lauantai, 16. marraskuu 2019

Epäoikeudenmukaisuus onkin hyväksyttävää

Joulusiivous, hyvissä ajoin tänä vuonna erinäisten sattumien summana ja ihan hyvä niin. Saa sitten ihan rauhassa odotella joulua, joka tänä vuonna kokoaa kotona asuvat ja muualla asuvat lapset kotiimme. Vanhin tuntuu aikuistuneen ihan pienessä ajassa ja kyllähän nyt sen ikäisen pitääkin jo omata ihan omia periaatteita ja mielipiteitä. Oli jotenkin mukava kuulla, miten tämäkin nuori aikuinen pohti kaupallisen joulun ja oikean joulun merkitystä itselleen. Ja kaupallinen joulu tuntui häntä ärsyttävän ihan yhtä paljon, kuin minuakin samassa iässä ja samassa elämäntilanteessa opiskelujen ja oman elämän talouden yhteensovituksessa.

Hän ei ole niin onnellisessa asemassa, että me vanhemmat kustantaisimme hänen elämänsä 90%, kuten kovin moni opiskelukavereista nauttii edelleen vanhempiensa tilipussista, vaikka kaikki ovatkin jo aikuisia. Hämmästyin, kuinka nykyvanhemmat maksavat vuokria myöden jo omillaan asuvien lastensa menoja ja mietin, kuinka rikkaita ihmiset sitten oikein ovatkaan, jos on varaa pitää ns. kahta asuntoa ja kahta taloutta ja nuori voi elää herroiksi tuhlaten opintorahan ja mahdollisen lainan. kyllä tämä meidän lapsukainen joutuu ihan elämiseen ja kuluihin käyttämään opintotukensa ja muut tuet ja joutuu vielä etsimään työtä opintojensa päälle, jos meinaa edes jotenkin kyetä siihen vähään sosiaaliseen elämään, mikä opintoihin myös kuuluu kolmannella asteella opiskellessa.

Elämä ei ole reilua, sen minulle sanoi myös terapeutti. Kuten myös, ettei elämä ole oikeudenmukaista. Hieman ihmettelin, miksi hän noin ylipäänsä sanoi, lyödäkseen kiukaaseen lisää vettä, vai? Mutta tottahan se onkin, ei ole elämä reilua reilua tai oikeudenmukaista sen kanssa pitäisi oppia elämään. Hyväksyä, että minua ja perhettäni saa kohdella siis epäreilusti ja epäoikeudenmukaisesti.

Samaa sitten pitää opettaa kai lapsillekin. Elämän nurjaa puolta, sitä ettei ole olemassakaan oikeudenmukaisuutta, ei reiluutta ja olen itse ollut niin väärässä koko ikäni pyrkiessäni kaikessa oikeudenmukaisuuteen ja reiluuteen. Maailma onkin viekkaiden valehtelijoiden ja siipeilijöiden ja perseennuolijoiden ja ikävien tyyppien alusta heidän omien halujen tyydytykseen muista viis, ellei niistä muista siis ole etua tai hyötyä itselleen.

Melkoisen kova pala purtavaksi. Koko oma tähänastinen uskomus tai maailmankuva ihmisistä murentuu. On vain itsekkyyttä ja julmuutta enemmän tai vähemmän ja vain se pärjää, joka osaa pelin elämässä parhaiten. Säännöillähän ei ole merkitystä siis ja kaikkea voi tehdä, kunhan ei jää kiinni. Juuri niinkuin ex minulle joskus aina omia ajatuksiaan jakoi aamuyön varhaisina tunteina valvotettuaan minua koko yön saarnoillaan. Ja nyt terapeutti onkin samaa mieltä.

Ilmeisesti tuonkin terapeutin tarkoitus on vain saada minusta isot rahat, hänelle on ihan sama kuka tai mistä se raha tulee, kunhan se tulee ja asiakkaista viis.

 

maanantai, 11. marraskuu 2019

elämää etsien

Huokaisenko tänään, suurella todennäköisyydellä saan olle jälleen pitkästä aikaa itsekseni, siis ilman lapsia myös. Ainahan tässä kotosalla on ollut joku lapsista viimeisen parin vuoden ajan ja en ole oikein saanut sitä omaa ollenkaan. Ei se ole hirmuisemmin haitannut, mutta nyt olo on semmoinen jotenkin takki tyhjä-fiilis, ikäänkuin olen kaikkeni antanut.

Pelkään uupuvani jälleen, sitä en tohtisi enää kokea missään muodossa. Olen fyysisesti toki väsynyt, illat on venyneet pitkiksi ja aamut aikaisia, joten unta en ole saanut siten kuin keho tarvitsee, kuten en ole pääsyst ottamaan päivänokosiakaan pitkiin aikoihin. Aina on töiden jälkeen ollut jos jonkinlaista mentävää. koko edellisenkin viikon itseasiassa. Viime viikonloppu meni hieman toisenlaisissa merkeissä, ja se sekoitti kokonaan totutun viikonloppurytmin, ja antoihan tuo perjantainen aikuisten yöelämässä käynti ihan toisenlaista virtaa taas muuhun elämään, joten oikeastaan siitä en voi valittaa sen enempää. 

Tunnistan nyt tämän väsymyksen, joka siis pahimmillaan johtaa siihen uupumiseen. Ymmärrän, että nyt on oikea aika levolle, ja itselleni ja ajattelinkin ensin levätä ja sen jälkeen mietin, mitä kivaa voisin tehdä? Olen opetellut maalausta, voisin kutoa sukkia, tuijotella tv:stä sarjoja ja unohtaa siivouksen ja kotihommat pyykinpesua lukuunottamatta ihan suosiolla. Jos kerrankin laittaisin oman oloni ja omat tarpeeni etusijalle, varsinkin kun olen yksin ja voin niin tehdä. Lasten kanssa se ei ole niin helppoa itselleni ja oikeastaan en edes osaa muuta kuin siirtää omat tarpeeni heidän viikoillaan.

