Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


keskiviikko, 23. syyskuu 2020

positiivisia

Olen onnistunut ainakin hieman pitämään arjen ja oman rytmini tasaisena vuorotyöstä huolimatta. Myöhäiseen vuoroon mennessä en ajattele enää, että saisin nukkua aamulla pitkään, vaan pyrin heräämään samaan aikaan kuin yleensäkin. Otan nokoset kotona ennen työhön lähtöä mieluummin, jaksaakseni loppupäivän ja illan työssä.

Näin toimien liian aikaiset aamuvuorot eivät aiheuta säkenöivää stressiä mielelleni tai keholleni, kun siis rytmi pysyy jokseenkin samana riippumatta siitä, mikä vuoro tai vapaa on kyseessä.

Edellisten työpäivien aikana sain huomata, kuinka jaksan täyden työvuoron, parikin kunhan siis vapaat ovat perätysten ja työvuoroja ei ole montaa peräkkäin. Yhdellä ja kahdella vapaalla en palaudu ainakaan vielä, ja liian monta päivää putkeen työvuoroja koen myös uuvuttavana. Onneksi nykyinen tilanne on itselleni ihanteellinen ja saan aikaa palautumiseeni sekä ehdin sitten myös kotona tehdä tarvittavat asiat ilman mitään hätiköimistä tai ns. pakkoa ehtiä, ennenkuin taas on mentävä töihin.

Olen käsittämättömän onnekas saadessani juurikin tuon työn, ja sen puitteet tekemiselle on juuri sitä, mitä olen kaipaillutkin, sitä, mikä sopii minulle parhaiten. Omasta näkökulmastani työssä asiat toimivat ihan hyvin ja en ole vielä ainakaan kokenut tarvetta ihmettelyyn.

Perehtyminen jatkuu vielä pitkään ja toivon edelleenkin voivani ihan ajan kanssa ja rauhassa perehtyä uusiin asioihin, se on kuitenkin pidemmän päälle kaikkien etu.

On ihanaa huomata syksyn eteneminen. Yhtenä päivänä kuulin ja näin yläpuolellani kuinka kaakattaen sorsat tekivät muuttoaan kohti etelää. Tänä vuonna nämä linnut tulivat myöhään paikkakunnalle ja näköjään lähtevät varhain. Asumme alueella, jonka yli tuntuu lentävän milloin mikäkin parvi ja meteli yläpuolella onkin toisinaan melkoista.

Syksyn eteneminen näkyy myös iltaisin harmautena ja pimeytenä, edellisvuosien valo parvekkeella siirtyi keväällä yhden lapsen huoneeseen yövaloksi ja nyt pitäis jostain löytää korvaava tilalle. Pelkkien kynttilöiden varaan en voi valaistusta jättää, koska niissä on aina se oma vahtiminen kuitenkin. Parvekkeen sisustaminen syksyyn ja talveen on myös ajankohtaista, ja jos nyt vihdoinkin tänä vuonna minulla olisi sellaista energiaa, että myös parvekkeen jaksaisin laittaa talvisempaan asuunsa?  Olen jättänyt liian useana vuonna oman väsymiseni vuoksi senkin homman suosiolla väliin ja tänä syksynä olisi mukavaa saada jotakin aikaan parvekkeella?

Olen iloinen joka kerta, kun huomaan katsovani ikkunasta ulos. Näen pelkkää vihreyttä, ja nyt vuodenajan mukaisesti vihreyteen on tullut muitakin sävyjä, jotka muuttuvat nopeaan tahtiin ennen lehtien putoamista maahan. Ikkunoissa on ikäänkuin vaihtuva maalaus, tuoden sisällekin omaa tunnelmaansa. Jokainen kerta näky muistuttaa minua niistä asioita, joista olen kiitollinen tälläkin hetkellä. Lapset, miesystävä, työ, muu perhe sekä orastava oma elämä ja vapaa-aika muutamia mainitakseni. Opettelen vapauttamaan itseäni kaikista niistä kahleista, joissa vielä elän sidoksissa ja jotka vaikuttavat vaikeuttaen omaa olemistani, kuten nyt juurikin tuo viimeisin terapeutin huomio, että elän kotonani edelleen varpaillani, hissunkissun varoen aiheuttamasta minkäänlaista ääntä ja sen vuoksi assiat, joista muistelen nauttineeni ennenvanhaan, ovat muuttuneet rasitteiksi jne. Opettelen siis konkreettisesti toimimaan arjessani toisin, normaalisti.

