maanantai, 15. lokakuu 2018

asioita selviää

Hyvin usein tuntuu kovin tyhjältä, epätoivoiselta edes yrittää elää omaa elämää. Se vaan ei ole mahdollista.

Minut on leimattu isän toimesta.

Onnistunut kaiken kääntämään ihan minun viaksi ja syyksi. Hän osaa niin taitavasti tämän pelin, jossa säännöt muuttuvat isän mielihalujen mukaisesti, tarpeentullen. En pysy perässä.

Tuntuu niin pahalta lasten puolesta, itseni puolesta kun isä saa tehdä mitä haluaa, miten haluaa ja kukaan ei halua nähdä totuutta, ei sitä mikä on asioiden oikea puoli. Kaikki näkevät asiat vain isän esittämässä valossa, siinä valossa, mikä on isän totuus.

Minut on leimattu valehtelijaksi, itsekkääksi, rahanahneeksi kusipääksi ja se satuttaa. Vuosia olen sietänyt tuotakin leimaa otsikossani, olen miettinyt, että riittää se, minkä tiedän oikeaksi ja olen yrittänyt keskittyä omaan elämääni erikseen ja yhdessä lasten kanssa. Mutta, se on mahdotonta. Koko ajan, jokainen viikko ex luikertelee tavalla tai toisella olohuoneeseemme.

Hän saa tehdä mitä haluaa. Mitkään normaalit säännöt eivät koske häntä. Hän on saanut kiusata minua lasten kautta vuosia, ja joskus ihan suoraankin. Minä olen se ilkeä ihminen hänelle, hän saa kostaa, jos haluaa ja kyllähän hän aina sen tekee jotenkin.

Viranomaiset hän saa pyöriteltyä pikkusormensa ympärille, minun ei ole kuin ollut hyväksyä asiat, jos olen yrittänyt sanoa jotakin, sekin on aina vaan todentanut exän sanat todeksi, että olen sellainen tai tällainen, joten on ollut ihan turhaa sanoa yhtään mitään, kun aina jään kuulematta tulluksi.

Usein joudun lapsille sanomaan, etten voi millekään asialle yhtään mitään, heidän on vain opeteltava sietämään tilannetta. Odottaen, koska lasten oma mitta täyttyy, koska he itse alkavat tajuta asioiden oikean laidan. Ymmärtävät itse, että isänsä valehtelee heillekin päin naamaa.

Ja minua hävettää, kärsin omista kokemuksista edelleen, päivittäin ja aina tulee lisää ikäviä tilanteita, episodeja lasten isän taholta. Lasten asiat eivät hoidu yhteistyössä isän kanssa ja isä ei kykene kuin hyvin harvoin jos koskaan hoitamaan lasten asioita. Käytännössä, jos en minä hoitaisi, niin asiat jäisi hoitamatta. Olisi kuitenkin mukavaa, jos voisi luottaa siihen, että lasten toinenkin vanhempi osallistuisi mutta kun ei.

On ollut käytännössä helpompi luopua ja luovuttaa, kuin tehdä lapsille elo kurjaksi isän luona. Mitä vähemmän yhteydenpitoa isän kanssa, sen helpompaa lapsilla on siellä. Ja kun kyse ei ole normaalista ihmisestä, mikään normaali ei päde lasten isän kohdalla.

Kaikki tuntuvat aina olettavan, että meillä homma toimii kuten normaalisti voisi olettaa, mutta kun ei toimi. Vaikka itse yritän, teen kuten on annettu ohjeita, siltikin yhteistyö takkuaa pahoin, ja ei voi edes puhua yhteistyöstä vaan lasten isän kiusanteosta minua kohtaan lapsien asioilla.

Nyt kun viimein jälleen ymmärsin, kuinka isä on toiminut edelliset vuodet, valehdellen lapsilleen meidän vanhempien yhteistyöstä, ymmärrän jälleen paremmin lapsieni reaktioita minuun. Toki ymmärrän sen suuren vihan minua kohtaan, kun he ovat luulleet, etten kiusallani jotakin asiaa hoida tai tee. On se vaikeaa, kun en edes tiedä mitä se isä on lapsilleen valehdellut ja lupaillut puolestani ja väittänyt, että olemme muka sopineet. Ja sitten kuulen lapsilta itseltään kuin asia olisi jo selvä, ja he odottavat vain minun toimia ja kun en toimikaan kuten he olettavat, aiheuttaahan se vihaa ym. kielteisiä tunteita.

Minulla on todenteet isän jatkuvasta kieltäytymisestä jokaisesta asiasta, hän ei osallistu kuin oman elämänsä pyhittämiseen ja omien tavoitteidensa saamiseen, lapsista viis, muutoin kuin, että he varmistavat hänelle etuuksien muodossa lisää rahaa isän omaan käyttöön.