Olen opetellut hiljalleen töistä tullessa syömään jotakin, ja sen jälkeen vasta käyn hommiin, jos siis tarvitsee kotona. Minun ongelmana on ollut se, että unohdan syödä ja olen itseäni kiduttanut hyvin epätasaisella syömättömyydellä ja yhdellä aterialla päivässä, yleensä ilta-aikaan vieläpä. Olen tiennyt, ettei tapani ole kovin hyvä tai terveellinen, mutta siinäkin on ollut liikaa itsekkyyttä tai itsestä huolehtimista, ja itseäni en ole osannut ajatella, sitä, että minunkin pitäisi huolehtia itsestäni kaikin tavoin.

Opettelen juuri tuota, itsestä huolen pitämistä ihan perusasioista lähtien, kuten syömisellä ja seurauksena olen huomannut, näläntunteen, sitä en muista kokeneeni kovin usein elämäni aikana.

Kirjoittaessani perjantaina ylläolevaa tekstiä, olin todella väsynyt. Viikonloppu tulikin ihan tarpeeseen ja vaikka vielä sunnuntaina tuntui, etten ollut saanut levättyä tarpeeksi, sain jotakin muuta sitten tilalle. Rauhaa itsessäni, sellaista ennenkokematonta hyvää oloa, joka vain kumpusi jostain sisältä ja osasin nauttia omasta tilasta, kun ei ollut ketään ympärillä vaatimassa huomiotani. Siihen menikin yli viisi vuotta, että osaan olla ja nauttia elostani myös ilman lapsia.

Elämä yllättää väliin ja aina ne yllärit eivät ole mukavia, kuten sunnuntaina sitten huomasin. Aavistelin jotakin ja ylimääräistä rahanmenoa ja ylimääräistä vaivaa taasen hetkeksi ja en nukkunut sitten viime yönä ollenkaan. Odottolin koko yön nukahtamista ja sitten kello jo soikin vaativana nousemaan maanantaiseen aamuun. Lasten myötä en pääse päiväunille, en lepäämään, koska tarvitsevat kyytiä kuka minnekin ja ikävä yllätys aiheuttaa vielä paljon tekemistä tässä kotosalla, joten toivon vaan, että pääsen ajoissa unille tänään illalla. Kahta kertaa ei varmaan tarvitse unta odotella ensiyönä.

Josko taas jatkossa sitten voisi odottaa hieman helpompaa arkea ja välttyisimme hetkeksi ikäviltä yllätyksiltä, mutta elämäähän kaikki vaan on, jopa ne ikävät asiat ja onpahan jälleen muisteltavaa ja jokin asia, jonka tältä syksyltä sitten varmasti muistaa vuosienkin päästä.

 

torstai, 7. marraskuu 2019

Harmaita aivosoluja?

Mitä varten me olemme täällä ?Tuo kysymys on melkoisen yleinen ja uskoisin jokaisen pohtineen sitä ainakin jossakin määrin ja jossain kohtaa elämässään. Itse olen tuota miettinyt ihan pienestä tytöstä lähtien ja oikeastaan tuloksetta. Jokin hämärääkin hämärämpi aavistus ehkä muljahtelee silloin tällöin asiasta.

Nykyisin sinutkin koulutetaan jo ihan pienestä pitäen yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi, täysin tavalliseksi työntekijäksi. Uudet opetussuunnitelmat ja muut tähtäävät siihen, että myöhemmin aikuisista tulee tietynlaisia ja omaavat tietynlaiset arvot ja asenteet. Aivopesu alkaa siis jo päiväkodista, jonne lapset pitää saada mahdollisimman varhain saamaan oppia siitä, millaiseksi sinun olisi suotavaa kasvaa. Homogeeninen joukko ihmisiä ja tietyt asiat alkavat olla normaalia, kun tarpeeksi aikaisin aaloitetaan mielen muokkaaminen tiettyyn suuntaan.

Esimerkkinä nyt vaikkapa tämä sateenkaari-ihmisten normalisointi ja muunsukupuolisten kovakin puolustaminen. Vaikka biologiahan ei muutu, fyysinen biologia vielä määrää sen, onko ihminen joko mies tai nainen, riippumatta siitä, miten ihminen kokee asian. Maailmassa on vain joitakin harvoja poikkeuksia, ettei lääketiede ja siis biologia kykene varmentamaan ihmisen sukupuolta 100% varmasti, mutta ne ovat vain poikkeus, eikä siis määritä yhden ihmisen perusteella, että kaikki olisivat biologisesti määrittämättömiä. Lisääntymiseen edelleen tarvitaan kahden eri sukupuolen solut ja sitäkään ei ihminen kykene ohittamaan luonnollisesti. Kaksi naista eivät kykene luonnollisesti lisääntymään, kuten ei kaksi miestäkään ja jälleen kerran biologia tuo totuuden, joka pyritään hämärryttämään jo lastentarhasta asti siis nykyisellään.

