lauantai, 12. kesäkuu 2021

Lista entisistä läheisistäni

Tiedossa on:

valehtelu, manipulointi, henkinen julmuus, alistaminen omaan tahtoonsa eri keinoin,

jälkiä jättämätön fyysinen väkivalta, naamioidaan leikiksi.

Vallankäyttö ja kontrollointi

-vahtii tekemisiä, seuraa menoja, käy postilaatikolla, käy kodissa, kuulustelee lapset tekemisistä ja moittii/arvostelee kuultuja asioita. Pimittänyt postit aikanaan, hallinnut puhelimen täysin, hallinnut raha-asiat, eristänyt perheestä ja ystävistä monin keinoin,

Kiristäminen toiselle tärkeillä asioilla (harrastukset, lemmikit, tavarat,raha), jotta toinen vaikenee ja jättää asiat sikseen

Pelottelu (omalla tai toisten sairaudella, läheisille tapahtuu jotakin hänen toimestaan) uhkaaminen ja "antaa ymmärtää"-tekniikka,

henkinen väkivalta, välinpitämättömyys muista, syyllistäminen kaikesta

(k-18 elokuvat ja pelit lasten kanssa, eläimen huono kohtelu, julmat teot lasten nähden, julmat puheet vs. liehakoivat puheet ja turhat lupaukset lapsille tarpeen mukaan) Aiheuttaa ristiriitoja, puhuu ristiin asioita ja irroittaa asiayhteyksistään asioita saaden asiat näyttämään muulta, kuin mitä ne ovat...

suosikit ja inhokit elämässä, mitä hyötyä toisesta on itselle määrittää sen, kuinka kohtelee toista. esittää mukavaa ja hyvää perheenisää kulisseissa, totuus ihan päinvastainen.

pahan puhuminen muista ihmisistä

asioiden tietäminen, hän tietää ja on kuullut juttuja toisesta ja käyttää tietoja oman toimintaan

luulottelu ja sekavuus

rahattomuus/pihiys

ei ymmärrä normaaleja elämän asioita, tunteita, osaa kuitenkin esittää tunteita sekä käyttää toisen tunteita saadakseen toisen toimimaan haluamallaan tavalla

 

 

 

lauantai, 12. kesäkuu 2021

Pieni paniikki

Jälleen, kirjoittaessani tiettyä aihetta sivuavia ajatuksiani ja tapahtumia elämässäni, kone ilmeisen järjestelmällisesti tilttaa juuri silloin ja onnistuu hävittämään tekstini keskeneräisenä ja tallentamattoma jonnekin bittiavaruuteen. Niin kävi juuri äsken ja nyt harmittaa suuresti.

No, en anna periksi ja kirjoitan uudelleen, ihan vaikka vaan kiusaksi ja siksi, että saan pääni taas tyhjennettyä johonkin, oikeastaan oksennettua, koska asia on taas kerran niin vastenmielinen ja sairasta touhua sairaan mielen aiheuttamaa.

Sain sairaalta mieleltä, exältä viestiä, jossa hän pyytää minua toimimaan laittomasti lasten asioissa. Hän pyytää minua huijaamaan yhteiskuntaa, jotta hänen taloudellinen etunsa säilyisi muuttumattomana. Samaan viestiin tuo sairas mieli onnistui tallentamaan uhkauksen, lahjonnan, kiristyksen sekä luomaan mielikuvan, mitä tapahtuu , jos en suostu hänen ehdotukseensa (lue käskyynsä). Myöhemmin, todettuani etten voi osallistua laittomuuksiin edes hänen käskystään sain viestin, jossa hän syyllisti minut hänen elämänsä pilaajaksi ja hänen taloudellisen tilanteen alentajaksi.

Sairas exän mieli kykenee näköjään asettamaan jopa omat lapsensa pelkän kauppatavaran ominaisuuteen. Tuon herran ehdotuksen myötä paljastuukin vain se, minkä olen itse tiennyt aina, ettei hällä ole mikään muu motiivi pitää lapsia luonaan, kuin heistä saatava raha, taloudellinen etu ja nyt hän jälleen asettaa lapset kaupan. Järkyttävää. Mutta kauppamies on kauppamies. Onhan hällä kuukasiansioiden lisäksi ollut suuri veroton tulonsiirto kelasta, jolla hän on pelkästään itselleen mahdollistanut ilmaiset omat harrasteensa.

Laki on laki ja itse voi tätä muuttaa sairaan exän mielen mukaiseksi, vaikka hän kokeekin siihen kykenevänsä ja kuvittelee, että minä tanssin edelleen hänen pillinsä mukaisesti. En suostu edes keskustelemaan, jota hän myös pyysi viestissään, en keskustele sellaisesta, joka on laitonta ja vastoin lasten etuja. Tiedän, etten ole syyllinen hänen kokemaansa ongelmaan elämässään, samoin olen itse joutunut vuosia kiristämään menoja ja jättämään väliin kaiken normaalin elämän taatakseni lapsille joka toinen viikko ruuan.

Sairas mieli exän mieli kykenee asettamaan lapset kauppatavaraksi, hän voi näköjään surutta käydä kauppaa lapsillaan, vain jotta hänen veroton taloudellinen etunsa säilyy Kelan kautta saatava tulonsiirtona, huomattavana tulonsiirtona siis kun on kyseessä useampi lapsi.