Ajatella, eräs päivä ymmärsin miksi lasten on ollut vaikeaa saada apua koulussa oppimisen ongelmiinsa. Miksi yhdenkin lapsella kohdalla viivastyi apu kohtuuttomasti ja vasta kun jäi tavallaan opettajalle kiinni oppimisen ongelmista ihan vahingossa, ope alkoi ajamaan itse lapselle apua, mutta liian myöhäistä se oli jo, ongelmat olivat kasvaneet liian suuriksi tämän lapsen kohdalla.

Lasten isä oli jokaisessa tilanteessa leimannut minut opettajille, kertonut, ettei lapsella ole ongelmaa vaan ongelmat olivat minun päässäni, että keksin juttuja lapsesta itse. Ja opettajat ovat uskoneet isän tarinointia minusta ja lapsen oppimisen ongelmat jäivät huomaamatta. Tämä on ollut ihan järkyttävää, ymmärtää miksi opettajat eivät ottaneet kuullakseen minua ja lasta itseään. Lapsi siis leimattiin laiskaksi ja minut hulluksi. Seurauksena aikanaan sitten oli mm. rehtorin itsensä tekemä lastensuojeluilmoitus minusta, kun isä oli puhunut minusta kaikkea ilkeää kun oli ollut mahdollisuus tuoda omaa ajatustaan julki. Ja totuus paljastui sitten vasta liian myöhään tehdyissä oppimisen ongelmien tutkimuksissa, että kyllä kyseisellä lapsella on huomattavia ongelmia monilla osa--alueilla. Ja minulla siis päässä vikaa isän mielestä. Tämä ihan järkyttävää.

Sama asia tapahtui lapsen kohdalla, kun yritin hakea psyykkistä apua lapselle. Isä tuolloinkin kielsi lapsella olleen mitään hätää, vaan ongelmat oli minun päässäni, minä keksin isän mielestä tarinoita lapsesta, vaikka lapsi oli sekaisin kuin seinäkello, ja loppujen lopuksi lyhytaikainen sijoitus oli enää vaihtoehto, lapsen oman turvallisuuden takaamiseksi. Se oli tuon lapsen paras ratkaisu ja siitä on lapsi itse kiitellyt jälkeenpäin kovin ja tuumasi, että hän ei olisi juuri enää tässä, jos olisi saanut jatkaa samoin. Luojan kiitos siitä, että osasin toimia viimetipassa, kyse ei ollut enää kuin päivistä ja sen jälkeen olisi ollut enää myöhäistä. Kiitos myös lapsen opettajalle, joka jostain kumman syystä välitti juuri tästä lapsesta ja sattumalta oli paikalla todentaakseen lapsen vaikeudet oppimisessa.

Myöhemminkin isä on leimannut minut tämän kyseisen lapsen asioissa, väittäen kivenkovaan, että minun ongelma ja minun päässä, ettei lapsella ole mitään hätää, vikaa ja että minä keksin ongelmia lapsille yleisestikin. Nyt vasta tajuan tätä kuviota hämärästi. Kyseinen lapsi sitten joutui itse menemään esimerkiksi lääkäriin, hakemaan itse apua, koska minut oli leimattu ja en voinut kuin patistaa lasta suoriutumaan arjestaan. En voinut muuta kuin käskeä kouluun ja tekemään hommansa ja lopputulos oli se, ettei lapsi enää päässyt sängystään ylös, olin jo soittamassa ambulanssia, kun sitten raahautui lääkäriin ja sai lähetteen omasta pyynnöstään ja pääsi avun piiriin. Minulta oli kädet sidottu kuvaannollisesti tämän lapsen kohdalla hankkia apua hänelle ja piti odottaa niin monta vuotta, että lapsi menee niin huonoon kuntoon henkisesti, että ymmärtää itse hakea apua itselleen ja silloin kun lapsi sen tekee itse, ei vanhemmilla ole hoitoon enää sananvaltaa, eli kumpikaan ei voi sitä evätä, kuten aiemmin isä torppasi omilla puheillaan lapsen avun saannin kertoen, että vika on minun, ei lapsen.

Mutta, mikään kun ei mene normaalisti. Se vaan on hyväksyttävä. Monilta ikäviltä asioilta olisi lapsetkin välttyneet, mikäli isän toiminta olisi ollut jotain muuta, mutta ei . Minun hatarat yritykseni saada lapsilleni apua on aina kuittaantuneet sillä, että minä kiusaan lapsiani ja minun päässäni on vikaa ja keksin keksimällä lapsilleni oireita. Ja isän mielestä ei ole mitään ongelmaa jne. Mutta, kun isälle epänormaali on normaalia.