Kasvat aikuiseksi, ensin kipuillen valtavien murrosikään liittyvien haasteiden kanssa ja yrität sinne aikuisten maailmaan vähän kerrallaan. Koko elämäsi sinua on kuitenkin ohjattu tietämättäsi siihen suuntaan, että olet jonain päivänä yksi työmuurahainen muiden joukossa. Sinua sitoo jo syntymästä lähtien tietyt säännöt, kuten sivistyneessä ihmiskunnassa ainakin, saat rangaistuksia, mikäli et kykene taipumaan siihen muottiin, johon sinut halutaan laittaa. Ammatit syntyivät aikoinaan tarpeesta, tarpeesta vaihtaa jotakin toiseen asiaan ja ei ollut edes järkevää, että kaikki opettelivat samat taidot ja tiedot. Ei ole tänäänkään. On vain sovittu, että pitää jokaisen osaa tietyt asiat, jotta aikuisena kykenee saamansa tiedon varassa sitten toimimaan yhteiskunnassa ja aikuinen tietää, kuinka pitää elää tänäpäivänä.Ja ennenkaikkea, jotta kykenee hankkimaan itselleen elantonsa. Nykyihmiskunta on kovin monimutkainen ja monille todellakin riittää se, että hankkii elantonsa jotenkin itselleen tai perheelleen. Sitten jää hieman vapaata, tehdä kuten parhaaksi näkee. Ja riittävän kauan kun tätä on jatkunut, pääset eläkkeelle nauttimaan vanhuudesta, työura on tehty ja olisi aika sitten huilata viimeinkin. 

Kovin ruusuinen kuva. Elämä on muutakin, sillä oli jokin muukin tarkoituksensa, kuin pelkkä yhteiskunnassa oleminen ja yhteiskunnan olemassaolon pystyssä pitäminen eri keinoin. Ajatella, jos ei olisi rikollisuutta? Ei tarvittaisi poliiseja tai vankiloita. Poliisit ovat omalta osaltaan turvaamassa rauhaa, tai miten senkin tahtoo ajatella. Jos ei olisi tauteja, sairauksia (nykyisin myös kovin keksittyjä rahastusmielessa) ei tarvittaisi lääkäreitä, ei hoitohenkilökuntaa. Tämän päivän tietämyksellää, puhtaudella ja hyvällä ravinnolla ihmiset harvemmin enää kuolevat tauteihin. Liikkuminen on tuonut myös tullessaan uusia ammatteja, kuskeja ja muuta henkilökuntaa. On tullut myös matkailua, liikkumista sekin paikasta toiseen. Enää ei tehdä matkoja vain sen vuoksi, että olisi jotakin tiettyä vaihdettavaa toisella puolen siperiaa, kuten joskus ennen muinoin. Tuolloin vain rohkeat ja vahvat lähtivät pitkille vaelluksille, vaihtaakseen jotakin sellaista, mitä ei omasta maasta saanut ja toisinpäin.

Nykyisellään teemme asioita vain huvin vuoksi, koska huvittaa tehdä jotakin. Saamme päähänpistoja ja teemme paljon asioita, joita ei edes välttämättä tarvitsi tehdä, vain huvin vuoksi. Raha, tuo vaihdon väline on syynä moneen nykyiseen maailman ongelmaan sekä ne jotka rahaa käyttävät itsekkäisiin tarkoituksiinsa sekä ne, jotka taas tekevät rahaa omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Yleensä nuo kaksi edellistä ryhmää ovat samoja tyyppejä, he tekevät ja käyttävät rahaa muiden ja nykyisin maapallon kustannuksella ja vierittävät syyn pois omalta tunnoltaan muiden harteille. Kovin kivoja tyyppeja siis.

Aikanaan ihmiselle riitti perustarpeiden täyttyminen jollain lailla. Missä kohtaa on menty metsään tai siis alettu tuhoamaan sitä ajattelmatta yhtään pidemmälle tulevaisuuteen? Miksi pitää elää hetkessä ja olla välittämättä muista ja tulevista sukupolvista? Ehkei sitten ole tarkoituskaan jatkaa sukua tähän kylmään ja pahaan maailmaan ja suomessahan se on jo ymmärretty oikein hyvin. Ei ole mitään järkeä lisääntyä ja jatkaa samaa ongelmaa sukupolvesta toiseen. On todella muita ajattelevaa olla lisääntymättä tänäpäivänä.

Joten, mikä on enää ihmisen tarkoitus, jos edes lisääntyminen ei tule kysymykseen? Onko se sitten pelastaa tämä jäljellä oleva maa ja sen pysyminen sellaisena, että se toimii itsekseen ja tarkoituksen mukaisesti elämää ylläpitäen, riippumatta siitä, ketkä sitä asuttavat?

Itseäni huvitti taannoin vaaleissa, kun joku ehdokkaista tuumasi, että maa on kuin suurensuuri avaruusalus kiitämässä kohti jotakin tuntematonta määränpäätä yrittäen pitää elämää hengissä, että maa onkin suuri kasvihuone, terraario jossa kaikki on suunniteltu kovin tarkasta ja jokainen asia vaikuttaa johonkin toiseen ja luonnollinen kierto toimii sekä elämää jatkuu uusissa sukupolvissa luonnollisesti niin kasvien kuin eläinten maailmassa. Ja nyt on ihminen puuttunut tuohon kierttokulkuun vahingoittaen monia maan automaattisia järjestelmiä tahallisesti ymmärtämättä, että pieninkin tuho laajenee itsestään samoin kuin heittäisit kiven veteen.

