja harmitus valtaavat yhtäaikaa mielen, koska puhelimen muistutus ilmoittaa, että tapaaminen on vartin päässä, ja minä makaan sängyssä. Nousen nopeasti ylös, puhelin lentää kädestäni lattialle ja ei enää käynnisty, loistavaa, tämäkin tähän hetkeen, kaikkeen rahanmenoon ja kuluihin vielä päälle. Päätän etten ehdi tapaamiseen, antaa olla, tirautan itkun ja päätän kuitenkin toimia, pikapesu, pikakahvi, nopeasti vaatteet ylle, hammaspesut ja tiedän myöhästyväni, mutten voi ilmoittaa ja ei auta kuin mennä. Onneksi menin, myöhästyin kymmenen minuuttia.

On orpo olo ilman puhelinta, siellä oli kalenteri, omat ja lasten menot, kuvat ja kaikki muu enemmän tai vähemmän tärkeä asia. Nyt ei ole mitään...

Noh, rahanmenoa olisi ollut ja on ihan riittämiin ilman puhelimen rikkoontumistakin. Ja nyt on sitten autosta päästävä eroon, nyt ei ole enää varaa siihen, joten viikonloppuna ajattelin päästä rohjakkeesta eroon ja ja niillä muutamilla satasilla sitten ostaa jonkun kotteron, jolla lapsia kuskaan.

Työvälineeni ajattelin myös myydä, miksi säilyttää asioita, jos ei koskaan ole varaa mitään tehdä? Ja ne vain kuluttavat joka kuukausi summan rahaa varaston vuokrana. Niistä jokusen saturaisen ehkäpä saa? Sitten turha enää haikailla senkään perään, mutta minkä teen?

Tänään aamu alkoi hienosti, uuden puhelimen myötä uuden tekniikan opettelun jälkeen huomasin, että yhteydenpito toimii loistavasti, kun on olemassa oikeat sovellukset, helpompaa ja nopeampaa entiseen verrattuna. Ja en tiedä, onko jotakin kohtalon sanelemaa, mutta jälleen kerran vuosikymmenien takainen ihminen oli ottanut minuun yhteyttä ja vaihdoimme hieman kuulumisia.

Sitten tämän päivän aikana sain pitkällisen, vuosien pohdinnan jälkeen päätöksen tehtyä, joudun todellakin hakemaan toimeentulotukea, nyt on selkä seinää vasten ja en mitenkään enää selviä laskuistani, vaikka kuinka olisin itse syömättä ne viikot, kun lapset on isän luona. Tai vaikka en ajaisi autolla metriäkään. Kirjalaskut ja nuorten opinnot ovat minun maksettavina, isänsä ilmoittaessa, ettei nuorten pidä opiskella, kun on liian kallista ja hän ei osallistu siihen touhuun eurollakaan, vaan minun pitää kaikki maksaa. Eihän tuossa nyt sinällään mitään uutta ole, exälle normaalia käytöstä kieltäytyä lasten kustannuksista kokonaan, niin ettei lapset saa todellakaan edes perusasioita isältään. Ja tuossakaan ei olisi mitään ongelmaa, mutta kun osa lapsista on isänsä osoitteessa ja luonnollisesti isä saa heistä tuet ja lapsilisät, niin hänenkin kuuluisi jotakin niillä rahoilla lapsille itselleen hankkia, vaan eipä tee sitä, vaikka lapset pyytävät joka viikko ja viimein minun on hankittava, sitten kun olen saanut kuukausia säästetyksi. Nyt tosin en ole onnistunut säästämään, en sitten euroakaan, ja lastenkin säästöt menivät vesilaskuun, melkein 400 euroa kerralla. Koko vuoden säästöt, niillä piti saada kouluun kirjat tämän syksyn aikana.