Uusi laki, joka on ollut voimassa jo parisen vuotta ei ole kuitenkaan meidän tilannetta parantanut ollenkaan, exä on saanut tahtonsa läpi jo monia kertoja, jotta hänellä säilyy saavutetut kelan etuudet ja ilmainen raha siis. Nyt olemme lähestymässä tilannetta, jossa tämä laiton tilanne korjataan tasapuolisemmaksi, eli lasten asuessa vuoroviikoin ja meillä tämä systeemi on ollut kohta kymmenen vuotta keskeytymättä, lapsista aiheutuvia menoja voidaan tasata riippumatta siitä, missä lapsen virallinen osoite on ja meillä ainakin helpottaisi lasten elämää huomattavan paljon ja miesystävän ei tarvitsi maksaa lasteni ruokia ja muita asioita, siis huolehtia lasten isän velvollisuuksista, joista lasten oma isä ei suoriudu siis ei halua rahan menettämisen vuoksi.

Saadessani viestin sairaalta exältä, verenpaineeni on tasaiseen tahtiin noussut, samoin syke tuntuu korvissa asti ja paniikki on samanlainen, kuin herätessäni öisin omaan huutooni painajaisten keskellä. Olen vain hereillä ja elän elävää elämää, joka näyttäytyy pahana painajaisena sillointällöin. Tuskailin, miten olen saattanut elää samanlaisissa tuntemuksissa viikkoja, vuosia exän hallinnassa, hänen määrysvallassaan pelko persiissä.

Ikävää on lapsille ja itselleni . Sairas exän mieli on kertonut lapsille sairaita valheita minusta ja siitä, miten yritän ja olen onnistunut pilaamaan hänen elämänsä ja teen tarkoituksella exän elämän vaikeaksi. Luotan kuitenkin siihen, että lapset osaavat jo kyseenalaistaa tarinat, joita isänsä suustaan päästelee ja ymmärtämään, että isänsä todellakin pitää rahaa lapsiaan tärkeämpinä, kuten he ovat asiaa minulle todenneet kovin usein perustarpeiden jäädessä isän luona pois heidän elämistään.

Mikäli lakia tällä noudatetaan, ja se mitä viimeksi lastenvalvojalla on puhuttu, muuttaa lasten elämää parempaan päin ja he saavat vihdoinkin edes ne perustarpeensa normaalisti ikäkausien mukaisina toteen. Loppuu se iänikuinen vääntäminen ja kääntäminen vanhempien välillä, koska lapset luottavat minuun ja siihen, että minä äitinä huolehdin lasten tarpeista, ihan kuten tähänkin asti sillä erotuksella, että jatkossa kykenen sen tekemään ja isän ei tarvitse vaivata päätään joutuessaan hankkimaan lapsilleen jotain normaalia tarvetta. Ja lasten ei myöskään tarvitse silloin kokea syyllisyyttä heidän normaaleista elämisen asioistaan, tai kokea olevansa epänormaaleja normaalaiden asioiden kanssa, kuten tyttöjen esimerkiksi kuukautisistaan, joiden päälle isänsä ei ymmärrä ja syyllistää teini-ikäistä rahankulutuksesta ja usein jopa kieltää lapsilta kuukautissuojat, jolloin lapset tulevat minun tykö hakemaan , kun isä ei anna myöskään rahaa jotta kävisivät itse kaupasta hankkimasta.

Sairaan mieli on omituinen, kuten exänikin mieli on. Minun on ollut kovin vaikea hyväksyä, ettei hänen kanssaan ole koskaan voinut toimia tasaveroisena vanhempana edes lasten asioissa. Viimeisin viestittely hänen kanssaan todentaa ei pelkästää itselleni, vaan kaikille todellakin sen, ettei hänen arvomaailmassaan ole muuta tärkeää kuin raha, jonka eteen hän on valmis jopa huijaamaan yhteiskuntaa saadakseen hänen mielestään hänelle kuuluvat etunsa, riippumatta siitä, kuinka paljon hän itse omalla työllään tienaa, 2500e joka toinen viikko. Tässäkin suhteessa hän on onnistunut huiputtamaan lastenvalvojaa, joka on saanut aina nähdäkseen vain kahden viikon palkkatulot, katsomatta tarkemmin ajanjaksoa. Sairas mieli siis kykenee huijaamaan jopa yhteiskuntaa niin halutessaan, koska päätöksiä tekevät ihmiset ja ihminen on manipuloitavissa, sen sairas mieli on oppinut elämänsä aikana.