Miksi tuo kaikki tuhoaminen sitten? Ihmisen ahneus ja itsekkyys on jotakin käsittämätöntä. Minulle tässä heti kaikki nyt heti, vaikka kaikkea jo olisi ennemmän kuin tarpeeksi, niin silti on pakko haalia lisää, kunhan toisella olisi vähemmän kuin itsellä. .Ja kuitenkin ihmiselle riittää vähempikin, kuten olemme työläisten joukosta sen huomanneet. Laki määrää, ettet voi rikastua laillisesti työtä tekemällä. Ansaittu palkka eli raha otetaan pois ja takaisin kirstuun kovin nopeasti ja erilaisin tavoin, joita ei tule edes miettineeksi. Verot, riippuvuutta aiheuttavat aineet ja asiat ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka pieneltä saadaan huomaamatta kerättyä työllä ansaittu raha takaisin. Ja silläkin onkovin työllistävä vaikutus.

Nykyisin kaikki kiteytyy entiseen vaihdannaistalouteen ja nykyiseen rahaan ja muihin arvoa hakeviin asioihin.Ihminen keksi rahan, ja siitä on tullut iso ongelma ja nekin on sodilla pakoteetuja osallistumaan rahatalouteen, jotka ovat pärjänneet omin vaihdannaistalouksin näihin päiviin asti. 

Maailmaa ei haluta oikeasti pelastaa, koska se tietäisi rahan vallan loppua ja oikean itsevallan ja kansanvallan alkua. Itsevallalla tarkoitan sitä, että jokainen olisi oman onnensa seppä ja tekisi oman hyvinvointinsa eteen sen mitä tarvitsee. On todella harmi, että suomikin jo myyty ja toimii yhtenä pienenä yrityksenä.

 

maanantai, 28. lokakuu 2019

Olisipa toisin

Kotona iltasella olikin tunteiden vuoristorataa miettiessäni tulevaisuutta perheen kannalta. On jälleen tullut aika saatella yksi lapsista omaan elämäänsä ja olen iloisen surullinen samaan aikaan. Sitten jälleen saan ihan käytännössä seurata, kuinka omillaan pärjää ja kuinka on kasvanut isoksi, aikuiseksi ja toivon mukaan vastuulliseksi ihmiseksi tähän yhteiskuntaan. Ja jälleen, se mitä ei kotona ehdi oppia, opitaan sitten maailmalla, omassa elämässä kantapään kautta. Kantapään kautta oppia tämäkin tuore ihmisyksilö on jo ottanut, ja ihan vain siitä syystä, ettei ole viitsinyt kuunnella aikanaan tai uhma on ollut kovaa ja ei ole kiinnostanut. Tosin tämä kiinnostus on nyt sitten herännyt, onneksi ja osaa jopa kysyä sekä pyytää apua, kun sitä tarvitsee jossakin.

Mullistuksia on riittänyt viime vuosina paljoan ja ne ei tunnu ihan heti loppuvan. Pienin lapsista kyselee jo, mitä sitten kun jokainen isommista sisaruksista on muuttanut omilleen ja kun hän jää yksin. No, tuohon on vielä vuosia aikaa, onneksi ja hänkin ehtii kasvaa isommaksi ja uskoisin osaavan arvostavan sitä kuuluisaa omaa rauhaa sitten kun sen aika on joskus. Enpä osannut siihen muuta vastata, kuin että elämä jatkuu kuten tähänkin asti, vuoroviikoin molempien vanhempiensa luona samoin kuin tähänkin asti, ja sitten isommat lohduttelivat, että pääsee sitten yökylään ja kyläilemään sisaruksiensa luona. Nuorimman keskustelun jatko yllätti sitten minutkin suorasukaisuudellaan ja selvästi oli jo jotakin päättänyt, ja aika näyttää miten tuo päätös sitten pitää ja kuinka voimakkaasti hän päätöksestään pitää kiinni. En olisi tuollaiseen osannut edes varautua ja hyvä kun tuli sekin asia nyt puheeksi, jotta voin olla tukena jälleen. Kovia aikoja olisi tiedossa, jos päätös on todellakin sellainen, kuin mitä hän kertoi ja hieman jo pelottaakin mitä tuleman pitää sen myötä.

Eron jälkeen olen tukenut, tukenut ja tukenut ja kannustanut ja pakottanut ja lahjonut ja tehnyt kaiken itsekseni ja viranomaisten avustuksella, että lapset pitävät molemmat vanhemmat elämässään. Joskus olen kuitenkin katunut tuota tukeani, aina silloin kun jonkun lapsen psyyke on romahtanut ja olen syyttänyt myös itseäni siitä, etten ole ajoissa kuunnellut lapsen hätää, en ole ymmärtänyt lapsen pahaa oloa ja sitä kuinka olisin voinut auttaa lasta, kun kaikki huolenpito ei ole ollut käsissäni, kuin osan aikaa. Parhaani olen kuitenkin tehnyt ja yrittänyt ja jopa ymmärtänyt senkin, ettei pelkkä rakkaus vielä riitä takaamaan lapselle hänen tarpeitaan ja hyvinvointia.

Tällä hetkellä näen jälleen kuinka yksi lapsista on masentumassa, tämän lapsen kohdalla ennen niin iloisesta, seurallisesta ja sosiaalisesta lapsesta tuli syrjäänvetäytyvä, kiukutteleva ja helposti räjähtävä ja mielensäpahoittaja ja kaikkea muuta suunnatonta vihaa täynnä oleva lapsi, joka ei jaksanut enää herätä iloisesti uuteen päivään, ei jaksanut pukea vaatetta päällensä, ei välittänyt lähteä kouluun kuin pakolla, unohti ystävät ja kaverit ja ei nähnyt enää mitään toivoa elämässään, hän luuli olevansa maailman huonoin ihminen ja toivoi saavansa kuolla ensimmäisellä kymmenellään.

