perjantai, 15. lokakuu 2021

oman vuoron vuoro

Kuinkahan tässä taas näin kävi, onneksi huomaan ne pienet merkit itsessäni, kun uupumus alkaa valtaamaan alaa minusta. Ensin tosiaan häviää ilo, sitten oma ajatus alkaa mennä siihen, ettei oikein kykene ajattelemaan mitään, sitä vain suorittaa helvetinmoisella sisulla elämän rutiinit ja töissä hymy revitään sieltä, missä päivä ei paista ajatuksen kulkiessa sitä rataa, että painukoon kaikki helvettiin, jotka erehtyvät juttusille tai ihan jo pelkällä olemassa-olollaan saavat ärsyyntymisen pintaan.

Olen onnistunut tipahtamaan taasen siihen suoritukseen, elämän ilon kadotessa jonnekin. Päässä kaikuvat vain kaikkien huolet ja murheet omieni lisäksi. Mihin se ilo katosi? Unohdin jälleen omat pienetkin tavoitteet, ne unelmat, mitä kykenin muodostamaan mielessäni, ihan käytännön mahdottomuuksina. Mitä ne olikaan? En muista.

Niin, asumisen laadun parantaminen. No, eihän siitä mitään tule. Käytännössä en siis saa pankista lainaa, joten en pääse pois tästä murjusta. Muutoin olisikin ihan kiva koti, vaan kun rähjäisille pinnoille ei voi eikä saa tehdä mitään. Olen nyt yrittänyt tehdä sen, mitä itse voin eli sisustuksellisesti peittää pahimpia paikkoja, vaan kun ne omatkin tavarat alkavat olla siinä kunnossa, että parhaat päivänsä ovat nähneet- Minun piti saada uusittua huonekaluja, vaan eihän se onnistu, ei sekään. En saa itsestäni irti, että saisin vietyä edes matot pesulaan, ne pötköttävät likaisina eteissä ja vaihtomattojakaan ei ole, ei enää. Viimeksi ehdin pari viikkoa pitää puhdasta mattoa, kun jo joku kaatoi siihen kahvit ja niinpä se joutikin roskiin, mitä sitä suotta pitämään mattoja, kun eivät pysy puhtoisina.

Masennus iskee salakavalana jälleen. Inhoan itseäni, inhoan kotiani ja en löydä enää oikein mielenkiintoa mihinkään. Töissäkin on ilo kaukana, liian suuri määrä töitä, liian paljon joudun tinkimään omista periaatteistani ja siitä, miten tehdään hyvin työt. Aikaa ei ole ja se ajanpuute ei ole minusta kiinni. Yhtenä päivänä eräs vieras kollega osoittaui kovin taidottomaksi, ja ihmettelin miksi hän ylipäänsä saa siinä olla, ja samaan aikaan hän minulle ihmettelee, kun ei ole oikein ollut tarjontaa töiden puolesta, juu, ei ole ainakaan hänelle. Olin vuoron päätteeksi järkyttynyt, sekin siis vielä kaiken muun stressin lisäksi.

Elämässä sattuu ja tapahtuu ja huomaan, kuinka moni pieni asia vaikeuttaa omaa jaksamistani nyt aiheuttaen niit pienen pieniä takaumia, joista jo kuvittelin päässeeni eroon. Kun on liian monta rautaa tulessa, tai siis kun asioita tipahtelee eteeni ilman, että olisin voinut niihin jälleen vaikuttaa ja ne asiat vaativat minulta heti toimenpiteitä. Jälleen elämäni näyttää kulkevan sumussa, keskittymiseni menee miettiessä mitä ja miten seuraavaksi, muut ihmiset tuntuvat vaativan minulta tekoja, aikaa, huomiota ja eilenkin illalla ollessani lenkillä itkin sisäisesti kuka huomioi minut, kuka minulle on koskaan antanut samaa, mitä itse annan jatkuvasti läheisilleni. Huomaan kaipaavani itsekin sitä samaa, mitä jakoainen annan muille ja omat voimani alkavat hiipua jatkuvasta antamisesta saamatta itse mitään. Olen kuin itsestäänselvyys, ja keneltä minä saan tukea ja voimaa niihin minun juttuihini,? Tällä hetkellä en keneltäkään ja minusta tuntuu jälleen siltä, kuin voisin vain hautua peittojen alle murehtimaan maailman julmuutta.

