sunnuntai, 5. huhtikuu 2020

synkkiä pohdintoja, todellisuus toista

Epätietoisuus on jotakin hirveää ja se, ettei voi kysyä keneltään mitään. Kun ei saa vastauksia omiin pohdintoihin. Väläyttelen mielessäni erilaisia vaihto-ehtoja oman työsuhteeni jatkosta, ei ole periaatteessa mitään mieltä jatkaa työssä, jossa työtä ei yksinkertaisesti ole. Olenhan vain määrä-aikainen työntekijä ja työt on turvattava vakituisille tekijöille ainakin, joten koen turhauttavaa oloa juuri nyt. Samoin ajatus siitä, että olen työssä ylimääräinen ihminen, jonka ei pitäisi olla paikalla juuri nyt, on kamala tunne.

Työnkuvan muutos ei houkuttele, päinvastoin se saa omiin ajatuksiin vaihtoehtoisesti mielikuvan itseni irtisanomisesta, koska sitä en toivonut, en halunnut ja olen siitä pyrkinyt kaikin keinoin pois ja tämä nykyinen hommani on ollut ihan passeli vaihtoehto.

Ehkäpä ahdistukseni helpottaa päästyäni työmaalle? Tai sitten se lisääntyy? En tiedä, en tiedä juuri nyt mitään ja se on kamalaa. Vaikka kuinka yritän houkutella hyviä ajatuksia, etsiä positiivista puolta, en taida löytää nyt yhtään semmoista kantavaa ajatusta tähän hetkeen. Ajatus on vain pois, pois tilanteesta, johon vähän niinkuin väkisinkin joudun.

Olen aamun valmistautunut lähtemään työhön, kuten aina ennenkin. Ainoa ero on vain, etten tosiaan tiedä mitä tuleman pitää, mikä on tehtäväni tässä muuttuneessa tilanteessa ja ylipäänsä, onko minun työpanostani otettu ollenkaan huomioon, vai saanko tosiaankin kokea olevani vain ylimääräinen rasite yhteisössä? Toivon, ettei niin olisi.

Mutta mitä sitten, en osaa kuvitella kovin positiivistakaan suhtautumista, koska kokemukseni ovat olleet mitä ovat olleet ja siihen pohjautuen pelkään pahinta, ja se tunne mikä itsessäni noussee, on sietämätöntä kestää.

Jotain positiivista sentään, jonka unohdan koko ajan. Tilaus on matkalla, saan sen pienen työvälineeni kotiin ja sitten eikun hihat heilumaan vapaalla. Se varmaankin parasta terapiaa tähän hetkeen, saa jotain ihan muuta ajateltavaa. Kotona on paljon tehtävää, mikäli olisi täydellinen pakko linnoittautua neljän seinän sisälle. Ja johan tässä on toistakymmentä vuotta eletty lähes eristyksissä, niin eipä oma elämä siitä kovin paljoa muutu. Omat sosiaaliset kontaktit, kun niitä ei ole ollut kovinkaan paljoa tähänkään asti.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Muutama päivä työtä takana ja omat ahdistukseni olen saanut heittää sivuun toistaiseksi. Enemmän joudun miettiä päivisin sitä, kuinka omat lapseni saavat etäopintonsa yksinään suoritetuksi. Kokemuksen kautta, hyvinhän se on näyttänyt sujuvan tuo etäopiskelukin.

 

torstai, 26. maaliskuu 2020

aamun aatoksia

Ajatukset pitäisi pikkuhiljaa suunnata töihin päin, mikä haloo siellä sitten onkaan vastassa? Viralliset kanavat tiedotuksen suhteen olen kyllä lukenut, mutta muutoin olen ulkona kaikesta mitä tapahtuu työmaalla.

Reilun kymmenen vuotta? sitten vaihdoin alaani, ja nyt näyttää siltä, että oli hyvä oppia myös tuo taito. Kahden ammattitaidon osaaminen tuo hieman enemmän liikkumavaraa erityisesti jatkooon, kun globaalimaailmantalous on romahtanut ja se hakee uutta malliaan pitkään.