Viimeisin isän normaali oli käskeä isän lempi lasta kiusaamaan sisarustaan. Ja minä ihmettelen sitten, miksi lapsten välit on niin huonot jaa vihamieliset. Miksiköhän?

 

maanantai, 15. lokakuu 2018

Kuuluu kulisseihin

Luulin erotessa, että kaikki ongelmat selviät ja ex pääsee elämään haluamaansa elämää ilman minun pahaa tekevää läsnäoloa. Luulin väärin.

Mikään ei siis ole muuttunut näiden vuosien aikana. Ex on rakentanut itselleen kulissit uudelleen. Heti eron jälkeen hän vaihtoi naista, kuin sukkia. Kymmenennen naisen jälkeen, jonka lapsille oli esitellyt, en pysynyt enää laskuissa. Lapset olivat ihmeissään näistä naisista, niitä siis tuli ja meni ja suurimmalla osalla oli jo lapsia ennestäänkin. Aina he miettivät, tuleekohan niistä lapsista nyt heille uudet sisarukset ja millainen mahtaakaan olla se kulloinkin voimassaoleva äitipuoli.

Lapset ihmettelivät aina ja osasivat jo itsekin isän kuviot, he tiesivät milloin isä oli kyllästänyt ja jo tapaili uutta ehdokasta. Lapset pohtivat, oliko uusi tällä kertaa tumma, vaalea, lihava, vai laiha, oliko kenties kiltti vai ilkeä jne. Monesti jouduin sanomaan, ettei asia ole heidän ollenkaan, että isänsä tekee omalla elämällään kuten haluaa ja lasten tulisi hyväksyä isänsä sellaisena kuin se on.

Ainakin kaksi näistä naisista ehti esimerkiksi myydä kotinsa ja oli lapsineen hyvää vauhtia muuttamassa lasten isän hoteisiin. Jokainen kuitenkin ehti heidän onnekseen perua suunnitelmansa ja erota exästä hyvän sään aikaan. Yhdellä naisista ex remppautti mm. lasten huoneen, kuulemma mikäs siinä, jos haluaa omilla rahoillaan ym. kakkaa. ja sitten tuli ero. Yksi naisista sisusti exän olohuoneen uuteen uskoon ja jälleen naisen omilla rahoilla ja arvaapa saiko mitään matkaansa eron tullessa, ei saanut ei. Lasten puheiden mukaisesti isä kirjaimellisesti heitti naisen ulos lapsineen riidan päätteeksi ja sen voin hyvinkin uskoa. Toivottavasti tuolla naisella oli vielä oma asunto, minne palata? Sitä ei tarina enää kerro.

Sitten taisi kolahtaa oikein jättipotti lasten isän kohdalle. Rikas yksinhuoltaja nainen. Helposti käsiteltävissä, hyvin mukautuva ja luottavainen. Kiihkeää rakkautta ensialkuun. Samaan aikaan exälle tuli pakko ottaa koira lemmikiksi. Pitihän hänen luoda naiselle mielikuva, että on kiinnostunut samoista asioista. Koiran avulla sai siis luotua uskottavuutta omaan toimintaan, eihän nyt kukaan koiraihminen voi paha olla. Samaa uskottavuutta ex hakee myös sillä valheella, että hän olisi lastemme yksinhuoltajaisä, kertoi tarinaa tälle naiselle, että minä olin täysin kahjo, hullu ja kykenemätön hoitamaan lapsia jne. Sääliähän se tietysti herättää kuulijassa, sekä sitten se, että lapsia on niinkin monta huolehdittavana. Mikä ihana kulissi.. Mikä ihana tarina traagisesta rakkaustarinasta. Ex heittäytyi myös tälle naiselle uhrin asemaan, minun ollessa se hankala osapuoli kaikessa.

Koiralla on oma tarinansa, joka ei hyvin päättynyt, kiitos exän. Niin ja yllättäen koira on samaa rotua, mitä itse aikanaan harkitsin, ennen lapsia. Jo se, että ex päätti ottaa koiran oli poikkeuksellista. Ex oli avioliitossamme kovin sitä mieltä, ettei koiraa tulisi koskaan, samaan se aikanaan päättyi, kun minä harkitsin koiraa meille, hän ei voinut sietää eläimiä, jotka olivat riippuvaisia ihmisistä.

Tuo koira oli kuitenkin exälle osa kulissia. Lapset olivat pyydelleet lemmikkiä ja ex ymmärsi, että se todellakin voisi olla osa uutta näytelmää. Uskon myös, että koiran haankinta oli keino lahjoa lapsia, kuten olen nyt muutamaan kertaan myöhemmin saanut todisteet siitäkin, että ex lahjoo näin lapsiaan jonkin syyn takia.