Isä näki vian minussa, syyn minussa. Itsessään ja omassa toiminnassa lapsen kohtelussa ei nähnyt vikaa. Hain lapselle apua, koska kuoleman toiveet olivat minullekin liikaa, arki oli kovin raskasta ja koulussa alkoi olla enemmän kiusaamista josta tuli myös uusi taakka lapselle, tuli myös kaikenlaiset mahakivut ja päänsäryt kuvioihin mukaan ja yleinen haluttomuus kaikkeen sellaiseenkin, mikä oli ennen ollut mukavaa ja mielekästä. Tästä päästiin yli, isä kielsi lapsen avunsaannin ja minulle jäi tuonkin lapsen psyyken tukeminen, kannustaminen ja normaaliin elämään ja rytmiin ja kaikkeen muuhun tukeminen. Väsyin itse ja siitähän lapsen isä sai jälleen uuden kimmokkeen iskeä, kun olen ollut heikoimmillani ja silloin hän aloitti sen muuttojupakkansa ja olisi vienyt lapset kokonaan pois tutusta ympäristöstä. Väsyin lisää ja isän kiusanteko sai vain jatkua, niinkin että lapset kärsivät koko ajan isänsä tempauksista, koska lasten kautta isän kiusanteko on aina onnistunut.

Tasapaino alkoi kuitenkin löytyä, pahin meni ohi tuollakin lapsella ja elämä jatkui. Usko itseensä on löytämättä, onnistumisen kokemukset tulevat harrastuksesta, jota isä on yrittänyt sabotoida kaikin keinoin, koulu on ainoa pysyvä asia elämässä, samoin kuin vuoroviikoin vaihtuvat kodit ja koko elämä. Jälleen näen tuossa lapsessa saman muutoksen , minkä olen jo kauhulla kertaalleen nähnyt ja en mitenkään tahtoisi enää toistaa samaa tuon lapsen kanssa. Toivottomuus on pahinta, mitä olen nähnyt lapsella, se ettei kykene näkemään tai kokemaan mitään hyvää, koska sisällä asustaa suuri mörkö, joka syö hitaasti ja elävältä ihmisen. Minun pitäisi jotenkin tukea nyt tällä kertaa lapsi hakemaan itse apua jostakin, koska se mitä näen tai sanon, isä vääntää sen minun luuloiksi, minun kuvitelmaksi ja kieltää jälleen lapsen avun saannin. Äitinä kykenen paljoon, mutta siinä kohtaa en minäkään kykene auttamaan, jos ja kun lapsi alkaa jälleen toivoa kuolemaa, sitä että pääsisi pois, vain pois. Siinä kohtaa en enää kykene toimimaan, ja siihen tämä lapsi tarvitsi apua muualta kin itseltäni.

Nyt ymmärrän, olen itse jäävi tuossa tunteessa. Olin itse lapsesta asti toivonut pääseväni pois, ahdistus ja pelko sekä epätoivo ja ikävä raastoivat minua sisältä liikaa ja oman lapsen suusta tulleet sanat saivat ne samat haavat auki, jotka olivat jo ehtineet arpeutua ja unohtua.

Liika tuska sai minut jäämään kotiin, jotta voisin olla lapseni kanssa, niin ettei hänen tarvinnut kokea olevansa yksin, edes niitä paria tuntia, jotka selvästikin olivat liikaa hänelle tuolloin, kun hän yritti ratkoa kokemiaan ristiriitoja ikävillä tavoilla, huolestuttavilla tavoin ja siltikään tämä lapsen isä ei halunnut ymmärtää, ei nähdä lapsen pahaa oloa ja lapsi hänelle kyennyt puhumaan, mistään mitään, vaikka olisin itse ollut kiitollinen siitä, että olisi ollut joku, jonka kanssa olisin voinut jakaa taakkaa, ja jonka tukeen olisi voinut luottaa, siihen, että me vanhemmat olisimme hoitaneet lapsta yhdessä, lapsen parhaaksi. Mitä sain lapsen isältä tuolloinkin, kuten aina siihen asti vielä tähänkin päivään asti? Mitätöintiä, syyllistystä, lisää haukkumista ja lisää lapsen isän luulotteluja siitä ,ukinka olisin keksinyt lapsen pahan olon omasta päästäni tai että olisin ne itse aiheuttanut lapselle. Hänen luonaan oli kaikki hyvin. Tietenkin siellä on kaikki hyvin, lapset eivät puhu isälleen mistään mitään, he eivät kerro omista kuulumisistaan isälleen, he eivät keskustele, eivät toimi yhdessä perheenä. Siellä on yksilöitä, jotka on pitämässä isän mielialaa koholla, varovat suututtamasta isää, tekevät kuten ovat oppineet tekemään, ettei isä hermostu ja suutu ja pahimmillaan tee jotain jotain lapsille tai heidän asioilleen, ettei isä uhkaile, ja aina eivät kuitenkaan osaa varoa ja yllättäviä suutahduksia tulee useinkin. He pelkäävät isäänsä ja tekevät kaikkensa sen eteen, että saavat olla rauhassa isältään. Kukaan ei siellä ollessaan puhu toinen toisilleen mitään, kukaan ei tiedä toinen toistensa menoista, ei edes isänsä menoita tai siitä, onko isä kotona vaiko ei. He eivät uskalla pyytää mitään isältään, isä yleensä raivostuu pyydettäessä jotain ja alkaa syyllistämään jopa normaaleista tarpeista, lasten tarpeista. Sitten he soittavat minulle, tai viestivät jos isä on kotona, puhelimessa eivät voi puhua ilman huutoa isältään, että taasko he puhuvat sen hullun kanssa, tarkoittaen minua ja käskee lapsia lopettamaan sen hullun kanssa puhumisen raivoten. Sitä en voi kuin aavistella, mitä sen jälkeen on aina tapahtunut, kun lapset ovat jääneet kiinni minulle soittamisesta. Toinen lapsista kertoilee usein, kuinka isä ei ole kotona, aina työssään, kahta vuoroa tekee peräjälkeen ja lapset ovat keskenään illasta yöhön ja isä huutaa ja uhkailee väsymisestään. Lapset eivät saa poistua kodista silloin kun isä töissä ja isä on aina töissään, joten kaverisuhteet on jo kärsineet monellakin lapsella ja yksinäisyys aiheuttaa kiinnittymistä edes johonkin, peleihin ja puhelimessa epätoivoiseen viestimiseen jäljellä oleville kavereille. Yksinäisyys aiheuttaa paljon muutakin, lapsi tarvitsee ikätovereitaan, samoin kuin kaikkea muutakin normaalia elämäänsä. Yksi lapsista toivoisi itselleen normaalin elämän, jota ei isän luona kuulemma ole. Isä tarvitsee lapsiaan säilyttämään taloudellisen tilanteensa, kotinsa, sekä ne ihant kulissit loistavasta perheenisästä, joka huolehtii kaikesta ja antaa ymmärtää olevansa maailman täydellisin ihminen isänä ja ihmisenä muutenkin. Voi sitä, joka saa tietää totuuden.