Alkuperäinen koulutukseni takaa myös toimeentulon jatkoon ja toki menen, jos on ihan pakko. Uskoisin, että tuo pakko on kohta käsillä ja siihen yritän valmentautua nyt henkisesti.

Unissani olen jo vuosikymmeniä nähnyt hetkiä ilmeisestikin tämän pandemian seurauksista, ja toivon toki, että ne ovat olleet vain unia, pelkkiä unia, joilla ei ole merkitystä. Hetkittäin kuitenkin koen, kuinka toivo heräilee ja jotenkin sisimmäni tunnen, että asiat tulevat menemään hyvin, selviämme tästäkin kriisistä hyvin.

Kummasti meilläkin lapset toivovat pääsevänsä takaisin kouluihinsa, etäopiskelu ei olekaan niin mukavaa, kuin he kuvittelivat ja ymmärtävät jo nyt mikä arvo päivittäisellä koulunkäynnillä onkaan. En usko, että jos ja kun syksyllä opetus palaa normaaliksi koulunkäynniksi, kukaan meidän lapsista ainakaan ei enää kritisoi ja kyseenalaista kouluun menemistä. Eli jotain hyvää tässä kamalassa tilanteesssa on kuitenkin.

Muutakin positiivista ja hyvää on ilmoilla, pidän nyt kiinni sanonnasta, jonka mukaan kel onni on, se sen kätkeköön ja pidän suuni supussa. Olen huomannut ihan käytännön elämässä sen, että ei kovin kannata kertoilla hyvistä asioista, koska yleensä sen sitten menettää. Kun on hipihiljaa ja ei sanallakaan mainitse, niin yleensä sitten ne hyvät asiat jäävät arkeen ja elämään mukaan.

Ulkona riehuu ihan hirmuinen tuuli, aurinko paistaa ja pilviverho värittää maisemaa kovin keväiseksi, utuiseksi. Vain lumi uupuu. Sisällä neljän seinän, viikkoja pahimmillaan eristyksissä. Itselleni eristäytyneisyys ei tuota vaikeuksia, olenhan oikeastaan koko ikäni ollut käytännössä yksin. Sosiaalinen elämä on rajoittunut työhön hyvin pitkälti ja oman perheen pariin. Joten itse en hirmuisesti kärsi tästä vallitsevasta tilanteesta ja en oikeastaan edes muista, miltä tuntuu kokea eristäytymisen vuoksi ikäviä tunteita.

Työaamu valkenee kovaa vauhtia ja lievä paniikki iskee. Kysyn itseltäni, mitä minä siellä edes teen? Taudin myötä työkin hävisi kuin tuhka tuuleen ja silti on mentävä, jos meinaan palkkani saada. Työhön meno on ahdistanut aiemminkin ja nyt tuo sama ahdistus on kirinyt tyhatkertaiseksi. Yritän ajatella mukavia, mutten voi, koska en tiedä tosiaan mikä siellä odottaa. En tiedä edes sitä, monelta työt nykyisin alkavat. Tiedotus ihan käytännön asioista on nolla tuolla työmaalla. Oletan tänäänkin, että työt alkavat myöhemmin, koska aiemmat yhteydenotot puhelimitse on tapahtuneet myöhemmin kuin normaalisti. Ja oma osuuteni työssä alkaa varsinaisesti vasta myöhemmin tänään, normipäiväjärjestyksen mukaisesti. Tosin, nyt on kaikki on normi poissa pelistä, ja tietoa ehkä saan vasta myöhemmin tänään. Jos siis saan. Voihan se olla, ettei minulle edelleen kerrota, kuten olen jo ilmiöön törmännyt usein tässä edellisten kuukausien aikana.

 

 

 

tiistai, 24. maaliskuu 2020

kulttuurishokkia

Tauti leviää nyt vauhdilla hoitohenkilökunnan välityksellä, joiden on mentävä töihinsä vaikka pää kainalossa. Edes kuume ei ole este saapua työpaikoille. Saati vähäisemmät oireet, kuten yskä ja hengenahdistus.