Se lähenee, ajankohta jolloin exän ilmaiset yhteiskunnan tuet ovat jäämässä unholaan. Hän ei vain halua päästää irti ilmaisesta rahasta ja hänen mielestään minä olen syyllinen ahdinkoonsa, kuten hän asian ilmaisi viestissä, että hänen elämänsä menee jatkossa kovin ahtaalle. Menköön, eihän se ole minun ongelmani. Hän voi itse muuttaa asuntolainan takaisinmaksujen summaa, pitää taukoa lainanlyhennyksistään, hän voi olla vaihtamatta uutta autoa kuukausittain tai vuosittain, olla lahjomatta lapsia kalliilla tavaroilla, joilla he eivät oikeasti tee mitään ja uutuuden innon karhennettua jättää tavarat paikoilleen ja kohta niitä ollaankin jo myymässä, kun lapsi oikeasti tarvitsi kunnon polkupyörän liikkumiseensa. Hän voi jättää hankkimatta ne kalliit välineet ja matkat, joita tekee ilman lapsia ja satunnaisesti lasten kanssa, juuri kouluaikoina, jolloin on koeviikot meneillään tai jotain muuta ihan järjetöntä. Hän voi tukeutua elämässään myös siihen kumppaniinsa, jonka kanssa on avioon mennytkin, rahan vuoksi. Hän voi jättää ne laittomat harrastuksensa, joihin suurin osa rahoista palaa ja joista harva tietää, minäkin pääsin selville asioiden oikeista mittasuhteista vasta vuosia eron jälkeen ja ymmärrän paremmin miksi omat etuudet pitää pitää kiinni kynsin ja hampain. Nykyinen vaimo ei tiedä myöskään herran omintakeisista harrastuksista mitään, tuskin osaa edes epäillä, enhän minäkään osannut, vaikka koko ajan oli silmien edessä.

Tasapuolisuus ei kuulu sairaan exän aatemaailmaan. Mullehetikaikkinyt ja vähän vielä lisää ja lisää on saatava keinoja kaihtamatta. Tällä hetkellä siellä on paniikki päällä, kuinka varmistaa etujen hänelle ohjautuminen jatkossakin. Jo aiemmin olen saanut todistaa, kuinka hän on kiusannut lapsiaan vaatien heiltä kaikenlaista , jotta tilanne pysyisi samana ja tämän kevään olen sanut myös todistaa sivusta, kuinka herran näyttelijänlahjat ovat olleet ahkerassa käytössä. Minua jopa nauratti minulle lähetetty äitienpäiväonnittelu, jollaista en ole häneltä koskaan ennen saanut ja tällä viestillä hän ilmeisesti yrittää todistella muille, miten hän on se ystävällinen ja kiltti. Harmi vain, ettei ole koskaan ennen vastaavaa onnittelua laittanut , vaan päinvastoin, olen saanut hältä haukut ja pahoinpitelyt ja sekä syyllistänyt minut siitä, että olen äiti. äitienpäivät ovat sen vuoksi olleet minulle yksi raskaimmista päivistä koko vuoteen.

Jatkossa tiedän, kuinka hän ilmoittaa minun olevan haluton edes keskustelemaan lasten asioista, vain koska kieltäydyin hänen laittomuuksien suosimisesta ja kieltäydyin lähtemästä mukaan hänen sairaaseen pelleilyynsä yhteiskunnan kanssa. Kaikenlisäksi ehdotus oli suoraan irvikuva lasten edusta, joka on nytkin ollut vain minun varassa. Ei minun tarvitse suostua huijaamaan yhteiskuntaa, ei tarvitse suostua kiristykseen, ei uhkailuun ja inun ei myöskään tarvitse kokea olevani syyllinen hänen ilamisten kelan rahojen menetyksestään. Tosin hän jatkossa muistaa ilmoittaa, kuinka minä olen tuhonnut hänen elämäänsä, sairasta.

Minäkin voisin sanoa samaa ihan oikeutetusti. Vaan en taida enää jaksaa. Elämässäni tärkein asia on on aina olleet lapseni ja tulevat olemaankin. On ikävää, kun joudun lapsilta kysymään onko heillä kaikki ok, kun tapetilla on isän raha-asiat. Pelkoni on useimmiten aiheellinen, vaikka lasten kasvaessa isänsä on joutunut muuttamaan taktiikkaansa, miettimään mikä on lapsille käypää valuuuttaa, jottei lapset ihan kokonaan häviä hänen elämästään ennen aikojaan. Sittenhän ei ole mitään väliä , kun lapsista ei ole mitään hyötyä isälleen, sen jälkeen saavatkin olla poissa, kuten olen saanut nähdä omin silmin kotoaan jo pois muuttaneiden lasten kohdalla.

 

keskiviikko, 9. kesäkuu 2021

pientä ihmettelyä

"Tiedätkö mitä xxxxxxx?, Me käytiin huvipuistossa huvittelemassa ja sitten me mennään xxxxxxx ja ollaan siellä ja tehdään sitä ja tätä ja tota ja mennään sinne ja tänne ja tuonne ja meillä tulee olemaan tosi kivaa tekemistä koko kesän ajalle ja huomenna me mennään mummon ja vaarin kanssa lomalle ja sitä ja sitä ja tätä ja me saadaan sitä ja tätä ja ...." Mielessäni ajattelen, että hengitä nyt välillä ja samalla yritän väkinäisesti hymyillä ja toivon mielessäni, että lopeta nyt jo hyvä lapsi tuo kehuminen tuolla mairealla äänelläsi. Yritän olla kohtelias ja kun puhetulva ei lopu, yritän vaivihkaa siirtyä sivummalle ja ei, ne seuraavat perässä ja pakottavat kuuntelemaan hohdokasta elämäänsä ja tulevaisuuden saamisiaan jne. Ei auta, vaikka siirtyisin viellä kauemmas, tulevat perässä piinaamaan ja sitten kun en enää kuuntele, kun en jaksa edes hymyillä väkinäistä hymyäni, siltikin, "hei kuuletko sä xxxxxxx , me mennään sinne ja tänne ja minun tekee mieli oksentaa voidessani niin pahoin ja miettien samalla omia lapsiani, joilla ei ole mitään suunnitelmia, ei mitään tekemistä kesäksi kuin maata kotona puhelin kourassa pimeässä huoneessa. Ehkä vähän kotitöitä tai herkkujen ostamista lähikaupasta. siinä heidän kesän tekemiset jo niin monelta kesältä.