maanantai, 11. lokakuu 2021

kahden kerroksen väkeä

Toista vuotta on nyt saanut ihmetellä ristiriitaisia ja jopa vääriä ja vääristeltyjä totuuksia mikrobeista, viruksista ja bakteereista. Ilmeisesti kaikki se sadan vuoden aikana tehty tutkimustyö on pyyhkäisty tyhjäksi ja joku kirjoittaa jo tiedettä uudelleen, palvelemaan omia etujaan. Tavantallaajan ei ole elämänsä aikana tarvinnut peruskoulun tai lukion jälkeen perehtyä elämän perusteisiin ihan niin mikroskooppisella tasolla, kuin vaikkapa terveydenhuollon ammattilaisten.

Viruksiin ei ole olemassa hoitoa, niihin ei ole keksitty vielä tänä päivänä tehokasta rokotetta. Jos olisi, niin moni tauti olisi kadonnut maan päältä pyörimästä. Bakteerit sen sijaan, ja bakteerien aiheuttamat taudit ja rokot on onnistuttu hyvin kitkemään pois väestöistä juurikin rokotusten ansioista.

Muistan aikoinaan, kun meillekin tuli kutsua osallistua eräänkin virustaudin rokotuskokeiluun, kieltäydyin juurikin sen vuoksi, että tuntui uskomattomalta, rokottaa viruksia vastaan. No, oli muitakin syitä.

Tämä nykyinen rokotusvouhotus lähentelee jo hysteriaa, ainakin uutisoinnin perusteella ja se saa miettimään, että samalla periaatteella myös muiden tautien rokottamattomuus pitäisi estää esimerkiksi lasten käymisen vaikkapa sisäleikkipuistoissa ja siellä missä paljon lapsia on, esimerkiksi rokottamattomia lapsia ei saisi sitten laittaa päiväkotiin rokotettujen joukkoon. Lapsillekin pitäisi tällä mentaliteelilla saada rokotuspassi ja jokapaikkaan todiste siitä, että ovat yhteiskuntakelpoisia. Lasten huvittelupaikoissa pitäisi olla rokotepoliisi vahtimassa, että sisäänpääsyn edellytyksenä on voimassa olevat rokotukset, ihan samoin kuin nyt ollaan vaatimassa aikuisilta ja nuorilta todistetta siitä, että on myynyt sielunsa koneistolle, joka vaatii piikin ottamista tautia vastaan, jonka kuolleisuus ei vieläkään kahden vuoden jälkeen ole ylittänyt esimerkiksi vuosittaisen influenssan tappolukuja Suomessa.

Pitäisi myös samoin perustein kieltää vaikkapa autoilu, koska se tappaa vuosittain ihmisiä ja kuormittaa terveydenhuoltoa sekä sitten elämä yleensä, koska sekin on kuolemaan johtava sairaus, josta ei selviä valitettavasti hengissä. Entäs sitten idiotismi, joka kulovalkean tavoin leviää hysteriaan asti?

Kahtiajakautunut yhteisö on herkkää siirtymään sotatilaan ja mitäpä nyt on kotimaassamme taasen tapahtumassa? Hajoita ja hallitse toimii räikeästi ja sitä ei viitsitä enää edes peitellä, tavoite näyttää saavutetun, ihmiset ovat jakautuneet voimakkaine pelkoineen ja heille syötettyjen ristiriitaisten tietojensa kanssa joukkoihin. Pelolla on edelleen voimakas hallitseva vaikutus ja ihmisethän tekevät mitä tahansa lieventääkseen omaa pelkoaan, jota herätelty nyt näkymättömän muodossa.