Kuka hoitaa sitten kun tauti kaataa petiin hoitajat? Strategia se tuokin, kun pitää jollakin keinolla varmistaa, että tauti leviää jokatapauksessa väestön keskuuteen. Tauti on pitkäkestoinen, kestää useamman viikon.

Olen sanaton, niinkin infektioherkkäpaikka, kuin syöpäosasto ja joku vei taudin sinne tietämättään. Vai oliko ylemmän tahon ohjeistus, että töihin vaan, ei pikku oireet estä työntekoa. Vai tekikö joku tuon tarkoituksella? Tietäen, että tauti on erittäin vaarallinen perussairaalle potilaalle?

Eteläisessä euroopassa tosiaan hengityskoneita vapautuu sitä mukaa, kun joku kuolee, joten kovin pitkään ei toivottomia tapauksia ei hoideta ja nyt he ovat tilanteessa, jossa triage on välttämätöntä. Suomessa tulee olemaan myös samankaltainen tilanne, pieni laskutoimitus ja se jo kertoo, ettei kaikkein vakavammin perussairaita edes kannata laittaa konehoitoon.

Suomessa on myös todellakin testivälineet loppuneet, siitä syystä testauksia ei enää tehdä. Maailmalta näitä testejä ei enää saa ja suomenkin terveydenhuollon tarvikkeet on tulleet jo vuosia tilaustavarana kiinasta esimerkiksi. Sieltä, mistä on halvimmalla saanut. Nyt kotimaisen tuotannon yksiköt ovat kultaakin kallimmat jokaisella saralla ja pieni toivonkipinä elää itsessäni, että myös lääketeollisuus tämän myötä tulisi yhdeksi teollisuudenalaksi suomessa. Toivon, että kotimainen tuotanto kaikessa nousisi pinnalle ja myös pienet yritykset saisivat jalansijan suomessa niin, että jatkossa jokaisen olisi mahdollista elää omalla työllään ja omilla tuotteillaan. Eikä niin, että toiminnot ja työt tehdään jossakin muualla maailmankolkassa.

Maailma näyttää järjestyvän uudelleen, perusteet kaupankäyntiin on menneet jo uusiksi ja jokainen valtio yrittää pitää oman maansa puolia. Tämä saattaa aiheuttaa maailmalla vellomista, mutta myös tyhjentyvien markettien hyllyjenkin välissä aiheuttaa lievää kuohuntaa.

Itse olen nähnyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana omituisia unia, tunnelmiltaan aina samoja ja aina niissä on ollut tietty sävy, jollaista huomaan nyt elävän. Valmistautumista johonkin pelottavaan ja uhkaavaan. Koulujen sulkiessa kiireellä oviaan, koin kovin synkkiä tunnelmia, poikkeusolot konkretisoituivat urakalla omassa mielessä. Maailmanlopun tunnelmat eivät meinanneet millään mennä pois. Elämä jatkuu kuitenkin, epävarmuus on läsnä nyt ulkopuolelta tulevana ja kovin paljoa en itse voi vaikuttaa tällä hetkellä oikeastaan mihinkään.

Tauti tulee, jos on tullakseen. Sen todellakin voi saada ihan mistä vain, missä ihmisiä on ollut. Väestö nuorentuu ja tervehtyy tämän episodin seurauksena. Afrikan maissa tauti ei ole kovin paha, kuten ei myöskään niissä maissa, missä ikääntynyttä väestöä ei ole kovin paljoa. "Luonto" hoitaa näköjään tässäkin asiassa tasapainon kuntoon, korjaa väestön ikäjakaumaa sekä poistaa "luonnollisella" tavalla sairasta väestöä.

Jatko on meistä itsestämme kiinni, kuinka saamme suomen oman talouden kuntoon. Siihen ei tarvita ulkomaista tuotantoa, uskon itse, että tekijöitä kyllä löytyy, olen ainakin itse valmis jatkamaan yritystäni, mikäli tarvetta olisi tämän kaiken jälkeen, tietysti sillä oletuksella, että kykenen myös elättämään perheeni. Perusasiat ihmisen elämässä tulevat juurikin tärkeiksi ja niiden pohjalta on jatkossa hyvä miettiä jokaisen omaa tottumustaan.