Pari vuotta, ja koirasta ei ollutkaan enää iloa exälle. Koira alkoi voida huonosti, kaikin puolin, oli silminnähden kärsineen näköinen ja surullinen ja masentunut. Mutta, kyllä sillä kohtelulla kuka tahansa päättäisi omat päivänsä, jos vain mahdollista. Lapset kertoivat minulle, kuinka isä potkii koiraa lenkillä, repii ja riuhtoo kaulahihnasta niin, että koira lentää ympäri ilmassa, huutaa ja raivoaa. Voi ,kun joku aikuinen olisi tuota kohtelua nähnyt myös, kuullut sitä. Lapsen sana on vain lapsen sana, jota on lähtökohtaisesti epäiltävä, lapsihan saattaa myös keksiä juttuja omasta päästään.

No, koiran piti asua keittiössä, ulos ei saa edes koiraa laittaa, koska nurmikko menee piloille. Ja naapurit häiriintyvät koiran äänistä. On noloa, kun koira haukahtelee ulkona linnuille, ihmisille jne. Eli viimeiset kuukaudet koira asui keittiössä, ja pahimmillaan yksin saunatiloissa viettäen yksin tuntikausia. Sitten koira meni omilleenn muuttaneelle nuorelle, koira reipastui ja oli iloinen jälleen, mutta toki ikävät kokemukset olivat jättäneet myös siihen omat jälkensä. Koira pelkäsi muita. Sitten tämä koira siirtyi exän vaimokkeen hoitoon, ja nyt sitä ollaan lopettamassa, ellei löydy uutta kotia. Nuori kysyi minultakin, haluanko ko. eläimen meille asumaan. No, lemmikki on todella ihana, sitä en voi kieltää, hyväluontoinen ja kiva persoonallinen yksilö. Mutta, ei. Ei ole minun tehtävä pelastaa yksitellen exän hylkäämiä, joita ensin otetaan ja sitten luovutaan, kun ei miellytä herraa. Heittopussina tuo koira siis on saanut elää viimeiset pari vuotta.  Eräs lapsista kyseli minulta, ottaisinko tuon koiran meille, koska se ei ole toivottu siellä uuden vaimon perheessä. Ja sille pitäisi löytää koti. Ei, minä en ole mikään pelastaja, en ota exän hankkimia eläimiä meille vaan sen vuoksi, että ex on päättänyt niistä luopua sen vuoksi, ettei ne miellytä häntä enää. Ei, hankkikoot ihan itse hylkäämilleen eläimille kodin tai lopettakoon, sääli niitä eläimiä kohtaan ja sääli lapsia kohtaan, jotka rakastivat tuota lemmikkiä yli kaiken. Senpä vuoksi isä myös luopuu, koska koirasta ei saanut hirviötä ,jolla pelotella lapsia, päinvastoin, se eläin oli yksi ainoa positiivinen asia, joka sai lapset menemään ylipäänsä isälleen. Mutta, juuri tuo, kun jokin asia aiheuttaa iloa exän läheisille ja hän sen ymmärtää, niin siitä pitää päästä eroon. Tyypillistä. Yrittihän ex tosin alkuun saada tuota koiraa esimerkiksi puremaan pienintä lasta, ja käymään käsiksi lapseen, niin että ex olisi voinut halutessaan hallita pienintä lasta koiran avulla, se vaan ei onnistunut.

Samaan aikaan kun ex heitti alkuperäisen koiran lapselleen, sanoen, ettei hän enää pidä koirasta, koska siitä ei ole mitään hyötyä isälle, tämä oli jo seuraavalla viikolla hakenut uuden koiran hoiviinsa. Tällä koiralla on mm. sähköinen kaulapanta, jotta koiran saa tottelemaan exän mieleisesti. Tämä koira on erittäin pelokas, pelkää ihmisiä yli kaiken. On helposti hallittavissa ja todennäköisesti sietää kaikenlaiset julmuudet, kun pitää päästä pahaa oloa purkamaan. Koira toimii myös selityksenä lapsien mustelmille, jokainen viikko ihmettelen lasten mustelmia ja aina on selitys se, että koira puree heitä. Ja isä ei siihen puutu, ei opeta lasta oikein toimimaan koiran kanssa, koska isä nauttii nähdä hätää, kipua ja kauhua.