Jokainen kerta, kun tapaan sisaruksieni lapsia, laulu on samaa kehumista kaikesta siitä, mitä rahalla saa, kuinka heille ostetaan sitä ja tätä ja mitä ovat saaneet ja missä käyneet. Omat lapseni ovat jo lukuisia kertoja todenneet, etteivät halua kuunnella heidän ilkeältäkin tuntuvaa kehumistaan, juurikin, koska omat lapseni eivät saa, eivät pääse ja heillä ei ole sukulaisia joiden kanssa tehdä kaikkea kivaa. Heillä on vain kaksi erilaista kotia , joiden välillä ramppaavat ja kummassakaan kodissa ei ole omista syistään mahdollisuuksia saada tai tehdä mitään kivaa.

Olen joskus kyseiselle sisarukselle yrittänyt sanoa, ettei meidän lapsilla ole samoja mahdollisuuksia, ja kaikenlainen heidän lasten kehuminen tuntuu ikävältä ja saa aikaan myös kateutta. Lopputuloksena nämä lapset ovat entisestään jatkaneet ja kiindyttäneet tahtiaan puheissaan, ikäänkuin heille olisi sanottu, että pitää kertoa ja pitää kehua kuinka kivaa heidän elämänsä on.

Viimeksi tavatessamme voin pahoin, minun olisi pitänyt jättää tuokin tapaaminen väliin, yksi sisaruksista erityisesti aiheuttaa minulle ikäviä olotiloja, jotka olen vuosia yrittänyt häivyttää ja syyllistää niistä itseni, että minussa on se vika, kun niin tunnen. Etäisyyttä saatuani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, ettei pidä olla tekemisissä vain sukulaisuuden turvin, jos kemiat eivät kohtaa. Emme voi sietää toisiamme ja sillä siisti ja jatkossa aion olla tarkempi, etten edes vahingossa osu samaan aikaan samaan paikkaan. Harmitus on niin ylitsepääsemätöntä, en kestä sitä teennäistä teatteria enää yhtään. Ilmeisen tahallisesti pitää pahoittaa mieleni ja lasteni mieli silloin, kun osutaan samaan aikaan samaan paikkaan. Ylpeys, piirre joka on kovin ärsyttävä sekä se, ettei näytä oppineen yhtään mitään elämästä, kuin sen, että kalja kyllä maistuu ja aina on hyvä syy otolle ja valittaa voi ihan valittamisen ilosta ja mikään ei ole koskaan hyvä. Harvoin olen itse ketään halveksinut ja tuota olen yrittänyt välttää ihan viimeiseen asti, vaan viimeksikin säälin tilalle nousi hyvin nopeasti halveksunta, ihan omien puheidensa myötä, mietin, että kuinka ihminen kehtaa toimia niin, kuin kertoi ja minua myös hävetti, vaan eipä se mitään uutta ole, kun kyse on minun lapsuudenperheestä.

Mitä enemmän olen etäisyyttä saanut, olen saanut myös toisenlaista näkemystä ja olen yrittänyt pohtia mistä omat tunteeni kumpuavat ? Olen yrittänyt ihan viimeiseen asti ymmärtää, selitellä mielessäni miksi toinen on minua kohtaan sellainen kuin on ja nyt olen jo pitkän aikaa joutunut mielessäni toteamaan että, toiset ihmiset nyt vain sattuvat olemaan kusipäitä ja se ei muutu miksikään selittelemällä tai yrittämällä itse parhaansa mukaan.

Vuosikymmeniä toivoin , uskoin ja luotin, että joskus, jossain tulevaisuudessa välimme olisivat kenties normalisoituneet, koen yrittäneeni itse oman parhaani edistääkseni ja nyt joudun toteamaan, että kuvitelmani olivat turhia. Olen tuon todennut aiemminkin ja silti mielessäni on vielä hiipunut pieni toivo, vaan nyt sekin on karissut. Tuo ihminen ei kykene empatiaan, ei ymmärtämään ketään muuta kuin itseään ja omaa kaljan juontiaan. Onneksi lapsensa sentään saavat muualta ne välittävät ihmiset ympärilleen ja heillä on sentään kaikenlaista kivaa elämässään muiden ihmisten mahdollistamana, jotta saavat kehuskella ympäri kyliä kaikesta tekemisestään ja menemisistään pahoittaen toisten mieliä .

Omat lapseni saivat oppia jo ihan pienestä, ettei menoista ja saamisista kehuskella, koska sellainen aiheuttaa ympäristössä ikäviä tunteita ja tietäväthän he omastakin kokemuksesta, miten ikävää sellainen on, kun serkkunsa saavat asioita, joista omani vain haaveilevat tietäen, ettei heillä ole samoja mahdollisuuksia.