Olen joskus miettinyt, olisiko ollut parempi kaikkien kannalta, että olisimme päätyneet otsikoihin, kuten lasten isä minulle useinkin uhkaili ja yritti näitä myös toteuttaa omilla tavoillaan. Jos hän olisi onnistunut yrityksissään, olisimme kuolleet koko perhe muutamia kertoja mm. häkämyrkytykseen. Koneellinen ilmastointi pois päältä, hän otti palovaroittimista patterit pois, ja sitten antoi palaa, kirjaimellisesti. Sulki takan luukut ja käski meidät nukkumaan. Ensimmäisella yrityskerralla heräsin kamalaan savunhajuun, ja sain ulkoven ja ikkunat auki sekä ymmärsinjokseenkin heti, mitä oli tapahtunut kun näin takan luukkujen olevan kiinni ja tulien ollessa roihuamassa. Toisella kertaa osasin jo odottaa vastaavaa, ja varmistin aina yömyöhään, että palovaroitin sekä kaikki muut olivat kunnossa ja toiminnassa ja kielsin enää yöksi laittamasta takkaan tulia. Voin sanoa, että siinä kohtaa iski itselleni pieni epätoivo, kun tajusin, että se mies oikeasti on uhkaillut ja oikeasti on yrittämässä surmata koko perhettä jollain keinolla ja oli jo siis yrittänytkin sekä jatkuvasti puhui asiasta kuin tavallisesta normaalista arkipäivän jutusta. Jokaiseen vastaavaan uutisotsikkoon tämä mies tarttui ja kysyi, haluaisinko, että me olisimme seuraavana otsikoissa. Ne kuukaudet, vaiko vuodet siinä luulossa, että jonakin kertana se mies onnistuu suunnitelmissaan, oli ihan hirveää. Olinhan jo pitkään tiedostanut sen, että mies halusi minun kuolevan ja hänoli jopa luvannut minua asiassa auttaa, jos en itse siihen kykenisi, siis tappaa itse itseni. Sittän tämä sama mies käänsi asian niin, että minä olin mukamas itsetuhoinen ja olin mukamas sanonut hänelle, että haluan tappaa itseni, vaikka hän oli niin itse sanonut minulle minusta. Ihan hullua.

Kerran löysin neuloja, siis apteekista ostettavia neuloja kodistamme. Tämä mies selitti minulle, kuinka ne olivat hänelle jotakin projektia varten ja samaan aikaan löysin myös suolahappoa sekä jotakin muuta voimakkaasti syövyttävää ainetta kodistamme ja vieläpä ihan sellaisesta paikasta, joka oli lasten ulottuvilla ja saatavilla. Paljon muitakin ihmeellisyyksiä oli kodissa, jossa asui pieniä lapsia ja joita en olisi itse tuonut ikipäivänä kotiin. Joitakin kertoja heräsin yöllä siihen, että tämän miehen käsi tukehdutti minua, tai kuristi kaulasta ja jokainen kerta mies selitti vain, kuinka oli kokeillut hengitänkö minä, koska nukuin kuin kuollut ja hänen oli pakko kokeilla, olinko hengissä. Joitakin kertoja heräsin yöllä siihen, kun tyyny oli painautuneena kasvoilleni. Useita kertoja odotin autossa lasten kanssa, kuinka rekan ajovalot lähestyivät ja odotin iskua, tai sitten odotin sitä ,kuinka kallio osuu kohdalle auton murskaantuessa siihen, itkin hysteerisenä, kun mies kysyi, ajaako hän seuraavan kallion tai rekan eteen, usein hän sammutti myös autosta valot täysissä vauhdeissa pimeällä tiellä ja kysyi, rysähtääkö tai jotain vastaava.