Niin, kulisseihin jäin. Ja pohtimaan sitä, kuinka exälle ainoa vaikutin toimiinsa on se, millaisen kuvan hän jättää itsestään muille. Ja mitä kaikkea siihen tarvitaan, niihin kulisseihin? Ex meni naimisiin vain, jotta saa eron aikaan uuden vaimon omaisuudesta puolet, ero on tulossa, koska exän puheet lapsille on sitä luokkaa, ettei häntä kiinnosta olla yhdessä vaimonsa kanssa. Toivon niin tuon vaimon puolesta, että olisi tehnyt sen avioehdon, hän menettää ihan kaiken erossa muuten, kokemuksesta tiedän. Ja onhan se helppoa todentaa kaikille, miten on jatkanut elämäänsä, mennyt naimisiin jne. Kulisseihin kuuluu siis hieno koti, asumattomalta näyttävä sisustus, uudet pelit ja vehkeet autotallissa, moottoripyörää, venettä, moottoreita, uusi auto, lemmikki, piha, joka on viimeisen päälle laitettu, niin ettei kukaan saa siellä olla, edes lapset, työpaikka ja pari valikoitua "ystävää", joilla on sellaista tietoa, josta ex hyötyy tai joille voi aina tarpeentullen vihjailla esimerkiksi minusta kaikennäköisiä luuloja, olettamuksia ja suoria valheita.  Kulisseihin kuuluu sitten tarpeen vaatiessa lapset, kun pitää kerätä sääliä ja hakea sitä hyvä isä.roolia, joka siis vain valhetta. Lapset ovat usein törmänneet outoihin tilanteisiin isänsä kanssa, kun ovat jälkeenpäin ihmetelleet, miksi isä oli halunnut heidät johonkin mukaan jne.

Kaiken takana on raha ja ahneus. Isällä on lääkeriippuvuus, sekä pakonomainen tarve vaihtaa kaikkea, jopa siis eläimiä sitä mukaan kun vanhasta ei ole mitään hyötyä tai vanha ei kiinnosta enää.

Vanhemmat lapset puhuvat minulle usein isän käytöksestä, siitä kuinka he kokevat itse olevansa isänsä sätkynykkeja ja kulissia, kuinka heitä tarvitaan vain kun isän pitää esittää hyvää isää. Kyllä olen tämän tiennyt, olen vain pitänyt suuni tiukasti kiinni, ja kannustanut lapsia yrittämään luomaan hyvän siteen isäänsä.

 


 

lauantai, 13. lokakuu 2018

Kun mikään ei ole normaalia

Juuri nyt alkoi niskakipu, närästys ja suuri harmitus.

Lapsi vaatii vaatimalla minulta musiikkilaitetta lainaan isälleen. Se ei ole minun ongelma, jos isä ei hanki sellaista kotiinsa. se ei ole pelkästään tämän lapsen, vaan me muutkin käytämme sitä päivittäin. Ei, se ei jouda meiltä lainaan isän kotiin.

Harmittaa, koska tiedän lapsen pahoittavan mielensä tästä. Hän ei kykene ymmärtämään kuin sen oman tarpeensa saada laite lainaan, hän ei ymmärrä, että me muutkin käytämme sitä. Hän ei ymmärrä sitä, etten halua kaikkea antaa lasten mukaan isän kotiin ja isän ei tarvitse mistään huolehtia. Musiikkilaite ei ole välttämätön pakollinen tarve lapselle, hän voi elää ilman sitä.

Tämä on hankalaa, lapsi suuttuu ja ja ei ymmärrä ja kokee minut hankalaksi tässäkin asiassa. Minulle tulee paha mieli, koska en edes periaatteesta jousta. Tiedän, että isällään olisi varaa tuohonkin hankintaan, mutta eihän se käy isälle, koska lapset kokevat ja saavat laitteesta iloa itselleen.

Ilo on kiellettyä isän kodissa, ellei se ilon suoranainen lähde ole isä itse, kaikessa suuruudessaan. Ja sittenkin, isä lyttää ilon, ei kestä naurua, ei mitään positiivista ja palauttaa lapsetkin ruotuun, siihen epätoivoon ja suruun ja kauhun ilmapiiriin takaisin.

Isä todennäköisesti vaatii tältä lapselta, että pitää pyytää äitiä tuomaan musiikkilaite heille ja perustelee sen niin, ettei lapsille tarvitse kahta laitetta hommata, kun heillä jo on sellainen äidin luona, niin miksi he eivät tuo sitä sitten isälleen. Isä unohtaa sujuvasti sen, ettei se laite ole pelkästään lasten käyttöön, vaan jokaisen joka tässä talossa oleskelee.

Normaalisti tällainenkin tilanne hoituisi ehkä pyynnöllä," voisitko hankkia lapsille sinne omaan kotiisi musiikkilaitteen?"

Mutta ei meillä, ei meidän kohdalla. Jos ja kun laittaisinkin pyynnön isälle asiasta, isä syyllistäisi minut ja haukkuisi minut samalla kertaa sekä käskisi olla puuttumatta hänen elämäänsä. Joten en voi laittaa lasten toiveista viestiä isälle. En, kun ei edes lasten perusasioiden hoito ja huolenpito ja tiedonvälitys tai sopiminen onnistu mitenkään.