Mitähän mukavaa, kivaa tai ihanaa tänään on tiedossa tai tapahtuu?

Eilen leivoin, ihan kuten ennenvanhaan silleen spontaanisti ja käyttäen hyödyksi sitä mitä kaapeista löytyy ja en kokenut enää asiaa pakkopullaksi tai vastenmieliseksi, jee. Leipominen tapahtui ikäänkuin siinä kaiken sivussa, yhdessä touhutessa keittiössä ja sain hieman kiinni siitä, mistä olin luopunut jossakin vaiheessa turhauttavana ja pahaa mieltä aiheuttavana asiana. Eilen kuitenkin läsnä oli ilo, yhdessä oleminen ja sellainen vapautunut hetki, niitä lisää kiitos.

Sain eilen myös siivottua, ja muistin jopa kastella kärsivälliset kukkaseni ja aloitin myös uusien villasukkien neulomisen ja ehdin jopa torkkua päiväunet. Loppukesällä tekemäni pienen pienet päätökset ja muutokset ovat ilmeisesti lisänneet omaa jaksamistani huimasti, samoin jokaaamuinen kasa vitamiineja ilmeisen oikeassa suhteessa tai oikeanlaatuisina ja olen myös kyennyt hyvin pysymään erityisruokavaliossani ja vatsani on myös alkanut voida hieman paremmin. Liikkuminen lisääntyi myös ja nyt painin itseni kanssa lähteäkseni ihan yksin ulos liikkumaan.

tiistai, 22. syyskuu 2020

Pieniä ilon aiheita!

Hyvää huomenta!

Ja mitähän hyvää tänään?

Viikonloppuna tippa silmässäni elin kiitollisena pienen pieniä hetkiä lasteni kanssa. Nykyisellään ovat olleet koko porukka niin harvoin yhdessä ja samassa paikassa samaan aikaan, ja nyt viikonloppuna olimme koolla useampana päivänä.

Perheeni kasvaa, joko eläinlapsilla tai ihmistaimilla ja väki ei suinkaan vähene tässä taloudessa tulevaisuudessa. Sain jo nyt menneenä viikonloppuna tehdä järjestelyjä, jotta mahdumme jokseenkin sujuvasti tähän nykyiseen pieneen kotiimme ja sopu antoikin tilaa sujuvasti. Ydinperhe pysyy kuitennin samana, eli meille ei ole tulossa lapsia minkäänlaisia, ja vielä hetkeen ei ole kukaan muuttamassa.

Kiitollisena saan vierestä katsoa kuinka aikuiset lapseni pärjäävät omillaan ja kaikesta eletystä elämästä huolimatta heillä on tulevaisuuteen tavoitteita ja unelmia, joita kohden kulkevat tietoisesti. Kaikki kääntyi lopulta heidänkin kanssaan paremmaksi ja toivon heillekin lisää kaikenlaista hyvää ja parasta, mitä elämä voi antaa.

Eilen muistin jälleen kastella kukkaset, toivottavasti ei liian myöhään kuitenkaan. Se on jännä, miten näen, että kukat pitää kastella, vaan en ymmärrä toimia ja sitä ihmettelen kovin? Jokainen kerta sitten kastellessa kukkiani, ihmettelen miksi olikaan taas niin vaikeaa ja hankalaa ottaa se kastelukannu ja kiertää kastelemassa kukat? Jokuhan siihenkin on syynä, etten malta hetipaikalla lähteä tuumasta toimeen ja asia sitten saattaa unohtua moneksi päiväksi uudelleen, jos en siis hetimiten tee.