Mutta, en ole itsestäni ylpeä, en ollenkaan. Tänään koitti se surullinen päivä, jolloin olen täysin varaton, täysin pohjasakkaa ja jouduin hakemaan toimeentulotukea. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen näin pohjalla taloudellisesti ja minua hävettää niin paljon. Ja tietenkin minun tuurilla kelan sivut kaatuivat, sitten alkoi netti pätkiä, sitten myös puhelin alkoi temppuilla ja lopulta kun olin neljä tuntia käyttänyt hakemuksen ja liitteiden laittamiseen, joiduin lähtemään äidilleni tekemään hakemuksen loppuun, koska tässä hemmetin huoneistossa ei nettiyhteys edelleenkään toimi. Sähköposti takkusi ja jokainen liite oli jotenkin mennyt tyhjäksi luonnokseksi s. postiin. Melkein kuusi tuntia meni aikaa ensimmäisen toimeentulotukihakemuksen kanssa, mutta nöyränä liitin hakemukseen kahden kuukauden tiliotteita, kuva kerrallaan. Vakuutussopimuksia ja vuokrasopimuksia ja kaikkia muita liitteitä. Kävi ihan työpäivästä tuo homma, vaikka sen netistä saikin laitettua, mutta todella hidasta ja todella hankalaa ja jotenkin nöyryyttävää, mutta pakko on jotenkin lasten kirjat saada maksetuksi.

Tänään on ollut positiivisia juttuja, mutta myös paljon pieniä ikäviä tapahtumia. Kuitenkin, sain itseäni otettua niskasta kiinni ja rohkenin soittaa toiselle vanhalle tutulle, ja sovimmekin tapaamisen toisaalle. Jokohan alkaisin sietämään myös ylimääräisiä suhteita elämässäni? Olen vuosikaudet opetellut sietämään itseäni, nuollut haavojani täysin rauhassa ja antanut arpien parantua rauhassa. Ilolla kuitenkin odotan tapaamistamme.

Eilen olin tosiaan pitkästä aikaa hyvin vihainen, ja ei ollut kovin yllättävää, että siivosin kotia oikein olan takaa, puhelimen rikkoontuminen aiheutti niin paljon ylimääräistä vaivaa ja rahanmenoa, kun on kaikkea muutakin sille rahalle. Noh, eiköhän tämä tästä, ja miettiessäni asioita toiselta kannalta,

ymmärrän, että

asiat ovat minulla ja lapsillani loistavasti, mikä oli aikanaan lähtökohta ja mikä olisi ollut

mahdollinen huonompi vaihtoehto...mutta

ymmärsin, että olen osannut olla viisas ja kauasnäköinen lastemme asioissa, olen tehnyt oikein ja joustanut itse

ja mennyt puolitiehen vastaan ja kaikkea muuta lasten paras ja etu pitkällä tähtäimellä katsottuna.

Olen onnistunut välttämään mm. vuosikausien kalliit ja raskaat huoltajuusriidat, ja enää niitä ei edes kannata alkaa sotimaan, koska tilanne on ollut vuosikausia sama ja jokainen lapsista ehtisi aikuisikään, ennenkuin lopputulos olisi selvillä...

Tällä hetkellä lapsilla on kuitenkin molemmat vanhemmat arjessaan, fifty-fifty, ja vuoroasuminen on taannut niin lasten kuin vanhempienkin suhteet puolin ja toisin. Siihen se normaalius tosin päättyykin, mutta on edes yksi asia, joka toimii kuten pitää.

 

 

lauantai, 11. elokuu 2018

narrin osa

Oikeastaan olen oikein mielelläni exän mielessä narri, kohde jota hän voi pitää pilkkanaan. En ole silloin uhka hänelle ja olemassaolon harhalle.

Tietysti koen loukkaavana jokaisen letkautuksen, jonka lasten suusta kuulen ja yritän vain olla välittämättä kertoen samalla lapsille, ettei se ole oikein tai normaalia puhua kenestäkään niin, ei edes minusta ja että ei tunnu mukavalle.