Kysyn sitten lapselta kun tulee äitiviikolle, onko tämä kysynyt isältä musiikkivehjettä? Vastus on a) ei uskalla kysyä, isä suuttuu, b) on kysynyt ja isä suuttui ja sanoi ettei ole rahaa ja pyydä äidiltä. Tai sitten c)isä suuttui ja alkoi raivoamaan

Viimeisin episodi tosiaan päättyi isän tekstiviestiin ja siihen, että minä uhraudun hänen mielestään hoitaessani vain aikuisen ja vanhemman velvollisuutta lapseen nähden. Normaalitkin asiat muuttuvat isän päässä uhrautumiseksi, arvaa vaan, minkä syyllisyyden koin tuostakin ja minulle tuli tunne, etten olisi saanutkaan hoitaa tätä lapsen asiaa, joka lapselle tärkeä. Minä uhraudun, juuri niin.

Mutta tätäkin tilannetta pohdin perheneuvolan työntekijän kanssa, kerroin kuinka on todella vaikeaa edes yrittää hoitaa lapsen asioita, kun aina, siis ihan aina jo pelkät tekstiviestit ovat pelkkää kiusantekoa ja lyttyynlyömistä ja niinhän siinä jälleen kävi, minä uhraudun isän mielestä.

Jos taas olisin asian hoitanut suoraan lapsen kanssa, isä olisi syyttänyt minua lapsen kidnappaamisesta ja siitä, etten ollut sopinut asiaa isän kanssa etukäteen. Nyt yritin sopia ja isän mielestä uhraudun. Eli aina, tein niin tai näin niin mikään ei ole oikein tai hyvin, mikään asia ei mene kuten normaalisti vanhempien välillä .Ja kuka kärsii, lapsi itse.

Isä saa ihmeellisen nautintonsa päästessään näpäyttämään minua, päästessään hallitsemaan tilanteita mielensä mukaisesti ja pimittäen tietoa lapsista. Isä nauttii niistä tilanteista, kun lapset ovat aiemmin todenneet isälleen minun olevan hankala ja syystä, kun en ole itse ollut edes tietoinen isän valheista muka sopimuksista ja puheista kanssani.

Siihen tulee nyt loppu, myös lasten on saatava tietää totuus silläkin uhalla, että lasten maailma romahtaa. He ovat kuitenkin jo sen verran isoja, että jollain ymmärtävät. En voi sietää valehtelua, en missään muodossa ja olen hirvittävän vihainen siitä tiedosta, että isä on vuosikaudet valhedellut lapsilleen ja onnistunut saamaan minut näyttäytymään kurjassa valossa heille.

Nytkin musiikkilaite-episodi kääntyy minua itseäni vastaan. Isä ihmettelee siellä kovaan ivalliseen sävyyn, että olenpa minä outo, kun en anna lasten lainaan musiikkilaitetta. Isä sanoo lapsille, että teen tahallani kiusaa lapsille ja olen hullu mielisairas, kun en ajattele lapsia ollenkaan. Olen myös itsekäs ja tämäkin todistaa sen.

Näin isä kääntää kaiken minua vastaan. Ja lapset sitten isänsä puheiden perusteella ja minun kieltäytymien johdosta uskoo isäänsä. Ja minä saan lapsilta sitten huonoa kohtelua jälleen tavatessamme. Lpaset ovat ylimielisiä, katsovat vihaisesti ja syyllistäen minut ja hakevat hakemalla minusta muitakin merkkejä isänsä puheiden todentamiseksi. Ja ovat sitten hetken päästä ihmeissään, kun mikään isänsä puhe ei ole pitänyt paikkaansa. Ristiriita on jälleen kylvettynä ja lapset eivät itse tiedä mihin tai ketä uskoa. Hajoita ja hallitse teknikka toimii, sekoita vähän ja anna luulojen kasvaa...

Järkyttävää suorastaan. Ja näitä tällaisia ihme episodeja milloin mistäkin on käynnissä useita. Tilanteita, tapahtumia jotka pyrkivät saamaan lapset vihaisiksi ja etäännyttää heidät minusta. Tämä kuvio on tuttu jo avioliiton ajoilta.

 

lauantai, 13. lokakuu 2018

Yhden asian ilmitulo

Miksi en ole aikaisemmin tajunnut tätäkään kuviota? No, koska olen suojellut lapsia minun isän "ristiriidoilta", en ole kertonut lapsille mitään mitä isänsä minulle tekee lastensa välityksellä tai edes sitä miten isänsä kohtelee minua.

Edellisellä viikolla oli kuitenkin sellainen tilanne, jossa olin itse ihan puulla päähän lyötynä, että mikäs tämä nyt sitten on, kun isältä tuli herjausviestiä puhelimeeni.