Sain eilen myös järjesteltyä ja tehtyä pienen pieniä muutoksia kotiimme, niin että mahdumme vaikkapa porukalla yhteisen pöydän ääreen keittiöön. Samalla tuli uudemman kerran imuroitua koko muukin koti ja tänään oma tavoitteeni on saada pölyt ja lattiat pestyä. Loppuviikolla olenkin työssä ja en ehdi/jaksa paneutua muuhun kuin töistä palautumiseen vuorojen välillä.

Olen yllättänyt itse itseni tällä viikolla saadessani valmiiksi yhdet villasukat. Edellisissä sukissa menikin aikaa useampi viikko, niissä jotka aloitin viime keväänä ja nyt vasta päättelin ennen uusien aloittamista. ja tosiaan, ne uudet villasukat valmistuivat ihan ennätysajassa, kuin silloin joskus aikanaan ja nämä sukat ovat vieläpä semmoiset, etten ole tehnyt koskaan aiemmin vastaavia, joten olen tästäkin asiasta kovin iloinen.

Viikonloppu oli myös kovin rankka toisaalla, ja eilen huilasinkin päiväunien muodossa parisen tuntia. Olen virkistynyt vähän kerrallaan jo niin paljon, ettei kehoni huuda väsymistään ihan jokainen päivä. Eli pärjään joskus jopa kokonaisen päivän ilman päivätorkkuja kaatuen iltaisin suoraan yöunille.

Olen kuunnellut useita äänikirjoja, samalla kun teen päivän askareita kotosalla. Se on itselleni ihan uutta, koska ennen vanhaan luin paljon ja paksuja kirjoja kotitöiden lomassa tai iltaisin ennen nukkumaan menoa. Eron jälkeen olen kuitenkin ollut niin shokissa ja kykenemätön keskittymään, ja niinpä kirjojen lukeminen on jäänyt maksimissään yhteen kirjaan per vuosi ja sekin on ollut tuskien taival. Äänikirjat on tulleet tilalle ja mielelläni  maksan kuukausittain hyvistä hetkistä.

Elämäni on palautumassa hyvää vauhtia raiteilleen ja loksahtaen kohdilleen moni sellainenkin asia, mistä olen eron aikoihin jo kertaalleen luopunut. Huomaan, miten yksi pieni asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen jne. en tiedä, mistä oikein tuulee, mutta loppukesällä aloittamani "positiivisuus"kampanjani tuntuu tuoneen tulosta ja olen saanut omaa ajatteluani muutettua parempaan suuntaan ja on ollut jännä huomata, kuinka myös omat läheiseni ovat saaneet kokea positiivia juttuja ja onnistumisia omissa elämissään myöskin.

Tajuan myös päivä päivältä paremmin, kuinka kaikki sidokset exään on katkottu, hän ei enää ole elämässäni edes ajatuksen tasolla, hän ei pääse vaikuttamaan minuun enää millään tasolla ja lastenkin kautta nämä yritykset vaikeuttaa elämääni on nyt torpattu. Voin huokaista siis helpotuksesta ja saan todellakin tuumata olevani vihdoinkin vapaa hänen ikeestään ja voin hengittää sekä elää omaa elämääni välittämättä tippaakaan hänestä. Olen päässyt irti hänen kahleistaan melkein kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Oma toipuminen on päässyt vihdoin alkuun ja nyt uskon jo itsekin, että elämässä voi olla kaikkea hyvää myös minulle!

Kiitos, kiitos, kiitos!

 

perjantai, 18. syyskuu 2020

Elämän jatkumo

Mitähän ihanaa tänään olisi tiedossa? Ainakin vapaapäivä, oikeastaan monta vapaata. Mietin, jaksaisinko siivoillla tänään? Ainakin polvipituisia villasukkia jatkan, onkin ollut hauskaa niitä tehdä jämälangoista ja kerta kukaan lapsistani ei tarvitse sellaisia, teen ne itselleni käyttöön. Värikkyys on tosin itselleni vierasta, mutta kaikkea voi kokeilla, tulos on tähän asti ihan omaankin silmään ihan katseenkestävää, vaikkakin värikästä. Polvipituisten villasukkien avulla pääsen jatkamaan itselleni niin mukavaa ohuiden legginsien käyttöä hieman pidemmälle syksyyn. 