On kuitenkin melkoisen hyvin, että olen lakannut olemasta uhka exälle. Samalla tiedän, että uhka/vihan kohde on vaihtunut johonkuhun toiseen hänelle läheiseen ja tällä hetkellä siis keskittyy häneen koko voimassaan. Onko se jo nyt hänen vaimokkeensa kenties? Vaiko yksi lapsistamme? Sen tiedän, että ainakin yksi lapsistamme alkaa muodostua isälleen uhkaksi, sitä mukaa kun hän kasvaa isommaksi. Aiemmin lapsuudessa hän oli narrin asemassa isälleen.

Se, lapsista joka on ollut syntymästään asti isin pikkulemmikki, alkaa hänkin olla jo kasvanut isoksi ja miettii parhaillaan, miksi hän ei koskaan kokenut isänsä vihaa ja kaltoinkohtelua ja miksi hän on aina saanut kaiken isältään, mitä on ikinä keksinyt pyytää ja on tajunnut sen, ettei isä ole kohdellut muita lapsiaan samoin. Samalla tuo lapsi on käsittänyt sen, miksi muut lapset ovat olleet kateellisia hänelle.

Silloin eron aikoihin en käsittänyt sisarusten välistä dynamiikkaa sitten alkuunsa. Sen käsitin alkeellisesti, että isänsä viha ja halveksunta sekä minun kokeminen uhkaksi hänelle oli syynä isän sanoihin ja tekoihin lapsille tuolloin eli isä puhui lapsille minusta valheita, keksi tarinoita, valehteli minun elämästä kaikenlaista ja syytti minua kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista sekä tietentahtoen yritti vieraannuttaa minua lapsista, joiden kanssa olin ollut jokaisen syntymästä asti 24/7 365 päivää jokaisena vuotena eroon asti. Lastensa kautta hän myös onnistui kiusaamaan minua niin taloudellisesti kuin alkuun myös arkea ennalta-arvaamattomasti muuttelemalla jo sopimiamme lasten tapaamisia jne.

Isä ei osallistunut perheen elämään ja oli pitkiäkin aikoja poissa kotoa mukamas työmatkoilla tai opiskeluissa. Tänään uskon vakaasti, että hän on ollut pitämässä toista naista hyvänä noina hetkinä, ollessaan poissa kotoa ja mukamas tehnyt 18-tuntisia työpäivä muulloin.

Ollessamme vielä avioliiton loppumetreillä, exä paljasti muutamia sivusuhteitaan ja yhden lehtolapsen. Tänään uskon vakaasti hänellä olevan lapsia enemmänkin niin samalla paikkakunnalla kuin muuallakin Suomessa, ympäri suomea, kun mietin, missä paikoissa hän aina milloinkin muka oli töissä.

Yhtenä kesäviikkona muistan saaneeni useita outoja puheluja silloiseen kakkospuhelimeen, joka oli tietenkin miehen nimissä. Siellä luurin toisessa päässä oli selvästi hämmentynyt ja hätääntynyt naisihminen, jolla oli vauva. Hän kovin varmisteli liittymän ja numeron kuuluvan miehelleni ja että mieheni todellakin asui kanssani. Olin hieman hämmentynyt kysymyksistä, joita nainen esitti ja vastasin niihin rehellisesti, kerroin myös, ettei mies juuri nyt ollut kotona, koska oli työmatkalla ja en osannut sanoa, koska palaa takaisin. Luulin tuolloin, että puhelu oli tullut väärään paikkaan ja nainen etsi jotakin muuta ihmistä, mutta väärässä olin. Muistelen naisen alkaneen itkeä kerrottuani olevani naimisissa ko. ihmisen kanssa ja pahoittelevani tilannetta ja kerroin uskovani, että soitti väärään numeroon. Oliko nainen löytänyt numeron mieheni puhelimesta kenties ja soitti siihen varmistaakseen, että mies puhui totta "yrityksen numerosta", kuten nainen kertoi ja olin niin hämmästänyt väitteestä ja kerroin, että ei meillä ole mitään yritystä, ei minulla tai miehellä. Mutta, jos miehellä olikin? Sekin on mahdollista...