Toki lapset saavat olla iloisia jne. tulevista suunnitelmista, ja kokemuksista, mutta kun puheeseen eksyy sellainen ikävä sävy, jolla on ilmeisen tarkuituskin saada toiset kadehtimaan sekä aiheuttamaan pahaa mieltä ja kun asiat ovat sellaisia vieläpä, että aikuiset mahdollistavat kaiken eikä ole kyse lasten omista ansioista tai saavutuksista, joista mielellään kuulisin, vaan kun aina jutut on niitä mitä aikuiset lapsille mahdollistavat ja lapset nauttivat kuin kuninkaalliset ja sitten ollaan ylimielisiä esimerkiksi juuri omille vanhemmille ja hypitään silmille ja aikuisen kunnioitus puuttuu lähes täysin.

On toki omalla vastuullani ne tunteet, jotka heräävät minussa , vaikka toinen sanoisi mitä tahansa. Voin miettiä maailman ääriin, miksi minussa herää niin kielteisiä tunteita toisten saamisista ja iloista. Tiedän kaipaavani ja toivovani niitä itsellekin ja omille lapsilleni, samalla tietäen, ettei ole mahdollisuutta tai mahdollista sellaiset asiat. Toisten kertomukset saavat itseni muistamaan kaiken sen, mistä joudun jokainen päivä luopumaan ja mistä olen itse jäänyt paitsi ja mistä lapseni ovat jääneet paitsi ja se tuntuu tuskalliselta. Samalla sitä tulee kerratuksi ne oman elämän realiteetit, samoin lasten, kuten isovanhemmat ovat mitä ovat ja heistä ei ole lapsilleni ollut koskaan iloa, päinvastoin, heille on tullut pelko toisia isovanhempiaan kohtaan ja toisen puolen isovanhempi on juoppo, joka ensisijaisesti ajattelee kaiken itsensä kautta ja pakeni aikanaan, kun lapset olisivat eniten tarvinneet. Kasvatus on kuitenkin vaatinut heiltä, että pitää olla kohtelias ja kunnioittava, joten he kärsivät vielä toistaiseksi, kunnes uskaltavat päästää irti. Muita sukulaisia heidän elämissään ei sitten olekaan, vaikka suuri onkin suku molemmin puolin. Minun puoleltani sukua ketään ei ole kiinnostanut lasteni elämä, eikä liioin minunkaan ja aikani vuosia sitten yritin turhaan pitää kiinni niistä vähäisistäkin yhteydenpidoista. Olen vastuussa omista heräävistä tunteista, enkä liioin niitä kenellekään näytä. Nykyisin minun on helpompikin olla, kun en jokainen päivä ole näiden ikävien tunteiden vallassa ja joudu miettimään, miksei omilla lapsillani ole yhtä mukavia sukulaisia, joiden matkassa mahdollistuisi moni ihan tavallinenkin asia ja elämässä olisi muitakin ihmisiä, kuin vain vanhemmat ja sisarukset.

Kyse siis loppujen lopuksi yksinäisyydestä, kaipuusta johonkin, jota ei ole. Yhteydestä toisiin ihmisiin, ehkäpä? Surusta, joka nousee esiin aina, kun joku muistuttaa puheillaan suhteistaan toisiin ihmisiin. Kyse on myös vihasta, joka nousee silloin, kun toinen ihminen ei ymmärrä olevansa etuoikeutettu tai onnekas ja kun se toinen ihminen jaksaa valittaa niistä ihmisistä, jotka ovat ihmisen kauheudesta riippumatta pysyneet lähellä, vaikka toinen on toivottanut usein helvetin alimmaiseen rakoon heidätkin. Kyse on vihasta, joka nousee toisen ymmärtämättömyydestä ja kykenemättömyydestä olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä hällä on.

 

 

tiistai, 8. kesäkuu 2021

Mikä meni taas pieleen?

Aloin tuossa miettimään vakavissani, ettäkö mistä minä pidän ja en pidä? Kykenen luettelemaan monituisia asioita, mistä en pidä tänäpäivänä, mutta en oikeastaan keksi yhtään asiaa itselleni, mistä pitäisin. Se on huolestuttavaa jo omastakin mielestäni.

Ne asiat, mistä olen joskus pitänyt tai mitä aikanaan olen halunnut tehdä, eivät ole enää edes muistissani. Vuosia välissä liikaa ja olen onnistunut unohtamaan ne sittenkun-asiat. Nekin asiat, mistä vielä hetki sitten pidin, ovat menettäneet merkityksen ja eivät tuo iloa minun elämääni.

Mietin, miten minulla ei ole juuri nyt , lomalla yhtään ainoata asiaa, jota mielelläni tekisin. On vain kaikenlaista pakkositä ja pakkotätä. Kuten siivous ja ne iänikuiset kotityöt, jotka eivät enää houkuttele mitenkään päin. Aiemmin olen myös yrittänyt panostaa kotini viihtyvyyteen ja olen yrittänyt kaikin erilaisin tavoin tehdä kodista silmää miellyttävän ja enää sekään ei kiinnosta. Yksi lysti koko sisustuksen kanssa, vain koska kotini ei pysy siistinä, ei sitten millään. Minusta tuntuu, kuin kukaan ei kunnioittaisi vaivannäköäni, joten olkoon. Olen alkanut jälleen syvästi inhoamaan kotiani ja en enää jaksa edes yrittää, turhaan.