Jostain luin jo vuosia sitten, kuinka tällainen tilanne tulee olemaan todellisuutta ja nyt sitten siinä on onnistuttu, mieleeni jäi eräs lause, jossa mainitaan ihmisten menevän teuraaksi ihan itse, omin jaloin valikoituvat mahdolliset ehkokkaat kuolemaan. On totta, että jos ns. terve ihminen nukutetaan ja laitetaan hengityskoneeseen viikoiksi, selviäminen hengissä tästä tapahtumasta on pelkkää tuuria. Kiinnitin huomiota ja mietin reilut kaksi vuotta sitten syksyllä, kun paikalliseen sairaalaan ajettiin rekkakaupalla happea, siis hyvissä ajoin jo ennen koronan tiedettyä olemassaoloa, että mitäköhän on tiedossa, kun niin paljon pitää sitä happea kuljettaa ja syykin sitten selvisi puolen vuoden päästä. On aika ihmeellistä, asia olisi osattu ennakoida noin hyvin vaiko sittenkin vain pelkkää tuuria ja hyvää onnea?

Uutisoinnissa korostuu kahteen leiriin jakautuminen ihmisten välillä ja se on kovin ikävä piirre, sitten lietsotaan vielä vähän päälle bensiiniä liekkeihin, jotta ryhmittymät vielä enemmän erkautuvat toinen toisistaan. Kuka on aiemmin kysellyt toisten terveystietojen perään, oletko rokotettu ja jos et ole, sinut on hyljätty pois yhteisöstä? Koko maailmaa tuntuu nyt ravistelevan henkilökohtaisten vapauksien kaventaminen, joihin esimerkiksi sairaudet ja rokotukset ovat kuuluneet. Sairauden/rokotuksien avulla on päästy nyt kaventamaan ihmisten elämää, ja samalla annettu porkkanaa, jos tekee kuten halutaan massojen tekevän. Ihmisten vapaasta liikkumisesta on tullut historiaa, enää et voi liikkua vapaasti, ilman sitä tai tätä todistetta ja tekoa ennen matkaa. Teko, tuo piikkisarja jota vaaditaan, rajoittaa paljon ihmisten vapauksia.

 

perjantai, 8. lokakuu 2021

Kaksoisajattelun alkeet

Olen seurannut tätä nyt toista vuotta, ja uskon monen muunkin niin tehneen tai sitten ei.

Tämä tällainen tauti-aika, on tuonut hyvin räikeän kaksoisajattelun malliesimerkin ihan julkiseen uutisointiin, onhan sitä toki ollut aiemminkin, muttei näin räikeänä.

Oli taudin ja rokotusten suhteen mikä uutinen tai valetieto tahansa, niin ensin asia joko on tai ei ole ja hetken päästä asia uutisoidaankin taas päinvastoin. Sellaista soutamista huopaamista. Pienen ihmisen pää on niin pyörällä ja lopputuloksena on toivottu ajatuskulku, ihan sama tai olkoon eli täysi välinpitämättömyys kulloistakin käsiteltävää asiaa kohtaan.

Tautiuutisoinnin myötä on tullut uusi normaali eli monessa muussakin asiassa on alettu yhä enenevin määrin käyttämään tätä kaksoisajattelun manipuloivaa tapaa hallita massoja. Kovin moni ei edes käsitä, mistä ilmiössä on kyse ja ei osaa edes kyseenalaistaa sitä, mitä joka tuutista tulee ulos kiihtyvällä tahdilla.

Maailmalta ei tule enää uutisointia, tavantallaaja ei ajattele, että maailman eri tietolähteet ovat sammuneet ja yksittäisiä ja yhä vähenevissä määrin ja hyvin rajatuista aiheista saa tietoa maailman tapahtumista, niitä joita uutisiksi sanotaan.