Olen nyt opetellut uudenlaista työtä muutaman viikon ja jo nyt voin sanoa pitäväni työstäni. Uusi työni on kuin minulle tehty, kaikki osaset on kohdallaan ja opettelen uusi asia kerrallaan kaikenlaista uutta.

Vapaata on sopivasti, ehdin palautua hyvin ja pää pysyy kasassa runsaiden vapaiden ansiosta eli juuri kuten toivoinkin. 

Olen todella iloinen tästä, miten asiat ovat lähteneet parempaan päin ja yksi murhe toisensa perään on kääntynyt positiiviseksi. Huomaan myös itse, kun jokin alkaa nousta pintaan ja koen ahdistusta. Osaan pysäyttää itsessäni alkavan kierteen melkoisen hyvin ja muistan hengittää, jolloin lihasten kireytyminen ja jännitys eivät pääse valloilleen aiheuttaen ikävää kierrettä, jonka katkomiseen sitten menee taas uusi tovi.

Yhtenä työvuoroa edeltävänä iltana huomasin kuinka aloin jännittämään ja ahdistumaan seuraavan päivän asioita ja ihmisiä. Jotenkin onnistuin hälventämään nuo tunteet pois ilman suurempaa ongelmaa. Aikaisemmin olisin samassa olossa voinut pahoin ja tullut kiukkuiseksi ja kärttyisäksi ja ahdistus olisi päässyt valloilleen. Nyt niin ei käynyt.

Työssäni joudun kohtaamaan erilaisia ihmisiä, heillä jokaisella on erilaiset tilanteet elämässään ja valitettavasti näen jo nyt, muutaman viikon jälkeen, kuinka ovat kaikkensa antaneet työlleen ja ovat kovin väsyneitä elämäänsä. Osaan nyt tunnistaa muissa samat asiat, mitä en itsessäni aikoinani tunnistanut, asiat jotka vain sivuutin ja pahimmillaan jopa kielsin häpeän ja lisänöyryytyksen pelossa. Tunnistaminen helpottaa omaa oloani, ymmärrystäni siitä, etteivät ihmiset sitten väsyneinä ja uupuneina ole kaikkein mukavinta seuraa ja työyhteisö on hajonnut ikävällä tavalla jo aikapäiviä sitten. Koen, että yhteisössä on ikäänkuin pommi räjähtänyt aikapäiviä sitten ja rauniot savuavat edelleen. Jälleenrakennukseen ei tunnu olevan kellään voimia.

Kaikesta huolimatta ja tietäen minne olen pääni pistämässä, lähdin tuohon kyseiseen työhön ja vielä olen tyytyväinen päätökseeni. Toivon saman tyytyväisyyden myös jatkuvan vuosia.

Palaanpa tähän hetkeen, tähän aamuun. ... Edelleen, mitähän oikein hyvää tänään on tiedossa?

Elämäni yhdestä suuresta käännekohdasta on tänä syksynä kulunut aikaa jo 15 vuotta, se on pitkä aika elää ikäänkuin sivussa, sumussa omasta elämästä. Nämä vuodet olivat suurien päätösten, mullistusten ja kovin synkän pimeyden vuosia kaikessa kohtuuttomuudessaan ja nyt on vihdoinkin hieman valoisampaa edessä. Kiitos.

Kaikkein pimeintä on todellakin juuri ennen valoa. Sain sen itse kokea hyvin syvästi ja nyt tuo hirmuisen synkkä aika tuntuu menevän ohi. Elämä jatkuu, uudella ymmärryksellä höystettynä.


 

maanantai, 14. syyskuu 2020

Kaikenlaista hyvää odotettavissa

Hyvä oloni on jatkunut pitkään ja saa jatkuakin, vaikka koko loppuelämäni.