Kerroin tuolloin exälle saamistani puheluista ja eihän hän niistä riemastunut, päinvastoin hajotti puhelimen iskien sen vihaisena lattiaan ja yllätys, piti hankkia uusi liittymä ja täysin uusi numero. Uskoin kaiken, mitä mies selitti minulle, luotin täysin, kuten luotin ihan viimeisiin vuosiin asti siihen, ettei mies ollut koskaan pettänyt minua. Ihmettelen itseäni ja sitä, miksi halusin olla niin sinisilmäinen ja halusin luottaa kuin kallioon tuossa asiassa?

Minusta tuli kuitenkin exälle uhka siinä vaiheessa, kun ilmaisin ääneen omia epäluottamuslauseitani ja epäilyjäni perustelujen kera. Voisin melkein sanoa, että siinä kohtaa perhehelvettimme ja minun helvettini alkoi todenteolla. Ymmärrän nyt näin jälkikäteen, ettei mies halunnut jäädä kiinni sivusuhteistaan ja elämästä, jota eli salassa. Ja kun oli jäämässä kiinni valheistaan, hän alkoi todenteolla loitontaa minut ihmisistä, etten kuulisi edes huhuja tai muuta vastaavaa. Samoin ymmärrän nyt sen, miksi mies vältteli kanssani julkista liikkumista paikkakunnalla. Hän oli monille heiloistaan väittänyt olevansa eronnut. Ymmärrän, miksi mies vaihtoi autoja kuin kalsareita, ettei kukaan voisi tunnistaa häntä autonsa perusteella.

Monet itselleni silloiset kummalliset asiat ovat saaneet selityksen tuosta exän naisystävien ja sivusuhteiden laajasta skaalasta. Ymmärrän erään tyomaani ihmisiä, joiden oli todella vaikeaa uskoa, että olin naimisissa ja että puheet perheestäni olivat totta, koska heillä sattui olemaan tutuntuttu, joka seurusteli samanlaisen ja samannimisen ihmisen kanssa onnellisesti. Ymmärrän nyt ne katseet, ne puheet selkäni takana sekä puheet pettävistä miehistä yleisellä tasolla sekä oman kurjan oloni kun en ymmärtänyt mistään mitään.

Minusta siis tuli uhka exälle alkaessani tosissani epäilemään ja olin jo jokseenkin varma pettämisestä ja hölmönä sen menin kertomaan exälle. Siitä seurasi sitten kammottava riita, useita kammottavia riitoja. Ynnäsin kaikki yhteen ja en oikein tahtonut itsekään uskoa, että asia olisi totta. Sitten tulikin somessa minulle kirje eräältä toiselta naiselta vierestä kaupungista. Hän halusi varmistaa, olimmeko eronneet jo ja kerroin ettemme ole eroamassa vielä tuolloin, uskoin silloinkin exän selittelyt ja jokin jäi kaihertamaan tässäkin asiassa ja vaikutti seuraaviin riitoihin.

Tuliko minusta uhka kun lupasin exälle, että kertoisin hänen tekemisistään koko maailmalle? Hänen äitinsä olisi exälle todella vihainen kuultuaan asiasta, koska poika olisi tahrannut koko heidän perheensä maineen. Mihinkä se siitä olisikaan muuttunut, tuo ajatus että "mitäköhän muut meistä ajattelevat?" Tulinko uhkaksi, kun kerroin exälle, etten välittänyt hittojakaan enää hänen periaatteestaan ja miettiä mitä muut meistä ajattelee? Tuolla mantralla hän oli jo oikein onnistuneesti hallinnut minua ja käytöstäni sekä suhteitani silloisiin jäljellä oleviin ystäviin.