Tällä erää on käynnissä joukkolynkkaus ja syyllistäminen sitä väestönosaa kohtaan, joka ei jostain syystä toimi, kuten joku haluaa heidän toimivan ja syyllistäminen on valtavaa. Kuuluuko nykyisenmuotoiseen sivistyneeseen valtioon esimerkiksi vainoaminen keskiaikaisen barbaariseen tapaan, kuin noitavainot ennenikään? Eräässäkin instanssissa on päätetty jättää hyvin alkanut kokeilu toisten kavaltamiseksi ja tätä varten on perustettu ihan oma ilmiantokanava, kuin keskiajalla konsanaan ja ihmiset eivät näe mitä on menossa ympäri maailman.

Kuka ymmärtää vapauden päälle, kuka on nykypäivänä miettinyt mitä tarkoittaa olla vapaa? Vapaudet on kohta rajoitettu hyvin miniminiin ja moni on vapauden rajoituksia myös vaatimalla vaatinut, ymmärtämättä mihin se johtaa, kerran poistetut oikeudet eivät takaisin tule ja alan ymmärtää euroopankin laajuudella niitä suuria mielenosoituksia, siellä ihmiset ovat vielä yrittävät pitää kiinni omista sivistysvaltion rippeistä, joissa kansalainen on/oli vapaa ihmisoikeuksilllaan. Suomessa on vapautta alettu kaventamaan, ihmisoikeuksia poljetaan ihan surutta tekosyyn varjolla, ja tiedän senkin kuinka pari vuotta sitten moni lääkäri heitti henkensä pakon edessä, heillä oli valittavanaan massoista ne, jotka joutuisivat uhraamaan henkensä, jotta uskottavuus lisääntyisi erään asian suhteen. ja lääkärin etiikkaan valitettavana kuuluu, ettei henkeä saa riistää ja sitä on pyrittävä kunnioittamaan ja tehtävä parhaansa jne.

Kaksoisajattelu on tehokas tapa ensin hämmentää ihmisen mieli ja sitten saada epäilemään ja sen jälkeen tulemaan välinpitämättömäksi kyseiselle asialle, ikäänkuin sokeaksi lampaaksi ja ihmistä voidaan ohjailla tämän jälkeen melkoisen tehokkaasti. Maassamme moni on joko uhkailun alla tai pienen kiristyksen ansioita joutunut syömään rukkasensa ja tekemään vastoin omia periaatteitaan mm. tiedon jaon suhteen massoille. Tätä nykyä todella moni alkaa olemaan kyllästynyt koko virusuutisointiin ja sen aiheuttamiin uusiin lieveilmiöihin ja usea on kallistunut sille kannalle, että tekee mitä vain, jotta sen saisi loppumaan ja elämä jatkuisi kuin ennenkin.

Uusi normaali, niinpä? Sitten kun, -ajattelu ja tämähän ei tähän jää, yksi pieni lähes näkymätön syypää ja ihmiset ovat polvillaan asian edessä odottaen, että joku muu tekee ratkaisut puolesta ja se normaali järjen ja tiedon käyttö on jäänyt tavan tallaajilta historiaan, onko meidänkin kansakunnasta tullut aivoton kanalauma, jossa on pari kukkoa pitämässä ohjaksista kiinni? Itsenäisesti ajattelevien suut on tukittu ja pahimmassa tapauksessa heidät on vaiennettu ja hiljennetty jo ja vielä pahempaa, heidän on saatettu jopa eliminoida.

Maailmalla on ihmisiä herännyt näihin samoihin aatteisiin, kun perusoikeuksiin on puututtu niin rajulla kädellä ja suut on tukittu tehokkaasti. Sellainen on pelottavaa, järjestelmällinen valtioiden ja ihmismassojen haltuunottoko on kyseessä?

Ei kai nyt sentään? Emmehän me enää keskiajalla elä, vainoaminen on jäänyt historiaan ja nythän ihmisellä on vapautensa tehdä ja toimia sekä ajatella vapaasti, vai onko sittenkään? Mitä minulle kävisi, jos toisin esiin oman mielipiteeni tietyistä asioita julki? Saisin huutia kovin nopeasti ja seuraukset omista mielipiteistä olisivat ankaria, joten on parempi, kun pysyn hiljaa tiettyjen aihepiirien alla.