Yksi omaa vaikeaa olotilaani ylläpitävä jatkuva takaumia aiheuttava ja ylläpitävä voima alkaa purkautua ja se lisää omaa vapautumistani jostakin lukosta. Niinkin arkinen ja päivittäinen asia, kuin kaikenlaiset kotityöt ovat tehneet elämästäni helvetin omassa arjessani. Ja miksi? Avioliitossa opin elämään ja toimimaan niin hiljaa, ettei tekemistäni asioista kuulunut ääntäkään, joka olisi laukaissut exässä syyn aloittaa minun sättiminen ja jokin älytön riita tai pahimmillaan väärä ääni väärään aikaan olisi saattanut myös saada nyrkin heilumaan, joten käntapään kautta olin oppinut olemaan kodissani hyvin hiljaa, hyvin huomaamaton kaikessa.

Ja nyt kun tuon ymmärrän, kehonkin pitää se sama oppia. Mitään pahaa ei tapahdu enää, vaikka ääntä kuuluisikin elämän normaaleista arkipäivän toiminnoista. Äärimmilleen viety hiljaisuus ja näkymättömyys ei ole tarpeen enää minun kodissani, minun elämässäni. Äänet saavat kuulua, kodin askareista kuuluu ääniä ja se on normaalia. Äänettömyys ei ole, paitsi yöllä muiden nukkuessa.

Se, että olen kokenut monet arjen askareet ylivoimaisina suorittaa, johtuu ihan siitä, että niihin on todellakin mennyt ylimääräistä energiaa paljon, on vaatinut kohtuutonta hallintaa koko kehossa lihasjännityksen, kireyden ja jatkuvan valppauden myötä.

Mitähän ihanaa tänään vielä ehtiikään olla, tapahtua? Huomenna, ylihuomenna ja koko viikolla?

Keskittyminen ja positiivisten asioiden huomaaminen ja niistä kiitollisuus auttavat yllättävän paljon, tosin huomaan samaan aikaan itsessäni sen, etten välttämättä muista eilisen päivän asioita eli nyt on tapahtumassa samaa, kuin avioliitossa aikanaan, eli tämä moodi minussa oli se, minkä avulla selvisin päivästä toiseen, unohtamalla autuaasti edellisen päivän ja heräämällä aamuisin täysin uuteen ja puhtaaseen päivään. Nyt en tohtisi kuitenkaan unohtaa tätä hyvää, mikä elämässäni on nyt.

Lapseni kulkevat omia polkujaan, juuri nyt saan olla jokaisen puolesta turvallisella mielellä ja iloinen heidän kanssaan elämissään olevista hyvistä asioista, jokaisella on jotakin omaa ja sellaista, mistä saa olla iloinen.

Osaan sivuuttaa ja ohittaa exän aiheuttamat ongelmien vyyhdit, vaikka yritystä sieltä suunnalta on ajoittain, en päästä häntä enää edes ajatuksiini, enkä edes lasten kautta. En myöskään paikkaa hänen vanhemmuuttaan, ei kuulu minulle. En myöskään kanna hänen vastuutaan vanhempana, enkä anna hänelle tilaisuutta paistatella vuodenisä ilmiön äärellä, niin että minä olen hiljaa taustalla hoitanut hänenkin velvollisuutensa ja hän sitten voi ottaa kunnian kaikesta lapsiin liittyvästä, ei. En suostu siihen enää, hoitakoon itse omat velvollisuutensa miten hoitaa, en suostu edes hänen yrityksiinsä laittaa minut tekemän työt hänen puolestaan.

Olen siis oppinut rajaamaan omaa toimintaani, olen oppinut näkemään mitkä asiat ovat hänen velvollisuutensa ja vastuunsa alla ja en haksahda siihen, miten hän laittaa lapset asialleen hoitamaan sen, mihin hän ei kykene tai halua tai jotain muuta. Yleensä kyse on siis lasten hankinnoista, perusasioista. Hänellä on velvollisuutensa, joten näyttäköön kykynsä, mitä ne ihmisetkin ajattelee, kun lasten asiat ovat hänen vuokseen sellaisella tolalla, kuin ne ovat? Ajatella, jos ihmiset saisivat tietää hänen huonommuutensa vanhempana? Ajatella, jos ihmiset saisivat tietää totuuden siitä, millainen hän todellisuudessa on, siellä neljän seinän sisällä? Millainen on vanhempi, jolle lapset eivät uskalla puhua? Miksi eivät voi puhua?

lauantai, 12. syyskuu 2020

Minkä tekisit toiselle, tee ensin itsellesi

Edelleen jatkan kysymistä, mitä ihanaa tänään on tiedossa? Mitä mukavaa tapahtuu tänään?