Sukupolvessa pitää olla aina se yksi suuren suuri kriisi, muutoin kansakunnat menevät piloille, näin ainakin historia on itseäni opettanut. Yleensä tuo kriisi on ollut juurikin jokin julma sota, katovuodet tai jotakin vastaavaa, kulkutauteja on ollut ennenkin ja niistäkin on selvitty. Nykyinen vallalla oleva sukupolvi on päässyt suomessa sotien jälkeen hyvin helpolla, suurin osa ainakin. Se on monet saaneet uskomaan, ettei tarvitse välittää muusta, kuin omasta persiistä, joka on hyvin näkynyt kaupoissa ja sitten hitaammat jäävät ilman perustarvikkeita, kun kiireisillä ja itsekkäillä ihmisillä on ollut kiire huolehtia omista takapuolista ja omasta suusta.

Jos tämä poikkeuksellinen tilanne jatkuu pitkäänkin, ja uskon, että jatkuu, monet vanhan ajan asiat tulevat uudelleen arvoonsa. Olen tätä puolta ja tietoutta itse hankkinnut vähän ja paluu vuosisadan alkuun ei itselleni tuottaisi sen suurempaa kulttuurishokkia.

maanantai, 23. maaliskuu 2020

Kyllä tämä tästä jotenkin ohi menee

Pidä pää kasassa...Flunssa tässä hetkessä on pahin mahdollinen tauti, minkä työntekijä voi saada. Kun jo normaalisti on hankalaa päästä työterveyteen hakemaan sairauslomaa niin nyt se käytännössä mahdotonta. Puhelimeen ei vastata ollenkaan. Työnantaja vaatii lääkärintodistusta poissa-olosta. Että näin.

Alueeni muu sairaanhoidon ohjeistus on, ettei saa turhaan kuormittaa soittelemalla jne ja että vain vakavasti oireilevat ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. No, itse en oireile vakavasti, mutta kuitenkin niin, etten halua olla tartuttamassa muita ihmisiä. Ainoa vaihtoehtoni on siis sairastaa ottamalla palkatonta vapaata, joka on kannaltani todella huono vaihtoehto. Mutta muita vaihtoehtoja ei ole itseasiassa. Keuhkot tuntuvat pistäviltä ja hengitys on ajoittain hankalaa, yskittää ja nuha varmaan johtuu allergiasta, ja se selviää muutaman tunnin päästä, kun keksin ottaa allergialääkettä. Jos nuha lähtee ja olo muuttuu paremmaksi, olen vain allerginen luonnossa jollekin...

Tiedän, etten ole yksin tämän kanssa ja moni muukin tuskailee saman ongelman kanssa. Valtakunnalliset ohjeistukset on kuitenkin yhtä tyhjän kanssa käytännön kanssa, kun osa työnantajista ei kykene tai halua joustaa tai onko kyse sittenkin luottamuspulasta? Edelleen, aina ja ikuisesti. Valtakunnalliset ohjeistukset kehoittavat sitä ja tätä ja kuitenkin muiden ihmisten suojelu maksaa työntekijälle itselleen myös palkattomina päivinä.

Terveys on kuitenkin etusijalla, niin oma kuin muidenkin ja tulin siihen tulokseen omalla kohdalla, etten halua ottaa kontolleni yhtään ihmistä, jonka tartuttaisin, oli kyseessä sitten valloillaan riehuva tauti tai ei. Sitähän ei voi tietää, koska ei testata ja olen itsekin pakotettu työhön muutaman päivän päästä, varaa ei ole enempään palkattomaan.

Työssäni on juuri nyt paljon riskitekijöitä saada tämä valloillaan riehuva tauti ja vaikka yhden kerran selviääkin taudista, niin jos sairastettu tauti jättää jälkensä keuhkoihin, toisen kerran selviytymisen mahdollisuudet on jo melkoisen heikot, kun toinen aalto epidemiasta iskee. Kiinassa tämä toinen aalto on jo alkanut heidän uutisvirtansa mukaan ja erityisesti ulkomailta palaavat ovat tuoneet taudin sinne takaisin. On myös raportoitu muutamia uusia kotimaan tapauksiakin.