On suoranainen ihme, että selvisimme lasten kanssa minun avioliitosta hengissä lasten isän kanssa. Niin monta kertaa olimme päästä hengistämme, ja edelleen kaiken tuon tiedon vuoksi en osaa olla pelkäämättä vieläkään lasteni puolesta. Aina kun lapset on isällään ja kuulen hälytysajoneuvojen äänen, pelkään isän luona sattuneen lapsille jotakin, pelkään kun lapset kirjoittavat tiettyjä lauseita, kuten isä uhkailee, isä suuttuu, isä raivoaa, isä on vihainen, ja sitten se, kun kirjoittavat minulle, etten muka ymmärrä, kun vähättelen ja selitän lapsille isän oikeuksia, että isä tekee asioita, kuten kuka tahansa vanhempi, ja että on normaalia olla joskus vihainen jne. pelkään, kun lapset eivät vastaa viestiin, mitä kuuluu kerran viikossa ja pelkään kun puhelin piippaa viestin merkiksi, pelkään kun...sivuutan pelkoni ja yritän lohduttautua ajatuksella, että ovat hengissä vielä, näinkin monen vuoden jälkeen ja mitään suurempaa hengenvaaraa ei minun tietooni tullut, mistä minäkään tiedän, mitä lapset todellisuudessa siellä kokevat ja niinkauan oikeastaan kuin lapsista on isälleen hyötyä siinä määrin, että heidät kannattaa pitää hengissä siellä ,heillä ei pitäisi olla isänsä luona mitään suurempaa hätää, jos ei nyt psyyken vaurioita lasketa mukaan, nehän eivät näy, niitähän ei pysty mitenkään todentamaan. isä on pidettävä tyytyväisenä, oikeastaan keinolla millä hyvänsä. Ja sitä olen tehnyt omalta osaltani. 

 

sunnuntai, 27. lokakuu 2019

viikko viikolta

Vajaan kymmenen vuotta eron jälkeen ja siltikin tuntuu, kuin erosta ei olisi aikaa kuin pari vuotta.

Olen jatkanut omaa elämääni niissä puitteissa, jotka on mahdollistuneet yksin ja lasten kanssa. Ajan kulun huomaankin oikeastaan vain lasten kasvusta ja heidän elämissään tapahtuvista muutoksista. Ajattelen aikaa ennen eroa ja sitten nykyhetkessä. Ja oikeastaan vain tässä nykyhetkessä, koska menneisyys on niin helvetin kipeä ja raastava, etten oikeastaan kykene palauttamaan muistoja, kuin hetkittäin ja yksittäin. Keho tekee tuon kaiken itsestään ja olen useinkin pulassa kehoni vuoksi.

Jännittyneisyys on osa arkeani vielä tänäänkin. Takaumat tulevat ja menevät ja uskoisin pahimman olevan jo takanapäin? Toimintakykyni pysyy jo jokseenkin ja en ole kokenut tarvetta esimerkiksi jäädä petiin, aamuisin ylösnousu onnistuu ilman häiritseviä asioita.

Olen oppinut jotenkin toitottamaan itselleni, että olen turvassa. Ettei ole syytä pelätä tai kukaan ei tee minulle mitään. Eilinen olikin kovin vaikea päivä, koko syysloma on huipentunut enemmän tai vähemmän takaumien ympärille. Vaikka en kykene muistamaan, jotakin on ollut pielessä aikoinaan juuri syyslomien aikaan ja olen sen tuntenut epämääräisinä olotiloina.

Ja ymmärrän, viimeksi lähtiessäni pois kodista lomalle, oli myös syysloma ja vaippa-ikäisiä ja vauva ja osa jo koulu-ikäisiäkin helmoissa ja loma oli vain silmänlumetta. Taisin tuolla reissulla kokea monia ikäviä asioita keskenmenosta alkaen. Ex taisi tuolloin suunnitella pääni menoksi jotakin tuolla reissulla ja sen vuoksi ilmeisesti takaumat on vaivanneet minua kovinkin. Erilaista nyt on tosin, kaikki lapset jo isoja ja turvallinen kumppani mukana. Aikanaan tuon reissun yhteydessä ex hävitti tarkoituksellisesti esimerkiksi rahapussini, ilmeisesti hän ajatteli, etten sitä enää koskaan tarvitsi kuolleena. Tuo reissu oli aikanaan niin omituinen, niin omituinen että ihmettelin sitä kuolemanvakavaa hiljaisuutta ja omituista tunnelmaa vielä vuosienkin päästä ja oikeastaan varmaankin saman syksyn aikana minulle alkoi valjeta, mihin ex tähtäsi minun kanssa. Minulle alkoi valjeta se tosiseikka, että hän todellakin halusi minusta eroon keinolla millä hyvänsä ja tuolloin hän aloitti oikein todenteolla sen minun elämäni alasajamisen ja tuosta ajasta muistikuvani ovat todella olemattomattomat. Paljon on tapahtunut sinä vuonna, eikä mitään hyvää todellakaan. Jo silloin lomalla pelkäsin exää aikanaan, ihan uudella tavalla, koska aavistelin hänen suunnittelevan jotakin ja ilmeisesti oli tullut katumapäälle sitten. Tajusiko, ettei olisi pärjännyt mitenkään lastensa kanssa yksin? Ja päätti antaa armonaikaa vielä vaiko oliko suunnitelma sittenkin se toinen, mistä myös puhui usein minulle, että hän toimittaa minut hullujenhuoneelle ja tuo rahapussin tahallinen hävittäminen oli vain yksi keino todentaa minulle, että olisin jotenkin omituinen ja epätasapainossa ja en olisi muka kyennyt huolehtimaan omista asioistani. Muistelen, että samoihin aikoihin ex oli kovin suuttunut minulle siitä, kun aloin vaatia omia rahojani omalle tililleni takaisin ja oliko rahapussin hävittäminen yksi keino saada pitää tilit itsellään?