Kesälomani, menee miettiessä mitäköhän tekisin? Olen päivät ja illatkin yksin, ja ainaiset kotityöt ei enää nekään jaksa innostaa.

Niin, mistä minä pidän? Mikä kiinnostaa? Mikä innostaa? Rehellisesti sanoen ja nopeasti vastaten ei mikään. Kuljen pakolliset ulkoilut lemmikin kanssa ja siinä se. Kiinnostaako sekään minua, jos nyt olen ihan rehellinen? Ehkä vähän, mutta siinäkin mietin ensisijaisesti lemmikin hyvinvointia ja oman terveyteni palautumista, joka sekin taasen tuntuu olevan vaakalaudalla kipujen kanssa.

Masennus on tätä, tämmöistä. Ajatus ei oikein kulje, ei jaksa miettiä mitään, ja kuitenkin harmittaa kaiken tekemättömyys. Sekä sitten ne asiat, jotka kiinnostaisivat, eivät ole tällä hetkellä mahdollisia, kuten vaikkapa matkailu. Tai kodin tekeminen oikeasti toimivaksi.

Äsken mietiskelin ja mietin mikä on juuri nyt mukavaa tai mistä pitäisin ja kirjoittaminen tuli ensimmäisenä mieleeni. Päätin kokeilla jotakin uutta, ja tulin ulos . Sitä ennen minun piti kaivaa ja etsiä jatkojohto läppärille, koska se on jo niin vanha, ettei kestä sekuntiakaan ilman suoraa sähköä. Asettelin itseni mukavasti ulos ja ehdin hetken aikaa kirjoitella, kun ensimmäiset vesipisarat runnoivat katosta. Kohta on mentävä sisälle, koska rajuilma piiskaa ympäristöä voimalla ukkosen säestämänä. Joten, mikään ei onnistu, ei edes ajatus ja sen toteutus ulkona olemisesta tällä erää. En ymmärrä tätä elämäni huonoa tuuria kaiken suhteen. Tämän ainoan kerran, kun saan päähäni ajatuksen, joka on toteuttamiskelpoinen samantien, aurinkoinen hellesää muuttuu hetkessä rajuilmaksi, joka piiskaa suuria rakeita ja ukkosen tuohon ihan viereen.

Olen kyllä lapsesta asti saakka pitänyt ukkosenilmoista, ja nyt olen vanhemmiten opetellut opettelemalla pitämään myös näistä lämpimistä keleistäkin. Onko tämä nyt sitä maailmankaikkeuden huumoria sitten? Päätän istahtaa nauttimaan mukavasta säästä ulos ja lopputuloksena saan kirjoittaa ja nauttia ympärillä vellovasta myräkästä, joka tuli ihan puskista, yhenäkin tuohon ja ilma raikastuu ja viilenee kovin, kohta etsin villasukat jalkaan, kun tulee jo kylmä.

Eilinen teksti jäi kuin jäikin kesken, kaivoin sipsit edelliseltä illalta ja söin niitä yhdessä lemmikin kanssa ulkona tasan siihen asti, kunnes salamointi alkoi lähistöllä ja voimakkaat jyrähdykset kävivät liian pelottaviksi, jopa lemmikki hakeutui sängynalle piiloon ja sain häntä sieltä houkutella tovin lenkille sään jälleen kirkastuttua. Itse nukahdin päikkäreille.

Mieliala vaikuttaa kovasti ihan yleiseen vireyteen, jälleen pohdin mikä on normaalia ja mikä ei ja milloin pitäisi hakeutua lääkäriin asti näiden oireiden kanssa. Kovin herkästi en ole ennenkään ravannut lääkärissä ja useimmiten kohtelu on ollut ikävää ja vuodenvaihteen kokemuksieni jälkeen kynnykseni on noussut entisestään. Olen siis ollut useamman päivän liiankin väsynyt ja haluton yhtään minkään tekemiseen. Olen joutunut opettelemaan olemaan itselleni armollinen, koko kevät oli yhtä pakkolepoa sohvalla persus puuduksissa ja taasen huomaan, etten oikein osaa levätä, en kyllä saa mitään aikaiseksikaan, en mitään sellaista, mitä toivoisin. Minua vaivaa pesemättömät ikkunat, vääärä järjestys jälleen joka huoneessa sekä väärät verhot ikkunoissa ja ehkäpä eniten harmittaa oma jaksamattomuus näidenkin asioiden kuntoon saattamisessa. Kun ei jaksa, niin ei vaan jaksa. Ja nyt ei auta edes se, että ottaisin itseäni niskasta kiinni ja alkaisin hommiin.

Tällä hetkellä en saa liikunnasta energiaa, päinvastoin huilaan useamman tunnin aina lenkin jälkeen ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Hermokipu toisessa kädessä on jotakin sietämätöntä, ja siihen ei auta mikään, paitsi ehkä osaava hieroja päästämään pinteestä väärään paikkaan joutuneen hermon? Toisen käden sormet on puuduksissa jo useamman päivän putkeen ja kipu yltyy ajoittain sietämättömäksi. Olisin mielelläni jaksava ja energinen, iloinen ja aikaansaava.