Näytin viestin lapselle ja kysyin, että miksiköhän isä tälläistä minulle laittaa juuri nyt? Lapsi meni vaikeaksi ja kertoi, että hän oli laittanut isälle juuri viestiä, ettei asia hoidukaan juuri nyt, kuten lapsi tai isä oli ajatellut. Asia, siis josta minä itse en edes ollut tietoinen.

Isä ei ollut minulle kertonut mitään, ei sopinut kanssani mitään tämän kyseisen lapsen asiasta. Ja isä oli kertonut valehdellen ko. lapselle, että olimme sopineet asiasta. Ja sehän ei siis ollut totta. Lapsi kuitenkin luuli, luotti isänsä sanaan ja koki minut niin, että olen ilkeä äiti, kun en asiaa hoida, vaikka siitä oli muka sovittu.

Tuota kuviota isä on käyttänyt vuosia, uskotellut ja valehdellut lapsilleen, että me vanhemmat keskustelemme ja sovimme lasten asioista. Ja sitten he lapset luulevat, että minä olen hankala, kun en edes tiedä asioista mitään ja en suostu pelkän lapsen puheen perusteella tekemään jotakin asiaa ym. Niin, isä saa minut näyttäytymään hankalalta ihmiseltä lasten silmissä noin kierolla tavalla, valehdellen ja uskotellen lapsille.

Tähän tulee muutos ainakin omalta kohdaltani. Minun pitää aina muistaa tämä asia jatkossa. Että isä on valehdellut lapsilleen, vuosia. Ymmärrän nyt osan aiemmista kovin omituisista tilanteista, joissa lapset syyttävät minua asioidensa hankaloittamisesta ja kovin ristiriitaisista tilanteista.

Nyt isä tavallaan jäi kiinni itse teosta, koska lapsi sanoi minulle, että isä oli kertonut ko. lapselle, että olimme muka sopineet isän kanssa asian, joka piti hoitaa, ja joka siis täysi vale. Minulle asia tuli lapsen suusta, ihan suoraan puuntakaa ja täysin yllärinä juuri sillä hetkellä.

Ja mites nyt tällainenkin tilanne, miesystävä on hankkinut omilla rahoillaan tähän kotiin musiikkisoittimen. Lapset yrittävät jokaisessa käänteessä ottaa ja vaatia sitä isälleen. Isä ei suostu hankkimaan lapsilleen omaan kotiin vastaavaa, vaan vaatii lapsia tuomaan hänen kotiinsa sen mikä, minun kotiin hankittu. Ei, se ei ole tarkoitettu pelkästään lapsille, me aikuisetkin kuuntelemme musiikkia siinä missä lapset, ei sitä ole hankittu vain lasten käyttöön tai niin, että sitä lapset kuljettavat kodista toiseen. Ei minun vastuulla ole hankkia isän kotiin lapsille viihdettä. Ja minä olen ilkeä äiti, kun en anna lapsille sitä lainaan, en koska isä voi ihan hyvin hankkia kotiinsa oman vastaavan.

Lapset eivät mene rikki siitä, jos eivät kuule musiikkia mutta siitä menevät, jos eivät voi suojautua esim. kuukautisilta. Ne minun on pakko hankkia myös isän kotiin, kun isä ei siitä huolehdi. Vaikka, ei minun olisi pakko sitäkään, mutten saata laittaa lapsia ikävään tilanteeseen, kun lapset asuvat vuoroviikoin, isällä pitää olla kyky huolehtia myös naisten jutuista aikuisena ihmisenä ja vastuullisena vanhempana, mutta ei, hän ei kykene siihen. Koska siitä ei ole hänelle hyötyä, päinvastoin, sehän maksaa ylimääräistä rahaa hänelle.

anoppi aikanaan ohjeisti minua, että jos tarvitsin jotain vaikkapa lapselle, minun pitää hoitaa asiat niin lapsen isän kanssa, että isä kokee keksineensä lapsen tarpeen ihan itse. En vielä tänä päivänä ole ymmärtänyt tuota neuvoa, miten saada toinen keksimään lapsen tarve ihan itse? Sitä ihmettä ei ole tapahtunut koskaan.