Ja nyt en viitsi edes olla vihainen. Olen oikein mielelläni narrin asemassa, koska se takaa sen, että mitään pahaa ei tapahdu. En voi tehdä mitään sellaista, joka nostattaisi exän vihan minua kohtaan, koska hänen ainoa mahdollisuutensa kostaa on omien lastensa kautta. Ja sitä en halua. Narrina on siis ihan hyvä.

 

 

lauantai, 11. elokuu 2018

Hyvä ihminen

Lukiessani erään naisen tarinaa iltapäivälehdestä tänä aamuna, en enää itkenyt mutta tarina kuulosti liiankin tutulta ja omalta sillä erotuksella, että lapseni ovat hengissä. Pelko elää edelleen, alitajuisesti ja erityisesti silloin, kun lapset tuovat viestiä isänsä mielen muutoksista, siis kun isä alkaa sekoamaan ja tekemään asioita, jotka pelottavat lapsia. Silloin oma pelko herää pohtimaan sitä, miltä me palastuimme aikanaan useamman kerran. Lasten isä todellakin yritti muutamia kertoja epäonnistuen tai sitten rohkeus petti, luojan kiitos.

Olen jälkeenpäin tajunnut joitakin yrityksiä, joissa saattoi olla jokin suunnitelma ja mietin, mikä meni pieleen? Oma valppauteni vaiko se, että taivuin tahtoon, lupasin olla kertomatta asioista kenellekään, se että eristäydyin täysin muista ja palvelin herraa hänen mielihalujensa mukaisesti eli hävitin oman itseni, haluni ja tahtoni toisen mieliksi. Oliko minulla jo tuolloin pelko päällä? Kyllä, muistan ajatelleeni että jos teen kuten käsketään, mitään pahaa ei tapahdu minulle tai lapsille.

Useampia kertoja exä otti lapset väkisin mukaansa jonnekin, sanoi minulle ettei palaa enää, ei ainakaan lasten kanssa ja sitten tulee hoitelemaan minut. Se viimeinen vuosi oli sellaista, helvettiä maan päällä. Henkistä kitumista ja suurta pelkoa koko perheen puolesta.

Olen miettinyt viranomaisten toimintaa, he ovat onnistuneet ilmeisesti toimimaan hyvin hienovaraisesti ja niin, ettei exä ole kokenut kasvojensa menetystä tai sen uhkaa, suuri kiitos siis jokaiselle ihmiselle, joka silloin toimi perheemme kanssa.

Lukiessani näitä ikäviä juttuja, koen itse uudelleen niitä kauhun hetkiä, jotka ovat unohtuneet tuonne jonnekin mielen kätköihin, liian pelottavina. Sama pelko heräilee joskus ja minun tekee pahaa, se oli niin lähellä.

Mietin tänään, millaisessa kurimuksessa exän uusin elää? Jokohan hän on täydellisen alistunut ja suu saatu suppuun? Lapset ovat kertoneet minulle joitakin juttuja, joista tiedän, että ex on jo yrittänyt päästä eroon naisestaan. Jos asiaa ei olisi lapset huomanneet itse, onnettomuus olisi ollut väistämätön. Tästä on jo aikaa, mutta sisimmässä pelko kytee ja mietin, ymmärtääköhän nykyinen nainen olevansa ainakin jossain määrin hengenvaarassa? Tuskin vielä, mutta omia lapsiaan hän jo joutuu suojelemaan, tämän olen ymmärtänyt omieni puheista.

Lasten tietynlaiset puheet, käytös saavat minut ajoittain pelkäämään heidän puolestaan. Pelkään viikkoja lasten ollessa isällään. Siihenkin tottuu, jokainen pirahdus puhelimeen ja jokainen viesti lapsilta on tärkeä, tiedän heidän olevan elossa. Hyvinvoinnista ei voi puhua, se on liikaa pyydetty, selviytyminen isäviikolta on parempi sana, joka kuvaa sitä todellisuutta, jossa lapset elävät. Minun luonani he saavat huilata, kasata itsensä rippeet ja keskittyä olemaan lapsia.