En kuitenkaan jaksa haihatella turhia toiveita, siltä juuri nyt tuntuu. Riittää, kunhan taas selviän hetkestä toiseen. Minun piti miettiä sitä, mistä minä pidän ja huomaan kiertäväni aihetta kuin kissa kuumaa puuroa. En onnistu siinä miettimisessä, en keksi edes keksimällä asioita enää, mistä pitäisin. Kaikkea olen jo vuosien varrella yrittänyt ja todennut aiheuttavani itselleni monestikin suuria pettymyksia, vaikkei omat odotukset ole edes olleet korkealla.

Saan liian usein tuumata, kuinka olen jostakin tekemisestä ennenvanhaan nauttinut ja tehnyt jotakin mielelläni. Kummasti nuo asiat ovat muuttuneet ja nykyisin inhoan niitä ja jo pelkkä ajatus saa minut voimaan pahoin, mikäli joutuisin tekemään. Osaltaan olen siis kyllääntynyt moniin asioihin ja uusia ei ole vain tullut tilalle, tai ei ole taloudellista mahdollisuutta oikeastaan mihinkään. Kohta olen kuitenkin umpikujassa, koska nykyisin en pidä omasta kodistani, joka kaipaisi kaikenlaista uudistusta ja on hirmuisen turhauttavaa tietää, ettei ole varaa mihinkään, ei edes niihin verhoihin ja vanhoja on jo pyöritelty huoneesta toiseen niin, että tekee mieli heittää roskiin jokaikinen vanha ja kulahtanut tekstiili.

Mitä nyt sitten, kun olen aiemmin viihtynyt omassa kodissani ja nyt en enää välitä tästä ollenkaan? Minulla ei ole oikein paikkaa, mihin menisin ja pakenisin kodistani pois. Olen tehnyt voitavani kodin eteen ja enää minun rahkeeni eivät riitä, enää en sopeudu ja jaksa kiltisti tehdä voitavaani, koska en voi enää tehdä mitään, paitsi muuttaa pois ja minne sitten? Kaipaan uusia asioita, vaihtelua. Se on ihan luonnollista. Ja tuskastuttaa, kun tiedän etten saa millään ilveellä vaihtelua elämääni, vuosia olen jo tätäkin asiaa itse tehnyt sen, minkä voin niillä resursseilla, mit on ja nyt en enää jaksa. Olen väsynyt kotiini, olen väsynyt tähän yksitoikkoiseen ja tylsään elämääni, jossa ei tunnu olevan mahdollisuutta minkäänlaiseen muutokseen.

 

 

 

torstai, 3. kesäkuu 2021

Rakkauden vastakohta

Vastuu omasta hyvinvoinnista on aikuisilla ihan itsellään. Tämän olen tiennyt aina, mutten ole ihan koko lausetta ymmärtänyt ennekuin vasta viime vuosina ja tosiaan niinä hetkinä, kun masennus ei ole ollut sotkemassa omia ajatuksia.

Masentuneena ei näe eteensä, niin se vain on. Masentuneen aivot eivät kykene ajattelemaan asioita kovinkaan järkevästi, koska tunne kehossa on niin valtavan syvällä ja kaikenkattava pimeys ei anna nähdä eteensä. Masentuneella on seinä vastassa ihan jokapuolella, ikäänkuin olisi suljettuna pimeään lukittuun huoneeseen ja avaimia ei ole, ja ovet ovat lukossa kaikkiin suuntiin. Masennukseen sekoittuukin paljon surematonta surua, tunnistamattomia tunteita, jotka ovat hyvin vaikeita sietää ja kestää normaalielämän vaatimuksien edessä. Väsymys on suuren suurta, ja kyllähän sellainen näkymätön tunteiden pohjattoman kaivon kaivaminen väsyttää.

Masentunut osaa hyvin esittää normaalia, iloista ja se onkin yksi keino kokea olevansa vielä normaali ihminen kaiken sen pimeyden keskellä. Joskus se esittäminenkin sitten loppuu, väsymys on jo siinä kohden ottanut vallan taitavasti ja ihminen on menettänyt oman itsensä pohjattomaan synkkyyteen. Halu olla normaali pitää ihmisen pinnalla pitkään, vuosikymmeniä jopa kuten itselläni ja vasta suuremmat vastoinkäymiset saavat kovaksi kiillotetun pinnan murenemaan.

Masentuneelle ihmiselle syntyy vuosien aikana paljon virheellisiä käsityksiä elämästä ja itsestä sekä muista ihmisistä, ihan kaikesta maan ja taivaan välillä. Kukaan ulkopuolinen ei jaksa toista, jolle ei koskaan mikään ole hyvää tai mikään ei käy, kuten syvässä masennuksessa on tapana torpata itse ne asiat, jotka ulkopuolinen näkee selvästi ja masentunut ei niitä halua edes kohdata, saati nähdä. Masentuneen auttaminen on vaikeaa ja osin jopa mahdotonta, koska vääriä ajatuksenjuoksuja, jotka syntyvät synkkinä hetkinä, on vaikea toisen korjata. Ja kun aina toitotetaan joka paikassa, miten ihminen itse on avain parantumiseen.