Syyllistys on käynnissä nyt ja joukkolynkkaus on tuloillaan niitä ihmisiä kohtaan, joilla on jokin perustavaalaatua oleva syy olla ottamatta esimerkiksi nyt käynnissä olevaa koko maailmanlaajuista rokotetta . Ihmisten yleistä mielipidettä on näköjään kovin helppoa muokata ja mieleen tulee pelottava ajatus historian toisinnosta suurien ihmisryhmien vääränlaisesta hallinnasta, kun joillakin on ollut tarkoituksenaan hallita ja valloittaa eri maanosia ihan vain omaksi pieneksi huvikseen. Kuka yrittää päästä tai on jo päässyt meidän maan kamaralle? Missä on se hullu ja mielenvikainen tyyppi/tyypit joiden toimet ja elimet on ulottuneet lonkeroina tänne entiseen lintukotoommekin?

Maailmalla voimien mittasuhteet ovat muuttuneet, meidänkin maamme omavaraisuus on kadotettu ja olemme riippuvaisia yhä enemmän yhdestä maasta, jonne kaikki meidänkin tuotonto on siirretty. On pelottavaa myös lukea, kuinka ulkomaisia ns. sijoittajia tulee maahamme ja raiskaus alkakoon, maaperän ja luonnon siis ja siinä sivussa meidän pieni kansamme jää isompien jalkoihin ihan kansainvälisillä luvilla. Toivoisin, että mahdollisimman suuri osa ihmisistä heräisi edes miettimään, kuinka omavaraisia olemmekaan, pärjäisimmekö ominemme ja mitäpä sitten tapahtuisi, jos se joku iso valtio, mistä olemme tälle hetkellä riippuvaisia, päättäisikin olla myymättä meille mitään, millainen pula-aika silloin tulisi ? Kaikki kun tulee nykyisin sieltä isosta ihmemaasta, olemme menneet myymään osaamisemme ja kaiken sinne luottaen ja nyt olemmekin sitten itse riippuvaisia yhdestä valtiosta, näinhän sen ei pitäisi olla. Jo nyt matkustelua on rajattu, jo nyt meitä on varoiteltu joulun ajan tavarapulalla...

keskiviikko, 6. lokakuu 2021

Mitä sitten, jos lähtisinkin yksin?

Joinakin yksittäisen pieninä hetkinä hetkinä olen pohtinut sitä, etten ole päässyt toteuttamaan omia haaveitani tai jalostamaan niitä sen enempää. En usko itsekään niihin, ja minua rajoittaa kovin omat kokemukseni kaikesta ns. ylimääräisestä kivasta elämästä.

Selkärankaani on mennyt kasvatus, ettei minunlaiselleni kuulu mikään kiva, ei lomat jne. Ja miksi ei? Niin, miksi ei kuuluisi?

En siltikään kykene kuvittelemaan edes itseäni millekään lomalle, minnekään päin. Jos yritänkin joskus haaveilla, näen edessäni vain kaikki ne esteet joiden yli en pääse ja joihin jokainen askeleeni kompastuu jo ennenkuin edes siis , äh sanatkin jäävät jonnekin tämän asian edessä.

Kuinka siis oppia haaveilemaan asioista, joita ei ole koskaan edes tullut ajatelleeksi. Minusta tuntuu, kuin jotakin puuttuisi, siis toisinaan. Silloin, kun ajatuksissa on tyhjää tilaa, silloin kun ikäänkuin kaikki velvollisuudet on juuri täytetty, olo on levännyt ja seesteinen. Silloin huomaan miettiväni, että jotakin puuttuu, jotakin hyvin oleellista ja en vain millään saa päähäni mitä.