Italiassa on kuolleisuusluvut noin 4% luokkaa, ja voi tuosta hieman noustakin. Kulttuuri ja väestön ikäjakauma selittää jonkin verran tuota korkeaa lukua ja ymmärrän oikein hyvin myös espanjan korkeat lukemat samasta asiasta. Parin viikon päästä ollaan jo viisaampia siitä, millaisia lukuja muissa euroopan maissa tilastoituu taudin vuoksi ja mitä tapahtuu sitten kuukausien päästä, kun tauti lähtee toiselle ja kolmannelle kierrokselleen? Aika hurjaa on miettiä kuinka kumulatiivisia vaikutuksia taudista tulee maailmanlaajuisesti ja saatan itsekin jo kääntää takkini rokotteen muodossa, mikäli sellainen saadaan aikaan. Viruslääkkeitähän ei ole onnistuttu kehittämään vielä ollenkaan, vaikka tiede tunteekin viruksen uskoakseni melkoisen hyvin. Influenssaankin määrätty lääke on todettu melkoisen tehottomaksi ja sen määrääminen on jäänyt kovin vähälle sivuvaikutusten ollessa suurempia kuin itse taudin parannuksessa?

Suomeen on nyt osunut oikein monta lottovoittoa, kuten joku tietäväinen ihminen asiaa toppuutteli jokunen viikko sitten mediassa sanoen, että olisi sama kuin lottovoitto, mikäli tauti tänne kantautuisi ja tänään on vahvistettuja tartuntoja yli 600 suomen maalla, joten on oikein hyvä tuuri. Todellista taudin levinneisyyttä ja määrää ei kyetä enää arvioimaan, koska testaukset on lopetettu, ja enää ei testata edes hoitohenkilökuntaa, kuten uutisoinnista olen saanut päätellä. On ollut todella kurjaa tuuria, kun esimerkiksi lasten syöpäosastolle pääsi tämä tauti riehumaan.

Väistämättä mieleen tulee jokin tarkoitus tämän kaiken takana ja tauti karsii pois tehokkaasti vanhaa sairasta väestöä sekä muita, kaikenikäisiä ihmisiä, joilla sattuu olemaan jokin terveydellinen ongelma. Uutisoinnista olen lukenut kuinka esimerkiksi Lontoossa kaduilla asuvia päästetään hotellihuoneisiin ja kuulostaa kovin oudolta, normaalistihan heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Samoin on todella outoa, kuinka jokaisen maan kansalaiset pyritään pikaisella aikataululla saamaan omiin kotimaihinsa ja väestön liikkumista rajoitetaan todella paljon. Ja vähän väliä muistutetaan mm. kotivarasta, kuinka se pitäisi olla jo nyt hankittuna ja kuitenkin sitten uutisoidaan hamstraamisesta jne.

Arki muuttuu jokaisella, se on selvää ja onneksi me ainakin olemme sopeutumisen kannalta kekseliäitä. On ollut ilo lukea ihmisten välittämisestä ja yhteisöllisyyden hakemisesta erilaisin keinoin.

 

sunnuntai, 22. maaliskuu 2020

Sunnuntain turhia

On melkoista eestaas huopaamista. Ei kouluun ja sitten saakin mennä kouluun muttei kuitenkaan suositella sitä. Ymmärrän, jos taudin leviämistä pitää jokatapauksessa jatkaa, jotta suurin osa väestöstä sairastaisi taudin, silloinhan juurikin päiväkodit ja alakoulun oppilaat ovat avainasemassa taudin leviämisen kannalta.

Tuollainen soutaminen ja huopaaminen näyttää kuitenkin typerältä. Samassa perheessä voi olla eri-ikäisiä, leikit kaverin kanssa on kielltty, mutta kouluun saa ja päivähoitoon saa mennä. Jokin ei ihan täsmää, ja tähän mennessä ainakin kiinasta olisi pitänyt tulla tietoa esimerkiksi vasta-aineista, kehittyykö ihmiselle jonkinlainen tilapäinen? vastustuskyky ja Suomessakin on jo taudista parantuneita, heidätkin tarvisi tutkia vasta-aineiden osalta.