Eilisen positiivisin asia oli työssä, en jännittänyt liikaa ja ote oli rento ja kiireetön. Pidin siitä, mitä tein ja niinhän se kuuluukin olla.

Positiivista oli myös eilinen aurinkoinen ilma, sekä oma huomioni syksyn edistymisestä. Uskalsin poiketa lenkillä ollessa metsään, pienelle polulle ja en voinut silmiäni uskoa, kuinka ihanat maastot alkavat ihan pihaltamme. Olen kökkinyt sisällä tietämättä moisesta luksuksesta mitään.

Viimeviikolla kävin yhden aikuisen lapseni kanssa oman varhaisen lapsuuteni metsissä ja maastoissa kävelemässä. Alue on vieras itselleni, mutta hämärä tuttuuden tunne valtasi minut ja tajusin, missä olimme samoilleet edesmenneen isäni kanssa ollessani kovin pieni. Varmistin tätä muistoa äidiltäni, joka vahvisti asian. Isä viihtyi siis metsissä, luonnossa samoillen ja olen päässyt usein mukaan näille retkilleen. Olen perinyt taipumuksen ja kiinnostukseni valokuvaukseen isältäni ja vähän kerrassaan opettelen itsekseni tuota. Sama ominaisuus ja hyvä silmä on sittemmin myös siirtynyt osalle lapsiani kameran taakse.

Eilinen toi myös hyvän fiiliksen itselleni, ihan pelkästään omasta identiteetin osasen paluusta. Aikanaan ammatti-identiteetti siis määritti  minääni isolta osalta, ja kun työ ja ammattini jäivät pois, osa minuuttakin jäi sille tielleen ja uudenlaista en kyennyt koskaan rakentamaan. Minussa oli vuosia ammottava aukko ja nyt on yksi tyhjä kohta jälleen täytettynä.

Palaset oman elämäni kanssa alkavat olla koossa, vihdoinkin. Työ, koti, vapaa-aika jne. ovat  nyt kunnossa ja minusta tuntuu juuri nyt kovin hyvältä olla olemassa. Elämään on tullut se tuttu vanha rytmi vuorotyön muodossa ja se sopii minulle hyvin, paremminkin kuin hyvin. Selvisin tähän pisteeseen asti, olen nyt vihdoinkin siinä kohden elämää, kun aikanaan jätin ammatin, että "sitten kun lapset ovat niin isoja"... ja nyt he todellakin ovat ja vuorotyöni on jälleen mahdollista myös lasten kanssa, ilman että jäisivät heitteille minun ollessa töissä.

Vapaa.aikani alkaa olla myös kunnossa ja mikä parasta, olen hieman oppinut tietoisesti pitämään huolta ennenkaikkea kehostani, omasta hyvinvoinnista. Olen oppinut ajattelemaan myös itseäni ja omaa takalistoani ja vieläpä asettamaan omia hyvinvoinnin asioita etusijalle. Olen oppinut kiinnittämään huomiota uneen ja lepoon, syömiseen ja liikkumiseen raittiissa ilmassa sekä opetellut tekemään myös puhtaasti niitä asioita, joista itse pidän ja joita haluan tehdä. Ja kas kummaa, asiat ovat mahdollistuneet ja esimerkiksi tänä vuonna pakastin on täynnä marjoja, kiitos lapselleni, joka ilmaisi minulle halunsa lähteä kanssani metsään sekä toisaalle kaverille, joka myös pyysi minua mukaansa tyhjentämään metsää sinisestä terveyspommista.

Koen edelleen kipuja, koen edelleen ajoittain voimakasta väsymistä, mutta esimerkiksi selkäni kivut olen oppinut lääkitsemään niin, että pysyn toimintakunnossa ja osa kivuista on terapiassa selvinnyt kehon keinoksi huutaa pysähtymistä itsen äärelle. Se, minkä tekisin toiselle, pitää ensin tehdä itselle ja sitten voi vasta miettiä muita.

 

 

 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.