Mitä jos masennus ei olisikaan sairaus, vaan se olisikin luonnollinen seuraus vaikeista ja käsittämättömistä asioita, joita masentunut on joutunut kohtaamaan elämässään? Jollekin se voi olla läheisen kuolema ja jollekin paksunahkaisemmalle se tarkoittaa pitkään ja toistuvasti kestäneitä ikäviä asioita elämässään. Jos masennus onkin seurausta ikävistä kokemuksista ja pettymyksista ja kaikesta muusta vailla vastapainoa hyvästä ja ilosta?

Omalla kohdalla ainakin edellinen on totta. Elämääni saapui harmaus jo lapsena, muistan oikein hyvin sen hetken, kun pienenä tyttönä ymmärsin olevani jotenkin poikkeuksellisen surullinen, hyvin syvästi surullinen ja minun piti vain esittää iloista. Koskaan ei lapsuudessa ollut mahdollisuutta kertoa kenellekään siitä kaikenkattavasta harmaasta mielentilasta ja se vuosien varrella sitten synkkeni täyteen pimeyteen. Voikukat on sen vuoksi minusta niin surullisia edelleen, ne on surunkukkia, kuten ne lapsuudessa nimesin sinä hetkenä, kun puhaltelin valkoisia hattaroita ja toivotin haikeana niille siemenille hyvää matkaa ollen itse epätavallisen suruinen. Ja sen jälkeen opin esittämään iloista, hymyilevää toisinaan sekä ilmeisesti opin siirtämään omat tunteeni myöhempään, siihen, että olisin yksin ja saisin rauhassa vollottaa ja tuntea.

Huomasin ilmeisesti, etteivät silloiset läheiseni hyväksyneet minua surullisena, eivät kestäneet pienen ihmisen synkkyyttä ja oli parempikin tapa vetäytyä yksinäisyyteen kärsimään. Oliko vastuu tuolloin minulla? Olisinko voinut tuolloin tehdä jotakin toisin? Tuskin, lapsi on aina vanhempiensa vastuulla, tai minun kohdallani myöhemmin vieraiden aikuisten, jotka eivät tunnistaneet eivätkä tunnustaneet olevansa tekemisissä traumatisoituneen ja syvästi masentuneen lapsen kanssa, joka ei olisi tarvinnut rangaistuksia, vaan rakkautta ja huolenpitoa niinkuin nyt lapset yleensä vanhemmiltaan saavat.

En tiedä, tunnistanko itse vieläkään rakkautta, jos kohdalle osuu? Sellaista ei tiedä, mitä ei ole kokenut ja olen kyennyt kokemaan kuitenkin joskus rakkautta, välittämistä ja kykenen samoin joiltakin osin välittämään lapsistani, suurestikin. Olen kuitenkin oppinut jättämään oman itseni ja oman hyvinvoinnin kokonaan pois ja en lapsuudessa oppinut huolehtimaan itse itsestäni. Monet asiat jaksavat edelleen hämmästyttää minua, vaikka olisinkin tietoinen en silti osaa yhdistää asioita omaan elämään, koska esimerkit ja oikeat mallit puuttuvat. Opin huolehtimaan muista ja lukemaan ihmisten sanottomat viestit ja täyttämään tarpeet jo ennenkuin ihminen itse asiasta mainitsi, opin siis olemaan muille tiedostamatta mieliksi, ja vasta kun omat lapseni alkoivat ilmentää samaa luonnollisessa ikävaiheessaan, tajusin itse omaa itseäni paremmin.

Välittäminen on toisenlaista, sen ei tarvitse olla rakkautta. vai onko se rakkauden yksi ilmentymä? masennus kaikkinen synkkyyksineen tuntuu olevan masennuksen pimeyden vastakohta. Rakkauden vastakohtanahan on pidetty vihaa, muttei se niin ole. Masennus on rakkauden täydellinen vastakohta.

Vastuu itsestä on aikuisella itsellään. Masennus tosin vie kaiken mennessään ja pitää otteessaan ja laittaa silmälaput silmien eteen, että on kuin sokea ja joutuu pysähtymään paikoilleen. Se sitoo kädet ja estää toiminnan, laittaa vinoon ja kääntää ajatukset väärinpäin. Pahimmillaan masennus siis tappaa ja näivettää ihmisen sisältäpäin kuin syöpä joka leviää näkymättömissä ja jäljelle jää vain kuori, joka zombien lailla etsii ravintoaan tulematta kyllaiseksi koskaan.

Miten sitten masentunut voi ottaa vastuun itsestään? Ei voikaan, se on mahdotonta niissä ajatuskiemuroissa ja ikäänkuin toisen ihmisen on silloin kannateltava. Pahinta on, jos masentuneella ei ole ymmärtävää kumppania tai saatavilla olevaa ystävää, joka kirjaimellisesti jaksaa auttaa yli pahimman. Omalla kohdalla menetykset ja pettymykset ovat olleet pahimpia masentuneen mielen ruokkijoita, kun kaikkea on liikaa, jatkuvasti ja tasaiseen tahtiin elämä ei tunnu olevan omissa käsissä, sitä vain luovuttaa ja antaa periksi ja sitten se oman toiminnan aiheuttama pettymys aiheuttaa ikävän kierteen, joka näyttäytyy masennuksena. Silloin tulevaisuus häviää, jokainen negatiivinen tunne jää päälle ja kaikki positiivinen menettää merkityksensa, häviää.

Kolikolla on kääntöpuolensa, niinkuin kaikessa on vastakohtansa.

 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.