Olen vierestä saanut seurata, kuinka erään työnantajan kanta on se, että sairaana vaan työhön, kun muualla kielletään pienempienkin oireiden kanssa työmaalle meno. Tämäkin on kovin ristiriitaista.

Jokaisella on melkovarmasti lähipiirissään joku, joka ei saisi sairastua. Suojele nyt siinä sitten muita, kun osa työnantajistakin on täysin välinpitämättömiä ja käsketään työhön, vaikkei henki meinaa kulkea ja työterveyskin oli kirjoittanut tälle ihmiselle peräti yhden päivän sairauslomaa.

Ne, joilla on ollut mahdollisuus, ovat matkustaneet mökeilleen ja mikäli ovat jo tartunnan saaneet ja joutuvat hakeutumaan hoitoon, heidän pitäisi palata hoitoa hakemaan omasta asuinkunnastaan, eikä jäädä kuormittamaan mökkipaikkakunnan omille kuntalaisille laskelmoitua hoitoa. Mökille on meno on mielestäni kuitenkin viisas ratkaisu, koska siellä tuskin tulee niin paljoa jos ollenkaan sosiaalisia kontakteja. Onko nyt vanhat ihmiset päässeet omille mökeilleen vaiko nuoriso vallannut nekin, jos kyse siis jostakin suvun yhteiskäytössä olevasta?

Mitä ei kerrota taudista julkisuuteen? Ainakin Italian tilanne on saanut kovin kaoottisen leiman korkeiden kuolleisuuslukujen ja tautiin sairastuneiden tilastoiden valossa. Sama homma Espanjassa, ja olen itsekin ollut tekemisissä pari viikkoa sitten sieltä palanneen kanssa. Tämäkään ihminen ei pitänyt tarpeellisena jäädä kotiinsa karanteeniin, vaan oli ihan pakko tulla ihmisten pariin. Kaikki kun eivät välitä, tai eivät ajattele.

Oma villi veikkaukseni on, että espanjassa ylittyy italian kuolleisuusluvut sekä sairastuneiden määrä. Uskoisin myös, että yhä nuorempia jopa kuolee espanjassa tautiin. Seuraavana se iskee voimalla saksa, ranska ja uk, euroopan maista ja uutisointia niistä maista aletaan pikkuhiljaa hyssyttelemään, koska ei haluta ihmisten joutuvat paniikkiin. Eilen tautia oli oli jo ainakin 177 maassa ympäri maailman. Useimmat afrikan maat olivat ilmoittaneet tartunnoistaan ja siellä terveydenhuolto on nyt sitten oikeassa tulikokeessa, kuinka selvitä. Mannerten toisella puolella on myös lähes jokaisessa osavaltiossa ilmoitettu tartunnoista. Tauti on siis levinnyt kaikessa hiljaisuudessa, antamatta itsestään mitään merkkiä ennenkuin on jo liian myöhäistä.

Eläinten taudit pidetään kurissa karanteenilla maasta toiseen mentäessä, miksei ihmisetkin toimisi samoin? Jos halutaan matkustaan turvallisesti, olisi hyvä ihmistenkin olla se pari viikkoa karanteenissa. Mutta eihän se käy, tulisi matkustaminen hyvin kalliiksi mutta tällaisina aikoina nähdään selvästi, mikä on sitten sen vapaan liikkumisen seuraus pahimmillaan. Globalisaatiota hyvinkin, ja

uskomatonta, että tämänkin maan yksi tärkeimmistä asioista on ulkoistettu kiinaan ja muihin halpamaihin, lääkkeiden valmistus ja nyt sitten kiina ei välttämättä kykene valmistamaan ja tulee olemaan vaikeuksia saada lääkettä niin voi kysyä, oliko järkevää? Suomessa oli oma lääketuotanto mutta kannattiko säästää kustannuksissa ja viedä tuotanto ulkomaille?

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.