Matkat, niistä olen yrittänyt haaveilla ja ne kaatuvat aina omaan mahdottomuuteensa, ulkopuolelta tulee aina se jokin este, yleensä siis talous tai jokin muu akuutimpi rahanmeno ja matkakassa on valunut kuiviin sen siliän tien. Näin kun on koko elämän käynyt useamman sataa kertaa, sitä jotenkin vain hyväksyy sen, että olen jumissa tällä paikkakunnalla. Nyt esteeksi on myös muodostunut myös miesystävän haluttomuus lähteä, hän ei voi yhenäkin pitää vapaataan, vaikkei siis ole mitään järkevää estettäkään. Viimeksi minulla oli pitkä kokonainen viikko ja kerroin hälle halustani lähteä pienelle lomalle hieman kauemmas asuvan lapseni luo ja eihän siitä suunnitelmasta mitään tullut, odotin monta päivää hänen miettimistään ja sitten olikin jo myöhäistä enää kun ne vapaat olivat kuluneet ja töihin lähtö alkoi lähentyä. Miksi minun ylipäänsä piti odottaa, että tämä saamaton turhake olisi mukaan lähtenyt? Niin, miksi? Kohteliaisuutta ottaa hänet  mukaan? Liian pitkä matka yksin lähdettäväksi?

No, aivan sama. Välistä tuntuu, kuin olisin tuomittu olemaan vain kotioloissa. Toisinaan jos minulla halua löytyykin tehdä jotakin, lähteä jonnekin niin minun pitäisi yksin lähteä ja sehän se on ongelmana. Yksin en mielellään lähtisi, monista syistä johtuen. Olen jo yksin kotona ihan riittämiin, niinkin paljon, että alkaa tulla korvista ulos ympäröivä hiljaisuus ja mitään sanomattomuus pitkien päivien aikana.

 

sunnuntai, 3. lokakuu 2021

Moniulotteinen elämä

Olen tällä erää sopeutunut melkoisen hyvin elämään itsellisiä viikkoja ilman lapsia sekä sitten viikkoja lasten kanssa. Aikanaan elin vain, kun lapset olivat minun luona ja sitten elämä ikäänkuin pysähtyi seinään lasten lähtiessä isänsä tykö.

Nykyisellään molemmat viikot ovat tervetulleita, odotan molempia viikkoja, lapsia kuitenkin enemmän. Siedän  ikävän ja saan sen pidettyä taka-alalla suurimman osan aikaa.

Olen sopeutunut yksinäisyyteen hyvin, siedän elää ja olla itseni kanssa ja en oikeastaan edes haaveilekaan enää tapaavani ylimääräisiä ihmisiä missään tilanteessa omassa elämässäni. Useimmiten löydän sen paljon puhutun onnen ihan itsestäni, vähän kun kaivelee, niin siellä jossain se aina lymyää ja hymy nousee huulilleni.

Siedän toisia aikuisia tiettyyn rajaan asti, ja ärsyynnyn mikäli joku yrittää lähestyä tai ylittää sen tietyn rajapyykin lähelläni, näin yleensä käy työssäni, missä niitä toisia ihmisiä valitettavasti joudun sietämään, vaan kun kaikkea ei voi saada ja mikäli palkkani haluan saada, hinta on se, että siedän myös muita. Onnksi ei kuitenkaan ihan koko työpäivää tarvitse sietää, itsenäinen työnkuva onneksi pelastaa monilta haastaviksi kokemiltani asioilta ihmisten parissa.

Olen onnistunut ratkomaan monia ristiriitaisia elämänaloja, olen saanut tilaisuuden sovittaa perheen ja työn yhteen itselleni sopivalla tavalla ja saan olla siitä kovin iloinen ja helpottunut, peräti olen kovin onnekas tämän asian kanssa. Työ on tärkeä osa, mutta myös vapaa-aika ja erityisesti nyt kun edelleen olen toipilaana alkuvuoden tapahtumista.