Muistelen, että olin käynyt pankissa hakemassa juuri oman tilin itselleni, vain omaan käyttööni ja olin opetellut pankin tädin avustuksella verkkopankin käyttöä ja laskun maksua sekä tilisiirtoja. Ja sehän ei käynyt exälle ollenkaan, hän tuolloin raivosi jatkuvasti siitä, että olin tullut hulluksi, kun halusin  omat rahani omalle tililleni ja halusin opetella maksamaan itse omat laskuni omalta tililtäni ihan kuten silloin ennen lasten syntymää ja sitä ikävää riitaa, jonka seurauksena jouduin luovuttamaan tilini exän käyttöön muka yhteiseksi parhaaksi.

Rahapussissa siis oli kaikki verkkopankkitunnukset ja kaikki kortit jne. Mitä nyt ihminen yleensä pitää siellä. Meinasiko ex, etten jaksanut tai kyennyt hankkimaan samoja asioita uudelleen? Viikkoja siinä menikin, koska tuolloin minulla ei ollut edes voimassa olevaa passia, sekin oli siis kadoksissa tuohon aikaan ja kyllä viimeinkin sain sitten henkilöllisyyteni takaisin. ja olin myös muistamaton tuohon aikaan, silloin aloin vaiko exä aloitti sen tavaroideni hävittämisen sekä esimerkiksi auton avaimien piilottamisen ja puhelimen hajottamiset. Samoihin aikoihin jostain ymmärsin laittaa salasanan mm. puhelimeeni ja siitäkin seurasi uudet syytökset ja raivonpuuskat, tietenkin, koska hän ei voinut enää hallita ja lukea ja tietää mitä tein puhelimen kanssa ja kenen kanssa olin missäkin tekemisissä.

Edellisissä tunnelmissa siis lähdin lomailemaan pariksi yöksi tällä viikolla. Aatokset unohtuivat ja mukavaa oli, lapsilla ainakin, jotka nauttivat silminnähden olostaan. Itse en osannut rentoutua, pelkäsin mielessäni milloin mitäkin ja miesystävä huomasi myös tämän, sanoi minun jäykistyneen ja kohmettuneen. Totta tuo olikin, ja mietin ja kaduin mielessäni koko lomalle lähtöä, koska en osannut ollenkaan rentoutua. Yritin, vaan koko ajan erilaiset pelot nousivat pintaan. Tärkeintä kuitenkin, ettemme olleet koko lomaa vain kotosalla, lapsilla oli kerrankin jotakin, eron jälkeen mitä odottaa ja päästä jonneekin yhdessä kanssani.

Töistä olen saanut etäisyyttä todella hyvin, ja ihme nyt ei ahdista töihin menokaan aamulla. En kyllä odotakaan, mutta kyllähän se palkkapäivänä taasen tuntuu paremmalta, joten ihan neutraalilla asenteella huomenna. Niin, lomalla näin kahdesti työhön ja siellä oleviin ihmisiin liittyviä painajaisunia. Unen viesti oli jokseenkin selvä itselleni, eli kaikki ei ole niinkuin luulen olevan, kaikki ei näytä todellisuudessa siltä, mitä itse näen ja unessa tavallaan koin sen, kuinka silmäni aukesivat ja näin sen todellisen todellisuuden eli enköhän jotakin tule oppimaan seuraavilla viikoilla työmaalla?

Lomalla ollessa oli muuten jännä huomata, kuinka lapsilla oli samanlaisia pelkoja, kuin mitä itsellänikin oli siellä ollessa. Heille oli kuitenkin helppo sanoa, että ovat katsoneet liikaa väkivaltaisia elokuvia jne ja samalla mietin, kuinka ihmeessä hekin niitä samoja asioita pelkäsivät, ja voihan se olla, että heille on myös jonnekin jäänyt jotakin muistiin, alitajuntaan. Eliväthän he tiiviisti kanssani ollessani avioliitossa heidän isänsä kanssa, joka teki todellakin kaikenlaista manipuloivaa lasten läsnäollessa ja tuo ihminen istutti minuun myös monia pelkoja myös niin, että lapset olivat läsnä, joten ei ihme, että lapsilla on samansuuntaisia ajatuksia ja pelkoja kuin itselläkin on vieraassa ympäristössä esimerkiksi.

Lasten käytös muuten on ollut taasen samanlaista, kuin aina ennenkin, kun heidän isänsä on juoninut jotakin ja alkanut alustaa pohjaa jollekin omalle suunnitelmalleen. Olen nyt useampia kertoja nähnyt tämän kuvion sekä lasten muuttuneen käytöksen luonani. Ai niin, sillähän ei ole merkitystä, lasten muutos käytöksessään on vain minun tapaani käyttää aikaani, ylimääräistä sellaista, ja minun pitäisi keskittyä muuhun kuin lasten oireiden huomaamiseen. ja sitten en saa syyttää ketään, jos jotakin tapahtuu. Minun pelkoni on turhaa ja minulla ei pitäisi olla syytä huoleen. Näin minulle keväällä siis myös sanottiin.

Noh, välittäminen on kiellettyä sekä minun pitää katsella vierestä aina, kun joku lapsista alkaa voimaan pahoin ja jos lapsi ei halua apua, en voi sitä lapsille myöskään hakea, kuin vasta siinä vaiheessa, kun jotakin pahaa on ensin tapahtunut ja sitten esimerkiksi halu viillellä ja käden suoranainen viiltely ei ole vielä riittävän pahaa, eikä kieli kuin normaalista normaalista murrosiästä ja sen aiheuttamasta pahasta olosta...

Eli kaikki on normaalia, kunnes joku lapsista satuttaa pahimmassa tapauksessaan itseään pahemminkin.

 

 

 

 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.