Laki on laki, ja normaalissa tilanteessa se todellakin toimii lasten parhaaksi. Meillä sekin on ikäänkuin kääntynyt itse itseään vastaan, lakia on noudatettava senkin uhalla, että lapset joutuvat ajoittain hyvinkin suureen vaaraan. Onneksi he eivät ole minun tietääkseni käsittäneet tätä asiaa ja totuuden paljastuminen heille ei tekisi kovin hyvää.

Tiedän lasten pelkäävän melko usein isänsä luona arvaamatonta käytöstä, isä myös asettaa lapset usein vaaraan. Joko tahallisesti tai tahtomattaan, ihan kuten minulle teki aikanaan ja lapsille myös. Poismuuttaneet lapset ovat turvassa, isä ei heistä välitä ja on jättänyt heidät lähestulkoon kokonaan elämästään pois. Minusta on tullut lasten isän silmissä tilanteesta riippuen narri, josta tehdään pilaa tai toisissa tilanteissa uhka, joka pilaa kaiken ja josta pitää saada narri myös muiden silmissä.

Olen antanut enemmän tai vähemmän tietoisesti ihmisten pitää lasten isän maalaamaan kuvan minusta. Tiedän, että kun ex luulee säilyttävänsä kulissit ja muiden ihmisten pitävän häntä mallikansalaisena, mitään pahaa ei lapsille tapahdu. Olen siis edelleen pitämässä kulisseja pystyssä omalta osaltani. En ole oikonut exän valheita minusta ja meistä kenellekään, sen aika ei ole vielä. Sitten, kun jokainen lapsista on omillaan, turvassa omassa kodissaan, saan luvan suuni puhtaaksi puhumiseen. Silloin on aika vetää kulissit alas, kun kenenkään henki ei ole vaarassa vaarantua, kun exän ei tarvitse kostaa minulle lasten kautta.

Olen joutunut erossa ja eron jälkeen toimimaan exän suhteen niin, ettei hänelle tule missään tilanteessa kokemusta kasvojen menettämisestä tai siitä, että hän olisi epäonnistunut jossakin. Olen myös joutunut toimimaan niin, ettei hänelle tule tarvetta alkaa kostamaan minulle pahimmalla mahdollisella tavalla. Olen siis joutunut antamaan paljon periksi, ja se on tarkoittanut sitten sitä, että lasten hyvinvointi on kärsinyt, mutta se on sitten pieni hinta siitä, että olemme hengissä.

Vaikka minä ja lapset kärsimmekin arjessamme kiusanteosta, arvaamattomuudesta jne. se on kuitenkin siedettävä ja minulle tämä kirjoittaminen toimii terapiaa paremmin, kun ei tarvitse odottaa, että joku ymmärtää, kun en itsekään aina ole ymmärtänyt sairasta maailmaa, joka toisen päänsisällä kasvaa ja kutistuu vuorotellen.

Olen paljon käyttänyt miehen sanoja pelin pelaamisesta, tavoitteena minun kannalta on ollut kokoajan tasapeli, reilu peli molemmin puolin, selkeät säännöt, jotka turvaavat molempien velvollisuudet ja edut. Tiedän, että toinen osapuoli käyttää hyväkseen jokaisen kaivamansa porsaanreiän, jättää noudattamatta sovitut säännöt jne. Mutta, pidetään mies tyytyväisenä omaan erinomaisuuteensa, annetaan hänen elää elämäänsä ja pitää uskonsa siitä, että hän hallitsee kaikkea, kaikkia ja saa itsensä jalustalle jokainen päivä. Hän on niin hyvä mies.

 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.