 

 

 

perjantai, 12. lokakuu 2018

Yhteistyön vaikeus

Juuri nyt uhraudun lapsen isän mielestä, kun ilmoitin hänelle, että olen menossa lapsen kanssa lapsen asioille, kun isä on estynyt. Aina jaksaa siis yllättää, eikä positiivisesti. Siis ihan normaali asia, että jompikumpi vanhemista tai jos on oikein hyvä tuuri, niin normaalissa perheessä myös isovanhemmat, kummit sukulaiset ym. hoitaisivat saman asian lapsen kanssa ja nyt minua isä syyttää uhrautumisesta. "sitte. mahtavaa uhrautumista." tuli vastaus viestiini, jonka isälle laitoin. Ikinä, siis koskaan vastausviestit eivät ole asiallisia, vaan aina pitää jotenkin napauttaa. Jos asia ei olisi niin tärkeä lapselle itselleen, en varmasti hoitaisi sitä,kun se isäviikolla. Mutta, kun isä ei kykene huolehtimaan siitä, että joku muu aikuinen hoitaisi tämänkin asian lapsen kanssa, niin minä olen se ainut ihminen, joka tämän huolehtii, se ei ole lapsen vikaa ja hänen ei pidä kärsiä isänsä kykenemättömyydestä, muttei myöskään siitä, ettei vanhempiensa välit ole normaalit tai missään määrin toimivat.

Jättäisin niin mielelläni yhteydenpidon, mutta lasten asioiden hoito toisinaan vaatii, että joudumme olemaan tekemisissä. Kukaan muu kun ei voi huolehtia ja on toisinaan asioita, jotka vaan pitää hoitaa, tuli isän suunnalta kakkaa niskaan enemmän tai vähemmän. Ja sitä en missään nimessä halua, että isä pääsee sanomaan lapselle, etten minä välitä, koska se vale.

kakkaa sataa niskaan ja minun pitäisi kyetä olemaan välittämättä exän jutuista. Useinkin pystyn, mutta toisinaan tekee tiukkaa, kun herjaukset menevät kovin ihon alle. Sitten se suoranainen vitutus, kun jokaiseen asiaan pitää isän tehdä draamaa, aiheuttaa jonkinlaista ongelmaa.

Mutta onneksi vuosien edestä on kokemusta, on näyttöä siitä, ettei yhteistyö isän kanssa toimi ja se ei johdu minusta eikä yrityksen puutteesta. Yhteistyönkin yritys lasten ja vain lasten asioissa on isä tulkinnut niin, että minä olen se joka kiusaan ja häiriköin häntä ja hänen elämää laittelemalla hänelle viestiä, mutta olen tehnyt vain niinkuin olen ohjeet asiaan saanut ja nyt on todella paljon näyttöä siitä, ettei se vähäinenkään ja alkeellinen yhteistyön yritys toimi.

Isä on myös kieltäytynyt perheneuvolan tarjoamasta sovittelupalvelusta, joka kaiken lisäksi olisi maksutonta. siellä olis voinut turvallisesti keskustella ja ennenkaikkea sopia lapsiin liittyvistä asioista ja tehdä sopimukset jopa kirjallisina. Osa lapsista lähentelee jälleen murrosikää ja olisi hyvä käydä myös lapsen kanssa läpi mm. ne kuuluisat kotiintuloajat, yhdessä sopien, niin että myös isä on tässä mukana, onhan lapset kuitenkin puolet ajastaan isällään.

Isän kanssa ei voi tehdä suullisia sopimuksia, eikä missään nimessä kahden kesken. Hän on aina ollut sitä mieltä, että sopimukset on tehty vain rikottaviksi ja tätä myös toteuttaa käytännössä. Häntä ei koske samat normaalit ihmisten väliset normaalit kuviot, vaan hän todellakin tekee mitä huvittaa, riippumatta siitä, miten joku muu kärsii hänen teoistaan tai vaihtoehtoisesti tekemättä jättämisistä. Itseäni surettaa se, että suurimpina kärsijöinä ovat lapset, hänen omat lapsensa, joista hän siis ei kykene välittämään, ei ainakaan käytännössä. Puheet voivat olla suuriakin siitä ,miten rakastaa mutta käytännössä se ei näy. Samoin keinoin kiusaa myös lapsiaan, ja aina syy minun. Vaikkei minulla todellisuudessa olisi asioiden kanssa mitään tekemistä.

äh, toivoisin niin että tämä loppuisi, ja lapset ennenkeikkea pääsisivät jatkamaan elämäänsä normaalisti, ilman pelkoa, että isä hankaloittaa myös heidän elämäänsä. Paitsi, että se mistä lapset eivät tiedä, ei voi myöskään hankaloittaa ja se mitä lapset tietävät, kääntyy aina minua vastaan isänsä suussa.

Vaikeaa, mutta tällä viikolla olen onnistunut paljastamaan isän yhden kikan lasten suhteen. sen, että isä kertoo valehdellen lapsille, että me vanhempina teemme yhteistyötä. Lapset ovat luottaneet isänsä sanaan ja syyttäneet minua, kun en ole jotakin asiaa tiennyt, vaikka ovatkin olleet siinä luulossa, että tiedän, mutten välitä. Sairasta mutta totta.

 


 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.