Tällä erää on myös löytynyt jonkinlainen rytmi ja tapa toimia auttavasti mummon kanssa, niin ettei koko oma vapaa-aikani mene hänen kanssaan ja hänen ongelmiensa parissa. Kyllähän tuo aika myöhemmin tulee lisääntymään, kun hän fyysisesti edelleen vanhenee ja toimintakyky laskee , mutta siihen asti pyrin elämään omalle elämälleni ja omalle perheelleni.

Vapaani eli oma aikani on edelleen hieman hakusessaan, koska tunnistelen uudelleen oman jaksamisen rajoja, enää kaikki aika ei mene onneksi lapsiviikoista toipumiseen, ja tilanne siis lasten kanssa on helpottanut paljon heidän kasvaessaan ja iän myötä rauhoittuessaan, kun minun ei tarvitse enää ihan jokainen oma viikkoni aloittaa alusta heidän kanssaan ja muistutella ihan perusasioista, joita meidän perheessä kunnioitetaan ja kuinka käyttäydytään.

Edelleen toivon oman jaksamisen riman nousemista hieman ylemmäs, vaikka tiedän, ettei minusta enää tulekaan kaiken jaksavaa duracel-pupua, joka ehtii ja tekee kaiken mahdollisen kuin kone, joka ei väsy koskaan. Silti, hieman enemmän olisi mukava saada aikaan ja vaikka kuinka yritänkin olla itselleni armollinen ja ymmärtävä, että kehoni on edelleen toipilaana, mieleni on toipilaana.

On joitakin pieniä ja ehkä vähän isompiakin juttuja, joihin mielenkiintoni voisin suunnata, periaatteessa mikään ei ole tällä hetkellä esteenä, ja voisin jo pienesti opetella haaveilemaankin tietyistä asioista, kaivaa myös sen kadotetun inspiraationi takaisin, jonka voimin olen koko elämäni saanut aikaiseksi kaikenlaista, niin isoa kuin pientäkin.

Onni on koira, joka toimii minulle pakkona lähteä ulos, liikkumaan ja haukkaamaan happea ja ylipäänsä nauttimaan kelistä kuin kelistä. Onni on koira, joka on ilmeisen tyytyväinen elämäänsä ja osaa edelleen yllättää positiivisella tavallaan saaden minut joka päivä olemaan kiitollinen hänestä, joka aikaan joutui ongelmakoirana vaihtamaan kotia ja pienien sattumusten sarjana asuu nyt meillä tyytyväisenä ja niin kilttinä, huomaavaisena ja kohteliaana eläimenä, etten voi olla inhimillistämättä häntä toisinaan, koska positiiviset yllätykset ovat olleet kovin inhimillisiä jopa koiran elämässä.

Tyytyväisenä voin todeta, kuinka elämä soljuu omaa uomaansa lasten viikoilla, päivät menevät liian nopeaan heidän kanssaan, ja haikeina toteamme, kuinka vielä voisimme elää keskeytyksettä elämäämme näin, mutta sopimus on sopimus ja heidän on vaihdettava kotia kuten olemme aikanaan sopineet ja siitä ei edes neuvotella.

Isovanhemmuus on uutukaisena elämässäni, totuttelen olemaan mummo, sana joka edelleen kalskahtaa korviini samalla kun kuljen äitinä lasteni kanssa, ja saan omaksi iloksi ja ehkä vastaanottajan kauhuksikin tuumata olevani nuorten äiti, enkä sisko tai kaveri ja väliin jo mietin, pitäisikö minun tehdä jotakin vanhentavia toimenpiteitä itselleni, tai kenties etsiä mummotyylisiä pukimia päälleni?

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Mitä helv....?

    Elämää, muisteloita matkan varrelta. Pohdintaa, joka ei todennäkäköisesti kiinnosta ketään.
    Eräänlainen päiväkirja selviytymisestä elämässä.
    Havahtumisia, syitä ja seurauksia sekä heräävää "henkisyyttä" matkalla kohti sisäistä eheytymistä.